Ylös haukan siiville!

07.12.2020

Huomaan usein itseni tutussa tilanteessa. Se menee näin. Luen kirjaa, jossa on lukuvinkkejä toisista kirjoista ja ei aikaakaan, kun olen jo lainannut tai ostanut nuo toisetkin kirjat. Tai saan vinkin muualta, ihan mistä vaan, vain huomatakseni, että kirjapino jatkaa kasvamistaan. Oma lukunsa on sitten äänikirjat. Niissä on se kätevä puoli, että voi tehdä samaan aikaan muutakin ja mikä parasta, voi tarvittaessa asettaa nopeutetulle kerronnalle. Kätevää, eikö?
 

Ja mitähän sitten.

No sitä vaan, että lopputuloksena on, että minulla pino kirjoja sohvalla, yöpöydällä, keittiön pöydällä ja loput sitten kirjahyllyssä odottelemassa parempia aikoja. Ja oikeastaan en ehdi juurikaan keskittymään yhteenkään niistä kirjoista. Koska on niin paljon mitä lukea ja niin paljon muutakin. 

Olen utelias, haluan oppia ja ymmärtää. Haluan oppia ja ymmärtää niin paljon, että se jotenkin samalla vaimentaisi myös omaa riittämättömyyden tunnettani tai häpeääni siitä, etten tiedä mitä minun pitäisi jonkin mittapuun mukaan tietää. Mutta se on paradoksi. Mitä enemmän luen ja opin, sitä enemmän ymmärrän, miten vähän tiedän. Mikään aika täällä maan päällä ei riitä siihen, että olisin saanut kylliksi.

Muistan pienenä, kun tuskailin seuraavan päivän koetta ja vastentahtoisuuttani lukea siihen, sillä koin etten mitenkään ehtisi ymmärtämään sisältöä niin, että onnistuisin kokeessa. Silloin eräs sukulainen sanoi, että eikö olisi mahtavaa, jos vaan voisi asettaa kirjan pään päälle ja tieto siirtyisi siitä suoraan omaan tajuntaan. No joo! Mä näen jo mielikuvan, jossa kaikki kotini kirjat yksi toisensa perään käyvät istahtamassa pääni päällä. Mutta tunnettani riittämättömyydestä sekään ei muuttaisi. Eikä se mielikuva minua myöskään pienenä helpottanut. 

Mikä tuo riittämättömyys sitten on, mistä se kumpuaa? Olen riittävä vain, jos osaan ja tiedän kaiken, enkä tee virheitä. Sitten olen hyväksytty ja saan olla rauhassa moitteilta tai häpäisyltä. Saan kiinni pienestä tytöstä itsessäni, joka haluaa vain tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Tyttö, joka kaipaa syliä, kun pelottaa tai myötätuntoista kannustusta, kun ei vielä osaa. Tyttö, joka kaipaa rakastavia ja hyväksyviä katseita vain olemalla sitä mitä on. 

Riittämättömyyden tunteeni on ollut minulle uskollinen matkakumppani. Matkan varrella olen oppinut paljon, mikä on asettanut tuon tunteen oikeaan perspektiiviin. Siihen on tarvittu paljon hyväksyviä peilejä muun muassa Ihminen tavattavissa -kasvuohjelman myötä sekä turvaa olla haavoittuvainen. Nyt tuo riittämättömyyden tunne on uskollisena matkaoppaana. Se kertoo minulle ennemmin tai myöhemmin, että nyt on aika pysähtyä, hengittää ja vaalia itseä sanomalla, että sinä riität.

 

Ja miten tuo haukka tähän liittyy?

No sitä vaan, että selailin äskettäin Luova laiskuus - nimistä kirjaa ja toistuvasti huomioni kiinnittyi yhteen ja samaan kappaleeseen, jonka otsikko oli: Kohoa haukan siiville. Se oli minulle hyvä muistutus asioiden asettamisesta uuteen näkökulmaan. Kohoamalla hetkeksi haukan siiville voi nähdä ylhäältä millaisen matkan on jo käynyt. Voi myös miettiä itsensä 85-vuotiaaksi, miltä tilanne näyttäisi tästä näkökulmasta tai vaikka kiinnostaisiko asia piirun vertaa 5-vuotiaan näkökulmasta? 

Haukka näkee myös sen, että mikä on ollut kokemus, kun on vaan nauttinut elämästä sellaisenaan - iloineen ja rosoineen.

 

Minä riitän ja Sinä riität juuri sellaisena kuin olet!

 

Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Irene Etäsalo, Helsinki

Yhteydenotot puh. 040-353 9912 tai irene.etasalo@gmail.com

 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.