Olen suorittanut elämääni useampaankin loppuunpalamiseen asti. Elämäni on ollut miellyttämistä, myötäilyä ja kiltteilyä.
Se on myös ollut täynnä erilaisia selviytymisstrategioita ja valheellisia kokemuksia yhteydestä muihin ihmisiin ja maailmaan. Vasta Ihminen tavattavissa -koulutus lennätti minut matkalle oman häpeäni maailmaan. Kolmannen opintovuoden lopussa ja neljännen alussa minussa lähti liikkeelle vielä tuolloin nimetön prosessi. Edetessään se kuitenkin avasi minulle tietä kohti minulle tuntemattomaksi jääneeseen häpeääni ja näin ollen se tarjosi ensimmäisiä todellisia yhteyden kokemuksia.
Häpeän, koska otan ensimmäisiä askeleita haavoittuvaisuuteni näyttämiselle.
Terve häpeä on välttämätön ja eheyttävä sekä yhteyttä ihmisten välille rakentava tunne. Häpeä voi myös olla rikkovaa, elämää myrkyttävää ja yhteyttä estävää. Tällainen häpeä on sisäistynyt osaksi ihmisen identiteettiä ja vääristää niin ihmisen maailmankuvaa kuin hänen minäkuvaansa.
Häpeää voi kuitenkin oppia sietämään ja tunnistamaan. Häpeään sairastunut ihminen on itsensä hukattuaan hukannut häpeän terveet ja hyvää elämää edistävät elementit sekä sen, että parhaimmillaan häpeä toimii oppaana toipumisessa ja omaksi itseksi kasvamisessa. Häpeänsä tunnistanut ja hyväksynyt ihminen kykenee hahmottamaan esimerkiksi, miten ja miksi hän piiloutuu tai vetäytyy. Tunnistettu ja hyväksytty häpeä on myös merkki aitouden astumisesta ihmiseen: kun häpeän, en ole huono vaan voin huonosti. Häpeän, koska otan ensimmäisiä askeleita haavoittuvaisuuteni näyttämiselle. Sille, että olen arvokas, sille että tarvitsen muiden apua.
– Ria Tuomas-Kettunen, kouluttaja
