
Tommy Hellsten -instituutissa on alkanut uusi vaihe, kun Sanna Jussila aloitti 1.9 alkaen instituutin toimitusjohtajana ja osakkaana.
Sanna Jussila on talous- ja liiketoimintajohtamisen sekä hallitustyön asiantuntija, jolla on laaja kokemus talousjohtajan ja toimitusjohtajan tehtävistä. Hän tuntee myös instituutin työn omakohtaisesti: Sanna on itse kulkenut Ihminen tavattavissa -kasvuohjelman polun ja kertoo kasvupolun olleen hänelle tärkeä matka siihen, kuka hän tänä päivänä on.
Uudessa vaiheessa vahva perintö ja tulevaisuuteen katsova kehittäminen kulkevat rinnakkain. Tavoitteena on rakentaa instituutin toimintaa eteenpäin sen arvopohjaa ja ainutlaatuista ihmisyyteen keskittyvää ydintä kunnioittaen.
”On suuri ilo ja kunnia saada olla mukana viemässä instituuttia eteenpäin – kunnioittaen sitä, mikä on aina ollut sen sydän, ja samalla rakentaen sille uutta tulevaisuutta”, Sanna kertoo.
Sanna haluaa kiittää Tommy Hellsteniä ja Mathias Hellsteniä heidän osoittamastaan luottamuksesta:
”Se on lahja, jota en ota kevyesti ja jota kannan mukanani työssäni joka päivä”, Sanna sanoo.
Mathias Hellsten jatkaa instituutissa koulutusjohtajan ja kouluttajan roolissa. Tommy Hellsten toimii jatkossakin luennoitsijana kasvuryhmissä.
Edessä on kiinnostava uusi vaihe, jossa Tommy Hellsten -instituutin toimintaa tullaan jatkossa laajentamaan ja monipuolistamaan. Kuljemme tätä matkaa yhdessä koko Ihminen tavattavissa -yhteisön kanssa.
Pysy mukana matkassa
Postituslistamme tilaajat saavat ajankohtaiset uutiset ensimmäisten joukossa. Jos et vielä kuulu listalle, voit liittyä mukaan tästä.

