”Olen ollut sokea, olen ollut kuuro. Todellisuus on kokonaan muuttunut, se on saanut kokonaan uuden ulottuvuuden. Minä kuuluun tuohon ulottuvuuteen, se on minussa ja minä siinä. Se ei tee kuitenkaan vanhasta merkityksetöntä, päinvastoin. Eihän perhonenkaan olisi perhonen, ellei se ensin olisi ollut toukka. Perhonen kiittää toukkaa uusista siivistään. Toukkavaihe on perhoseksi tulemisessa välttämätön. Toukka ei tiedä muuttuvansa perhoseksi. Puhe siivistä ja uudesta olemuksesta, lentämisestä ja kukkien medestä on sille käsittämätöntä. Se tulkitsee perhosen puheen omasta maailmastaan käsin ja kenties kokee että perhonen on seonnut, valehtelee tai tullut uskoon. Joka tarkoittaa suunnilleen hulluksi tulemista. Se yrittää ojentaa perhosta puhumalla sille järkeä ja palauttaa maan pinnalle. Perhonen puolestaan koittaa kuvata lentämistä, kukkia, väriloistoa ja epätoivoisena yrittää väkisin käännyttää toukkaa. Eivät toukkaa vakuuta sanat eivätkä saarnat. Toukka kokee perhosen vastenmielisenä ja ei halua olla sen kanssa missään tekemisissä.
Vihdoin koittaa päivä, jolloin toukka alkaa muuttua. Siinä tapahtuu asioita, joita se ei osaa tulkita. Se kauhistuu muutosta ja yrittää vastustaa sitä ja palata turvalliseen toukkuuteensa. Muutos on kuitenkin väistämätön, eikä toukka voi muuta kuin luovuttaa ja suostua tuhoutumaan. Muodonmuutoksen toukka tulkitsee kuolemaksi, sillä eihän se usko perhosena olemiseen jota aiemmin on monisanaisesti vakuuttanut, että moinen ajattelu on vaarallista, vie todellisuuden tajun ja johtaa hulluuteen. Toukka ihmettelee kuolemaansa mutta ei voi vastustaa sitä. Herättyään se katselee avautuvia siipiään ja uutta olemustaan ihmetellen. Se jää sanattomaksi. Sitten se levittää siipensä ja lähtee lentoon. Toukasta on tullut perhonen. Se tunnistaa nyt todellisen olemuksensa ja kokee syvää kiitollisuutta siitä, etteivät sen omat ajatukset toteutuneet. Niiden sijaan toteutui se joka oli sen olemuksessa ja syvemmällä kuin sen oma ymmärrys.” (Tommy Hellsten:Tähän olen tullut s.124-125)
Niin se on.
… Tik tak tik tak tik tak – seinäkello tikittää olohuoneessa, hetki sitten kello kilkatti 6 kertaa. Ei kuulu stt:n uutisia, seuranani on hiljaisuus. Lapsuudessani ja tässä hetkessä kellon tikituksen merkitys on sama. Nyt aikaa on, kun aikaa ei ole. Aika on menettänyt merkityksensä siinä suhteessa mitä se minulle ennen merkitsi, aikatauluja, loputonta kiirettä, ehtimistä ja merkityksellisyyden hakemista ulkopuolelta ja mitä täydempi kalenteri ja sen arvokkaampi olin.
Ihminen tavattavissa terapeutti -koulutus on eletty läpi. Lopputyön kirjoittaminen ei jäänyt vain iholle vaan meni suoraan ihon alle, lujaa. Aiheuttaen muutaman kerran kunnon raivokkaan tuskaisen huutoitkun menneisyyden kärsimyksestä sekoittuneena nykyhetken kiitollisuuden tunteeseen.
Kun 2014 lokakuussa istuin kuulemassa Tommy Hellstenin yrittäjille suunnattua luentoa, muistan kuinka koin vastarintaa kuullessani hänen sanovan ”Tie anteeksiantoon käy kärsimyksen kautta”. Siihenastinen elämäni oli ollutkin muiden ymmärtämistä. Sanoin heti etteihän nyt toki siihen kärsiä tarvitse, voihan sitä antaa anteeksi heti. Johon Tommy sanoi ”Ei ole muuta tietä kuin kärsimys. Ja kun tämän kärsimyksen kuopan tulet perille – anteeksiantoon, huomaat ettei ole edes anteeksi annettavaa, täällä odottaa ymmärrys. Johon ajattelin että ”ja paskat jaksa vängätä, antaapa olla siinä uskossa, vanha mies”. Tällä nelivuotisella kärsimyksellä ja siitä syntyneellä tietoisuudella myönnän olleeni väärässä. Mikä on aika ihanaa…
Kiitollisin mielin ja kepein askelin matka jatkuu!
Ihminen tavattavissa -terapeutti Katja Järvenpää, Oulu
Ajanvarauksen puh. 0400 886158
