Nyt kun on saatu nauttia lumisesta talvesta, olen toistuvasti pysähtynyt lumikuorrutteisten oksien äärelle. Olen ihaillut talvisen metsän kauneutta, ja samalla hämmästellyt sitä, kuinka paljon lunta männyn oksien päälle oikein mahtuukaan. Lumikinos kun näyttää kasvavan ylöspäin päivästä toiseen. Se taas johti pohtimaan sitä, minkälaisia taakkoja olen kantanut. Olen ollut kuin mänty, joka ei tiedä, minkä verran painoa oksien päällä on. Sitä vaan kertyy, vaikka on jo väsynyt kaiken kantamiseen. Väsymistään ei vaan välttämättä tunnista, taakat kun ovat kasvaneet niin vähitellen, että niiden tuomiin oireisiin on tottunut.
Mitä olen sitten kantanut? Se saattaisi olla kokonaan toisen jutun aihe, ja onkin. Mutta esimerkiksi olen kantanut huolia, jotka ovat sekoitus monenlaisia arkihuolia ja jotain yleistä huolta, jonka nimi voisi olla vaikka selviytymisen pelko. Yhden huolen ratkettua, on tilalla pian toinen. Ja jatkuvana pohjavireenä sellainen yleispelko; selviänkö minä. Niin sitä kantaa, huoliaan ja pelkojaan, jotka kohdistuvat tulevaisuuteen ja tietenkin vatvoo myös menneitään – molemmat asioita joille ei paljoa mahda.
Olen elänyt niin, ettei ole ollut muita vaihtoehtoja, kuin juuri niiden taakkojen kantaminen, joihin olin tottunut. Tottumus johtaa siihen, ettei välttämättä tiedä, että toisinkin voi olla. Sitten kun vähitellen alkaa näkökyky laajentua, ja ymmärtää, että toisin voisi oikeasti olla, käynnistyy uusi huoliajattelun ketju. Jos jokin vaihtoehto olisikin mahdollinen, miten se voisi koskea minua. Paremmat vaihtoehdot ovat toisia varten. Minä jatkan näiden taakkojen kantamista, sillä tämän minä osaan ja tähän olen tottunut. Muu ei ole mahdollista – ei minulle. Näin me toimimme. On vaikea uskoa, että joistakin taakoista on mahdollisuus vapautua, että niitä voi keventää ja että elämäänsä voi suunnata kohti sellaisia alueita, joissa voimavaroja vapautuu myös elämiseen, eikä kaikki mene vain selviytymiseen. Siihen, että ryhtyy uskomaan vaihtoehtojen ja elämänsä suunnan muuttamisen koskevan myös itseä, on minulla ollut pitkä matka. Vähitellen olen ymmärtänyt, etten ole siinä ainoa.
Ihminen tavattavissa -terapeutti, työnohjaaja Malla Hintsala
www.mallahintsala.com
