Tiina Tuomikoski, laatupäällikkö

Ihminen tavattavissa

Opiskelijoiden kertomaa

Koulutus merkitsi minulle neljän vuoden tiivistä prosessia itseni kanssa ja osana ryhmää.

Ryhmän palaute toiminnastani ja siitä millaisena he minut näkivät ja kokivat, vahvisti itsetuntemustani ja ymmärrystäni siitä millainen olen, antoi luvan olla sitä mitä olen.
Koulutuksessa painotetaan vahvasti oman itsetuntemuksen merkitystä. Täytyy siivota omat kaapit ja vakiinnuttaa yhteys omiin tunteisiin ja tarpeisiin ennen kuin istuu terapeutin tuoliin. Se on arvokas periaate ja terapeutin työn laadun tae.

Olen kohdannut omat selviytymisstrategiani ja luopunut niistä vähitellen. Tilalle on alkanut kasvaa uusi identiteetti, persoona. Menneisyystyöskentely toiminnallisten menetelmien avulla ja kipeiden tunteiden läpieläminen ovat muuttaneet ja eheyttäneet minua syvästi. Sitä kautta on voimistunut yhteys omaan sisäisyyteeni, ”ohjausyksikköön”, joka on korvaamaton tutka oman hyvän elämän luomisessa ja terapeutin työssä.

Täytyy siivota omat kaapit ja vakiinnuttaa yhteys omiin tunteisiin ja tarpeisiin ennen kuin istuu terapeutin tuoliin.

Myös teorioita oli innoittavaa opiskella kun ensin kasvoi maaperää, mihin uutta tietoa istuttaa. Koulutus mahdollisti minulle myös uudenlaisen ammatti-identiteetin. Työnantajani suhtautui myönteisesti koulutukseeni ja olen kiitollinen kun olen saanut muokata työnkuvaani osaamiseni kehittyessä. Hiljattain yksi pala koko työ- ja opiskeluhistoriassani loksahti paikoilleen kun käynnistin Taideyliopiston Sibelius-Akatemian alumnimentorointiohjelman.

Koulutuksen myötä sain niin ikään laajan tukiverkoston, joka koostuu upeista persoonista, vastuullisista aikuisista. Tukiverkoston, jonka puoleen voin kääntyä missä tahansa asiassa.
Koulutus on siis kokonaisuudessaan vaikuttanut tapaani elää, olla yhteydessä itseeni ja toisiin. Olen ihan toisella tavalla läsnä missä tahansa vaikutankin; työryhmän vetäjänä, ystävänä, parisuhteessa, tanssiparketilla tai terapiasessiossa. Tällä hetkellä elän kaikin puolin tasapainoista ja hyvää, omannäköistäni elämää.

– Tiina Tuomikoski, laatupäällikkö

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.