Kiitokset vuodesta 2020 ja levollista joulua sekä yhteistyökumppaneillemme, että asiakkaillemme!

Tänä jouluna kohdistamme joulutervehdyksiimme varatut rahat Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräykseen lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

 

 

Asia on meille erittäin tärkeä ja toivomme koko Ihminen tavattavissa -ohjelmamme puolesta, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus tulla nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi ja, että jokaisella lapsella olisi lähellään edes yksi turvallinen aikuinen.

Kiitos, että olette kanssamme tämän joulutervehdyksemme myötä tukemassa Pelastakaa Lapset ry:n toimintaa. Toivotamme kaikille paljon merkityksellisiä kohtaamisia tulevana vuonna 2021.

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.