Ihminen tavattavissa – kasvuohjelma

3.10 alkavan ryhmän haastattelut ovat käynnissä. Vielä vapaita paikkoja!
Lähetä hakemuksesi pikimmiten, niin olemme sinuun yhteydessä hekemuksesi saavuttua.

Ihminen tavattavisssa -kasvuohjelma on koulutus sekä henkilökohtaisten, että työyhteisöjen ihmissuhde- ja johtamistaitojen kehittämiseen.

Ihminen tavattavissa –koulutus  on tarkoitettu kaikille jotka ovat aidosti kiinnostuneet ihmisyyden ja itsensä syvällisestä ymmärtämisestä. Koulutusohjelma koostuu Kahden vuoden kasvuohjelmasta ja terapeutin työhön valmentavasta jatkokoulutuksesta, jotka kumpikin ovat kestoltaan kaksivuotisia. Voit käydä molemmat ohjelmat, tai vain ensimmäiset kaksi vuotta kestävän kasvuohjelman. Kahden vuoden kasvuohjelma ei edellytä aiempaa koulutusta, ja se antaa mahdollisuuden hakea Ihminen tavattavissa –terapeutiksi valmentavaan jatkokoulutukseen. 

 

Koulutus on tarkoitettu henkilöille

  • jotka ovat aidosti kiinnostuneet itsestään ja ihmisenä olemisesta yleensä
  • joilla on halu tutustua syvällisesti asioihin, jotka ovat vaikuttaneet siihen, millaisiksi he ovat kasvaneet ihmisinä
  • jotka haluavat kehittää omia valmiuksiaan toimia läheisessä vuorovaikutuksessa toisten ihmisten   kanssa
  • jotka ovat valmiit käynnistämään konkreettisia ja pitkäjänteisiä toimia kehittyäkseen ihmisinä

 

Koulutuksen tarkoitus on tukea osallistujia

  • entistä paremmin ymmärtämään asioita, jotka vaikuttavat ihmisen kehitykseen ja käyttäytymiseen
  • tunnistamaan ja tiedostamaan omat vahvuutensa ja kehittymishaasteensa inhimillisissä kasvuprosesseissa
  • ottamaan henkilökohtaisen vastuun omista valinnoistaan ja tekemisistään
  • käynnistämään konkreettisen muutosohjelman kehittyäkseen enemmän itsensä näköisiksi ihmisiksi
     

”Ihminen tavattavissa -koulutus on ollut minulle tie peloista, yksinäisyydestä, vaativuudesta ja hyväksynnän hausta kohti luovempaa, kevyempää ja rennompaa elämää. Vaativuus, etenkin itseäni kohtaan, ja hyväksynnän hakeminen oman hyvinvointini kustannuksella ovat olleet tiedostamattomia keinojani suojautua sisäistä turvattomuutta ja riittämättömyyden tunnetta vastaan. Vaikka suojakeinot ovat tarjonneet aiemmin elämässäni turvan, menetin niiden kääntöpuolena pitkäksi aikaa kosketuksen sisäiseen ääneeni, elämänilooni ja luovuuteeni.

Koulutuksen ensimmäisen kahden vuoden matka omaan itseeni on ollut elämäni kannalta käänteentekevä. Tätä koulutusta ei ole voinut suorittaa, vaan se on täytynyt kokea! Kun olen luopunut suojamuureista yksi toisensa jälkeen, on yksinäisyyden tunne kadonnut ja yhteyden kokeminen muiden ihmisten kanssa on helpompaa. Läsnäolon esteiden havaitseminen ja niistä vastuun ottaminen ovat tuoneet minulle vapauden olla aidosti minä. Sen on mahdollistanut koulutusryhmän tarjoama turva ja peili. Ulkoisten odotusten sijaan olen alkanut ohjautua sisältä käsin, kuunnella ja kunnioittaa omia tunteitani, tarpeitani ja unelmiani. Vaativuuden sijalla on yhä useammin armollisuus ja velvollisuuksien tilalla ne asiat, joista oikeasti nautin.

Oman persoonan kanssa työskentely on loppuelämän kestävä tehtävä. Oma prosessini on jatkunut läpi jatkokoulutuksen, jossa syvennyimme psyykkisiin ilmiöihin ja asiakastyöskentelyyn paitsi teoriassa myös käytännössä. Juuri siksi, ettei koulutuksesta olisi voinut valmistua katsomatta ensin omaan itseensä, välillä kaikessa tuskallisuudessaankin, koen saaneeni hyvät lähtökohdat Ihminen tavattavissa -terapeuttina toimimiseen: rinnallakulkijana ja peilinä kenelle tahansa, joka on kiinnostunut tutustumaan itseensä syvemmin tai kaipaa tukea elämän käännekohdissa.”

– Katri Suhonen, oikeustieteen maisteri, Ihminen tavattavissa -terapeutti

 

Katso Kasvuohjelman sisältö tästä.

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.