Sietämättömän suuri kärsimys oli se katapultti, joka sai minut astumaan tälle tielle.
En tiedä missä olisin ilman läpikäymääni kasvuohjelmaa ja on vaikea kuvitella, että olisin aikuisiälläni saanut mistään muualta yhtä monipuolisia eväitä matkaani. Jotkut saavat jo lapsuudenkodistaan riittävät eväät elämäänsä, ja jotkut jäävät niistä vaille. Jälkimmäisten on mahdollista täyttää eväskoriaan vielä myöhemmällä iällä <3
Oli tärkeää saada riisuutua hoitajan asusta ja tulla esiin tarvitsevana, haavoittuvana ihmisenä.
Itse hain koulutukseen oman hyvinvointini tähden, en niinkään ammatillisista tavoitteista käsin. Se oli hyvä lähtökohta silloin, sillä ensimmäistä kertaa elämässäni myönsin itsekin tarvitsevani paljon huomiota, hoivaa ja apua. Oli tärkeää saada riisuutua hoitajan asusta ja tulla esiin tarvitsevana, haavoittuvana ihmisenä.
Minulle oli myös tärkeää pitää muutama ”välivuosi” kasvuohjelman jälkeen. Näiden vuosien aikana olen saanut elää ja hengittää todeksi kaikkea kasvuohjelmassa herännyttä. Uudelleen käännetty ja möyhitty maa on saanut elpyä ja siihen istutetut siemenet ovat alkaneet kasvaa terveiksi taimiksi. Nyt koen, että olen valmis jatkamaan opintoja eteenpäin ammatillisessakin tarkoituksessa.”
– Nina Nousiainen, sairaanhoitaja