Edellisestä yhteydenotostamme oli kulunut pian kymmenen vuotta, kun puhelimeni näytöllä luki hänen nimensä. Sydän hypähti lämmöstä ja ilosta. Itse en olisi enää rohjennut ottaa yhteyttä näiden vuosien jälkeen. Pyyhkäisin innoissani yhteyden päälle ja hihkaisin ystäväni nimen linjoille säikähtäen saman tien kuullessani linjan toisesta päästä nyyhkytystä. Kysyin heti, mikä on hätänä ja ystäväni kertoi, että on vain liikuttunut. Liikuttunut kuullessaan ääneni, kun oli nähnyt kuvani ja lukenut jutun minusta uusimmasta sisutuslehdestä.
Voi mikä tunteiden vuoristorata, joka jatkui vielä, kun itsekin liikutuin ystäväni todetessa, että hän koki lukiessaan tuota sistuslehden artikkelia kohdanneensa juuri minut. Minut juuri sellaisena ihanana itsenäni kuin aina kohdatessamme ystävinä olen ollut. Ja minä ymmärsin, että minullakin oli ollut kovin ikävä tuota välillämme olevaa puhdasta ja hyväntahtoista yhteyttä.
Miksi sitten en ollut rohjennut ottaa yhteyttä? Miksi sitten olin olin antanut ystävyytemme hiipua hiljaa olemattomiin omia aikojaan? Yhteisistä kokemuksistamme ja siitäkin huolimatta, että olen hänen lapsensa kummitäti?
Kuulin kertovani hänelle tarinaa, jossa minun teki kipeää. Kerroin, että en ollut kyennyt katsomaan hänen parisuhdettaan entisen puolisonsa kanssa ja hänen alistumistaan ja hyväksikäyttöään. Kuvailin, miten lujille otti katsoa kuinka hän, ystäväni, kaunis, upea, monella tavalla äärimmäisen lahjakas ja sydämellinen nainen piilottaa kaiken kauniin itsestään ja elää ainoastaan puolisonsa tarpeita varten. Tarpeita, joista hänen puolisonsa olisi kuulunut aikuisena kantaa vastuu itse tai jotka eivät ainakaan olisi saaneet ajaa heidän lastensa ja ystäväni tarpeiden edelle, jos miehessä olisi yhtään ollut miestä.
Mielenkiintoisen tästä yhteydenotostamme tekee se, että tuo tarina todellakin on totta. Se on totta, mutta enemmän kuin ystäväni silloisesta minulle kipua aiheuttaneesta elämäntilanteesta tarina kertookin minusta itsestäni. Tarina kertoo siitä kuinka minä itse alistuin hyväksikäytetyksi ja halusin sulkea siltä silmäni omassa parisuhteessani. Tarina kertoo omasta arvottomuuden kokemuksestani ja oman kyvykkyyteni kätkemisestä vakan alle. Ja myös siitä kuinka minä olen sivuuttanut omat tarpeeni jo hyvin varhain eläen muiden kuin omaa elämääni.
Nyt, kun me molemmat rakas (yhä vain minulle rakkaampi) ystäväni ja minä elämme tahoillamme toisenlaisessa elämäntilanteessa kuin kymmenen vuotta sitten, on ihanaa voida yhdessä avata se, mitä toisillemme olemme ystävinä peilanneet. On aivan ratkaisevaa saada sanoa ääneen, että minä näin sinussa itseni ja olin huolissani. Olin huolissani, koska välitin sinusta ja tahdoin sinulle hyvää.
Kiitos ystäväni sinulle rohkeudestasi soittaa. Kiitos, kun kerroit, että olit nähnyt minussa jo aikoja sitten tuon upean, elämäniloisen ja kauneutta rakastavan, herkän naisen. Silloinkin, kun en itse itsessäni sitä nähnyt. Näimme sen molemmat niin helposti toisissamme. Kiitos yhä merkityksellisempänä jatkuvasta ystävyydestämme. Rakastan sinua 😉
Tommy Hellsten -instituutin toimitusjohtaja Taina Arjanne
