Aikuisia ja lapsia vai aikuisia lapsia – parisuhteen karikot, osa 1

Parisuhteisiin liittyy usein paljon haasteita ja kaikenlaisia karikoita. Etenkin nyt korona-aikana, kun perheet ovat neljän seinän sisällä etätyössä ja etäkoulussa. Omaa tilaa voi olla hyvinkin vähän ja kaikkien kotona paikkaansa hakevien tarpeiden huomioiminen voi olla haastavaa.

Tiedostamattomat odotukset ohjaavat käyttäytymistä suhteessa

Parisuhteen alun ihanuuden jälkeen tulee aina arki. Usein molempien puolisoiden työt, harrastukset, lapset ja heidän harrastuksensa vievät niin kaiken ajan, että parisuhteen hoitamiseen ei jää energiaa eikä aikaa. Pian sen jälkeen, kun pari ryhtyy elämään yhdessä, useimmat olettavat kumppaninsa mukautuvan tiettyyn, mutta harvoin ääneen lausuttuun käyttäytymiskuvioon.

Tietoisia odotuksia ja toiveita paljon tärkeämpiä ovat tiedostamattomat. Nämä tiedostamattomat odotukset ja toiveet ohjaavat kunkin omaa käyttäytymistä hyvin voimakkaasti. Jossakin kohtaa pariskunnat voivat ryhtyä pohtimaan yksin tai parina, miksi haasteita ja ongelmia tuovat aina samanlaiset tilanteet.

Aikuinen voi taantua lapsuuden haitallisiin käyttäytymismalleihin

Se, että näytetään aikuisilta, ei tarkoita sitä, että aina käyttäydyttäisiin ja toimittaisiin kuin aikuiset. Rakkaussuhteella on usein monenlaisia tietoisia tavoitteita, mutta usein myös tiedostamaton päämäärä: erilaisten elämän mukanaan tuomien haavojen parantaminen.  Alkuhuuman haihduttua aletaan parisuhteeseen tuoda omia menneen elämän kokemuksia. Tuodaan mukaan omat pelot, hylkäämiskokemukset, vaille jäämiset ja pettymykset. Tehdään tulkintoja ja käytetään mielikuvitusta estoitta. Lapsuuden selviytymisstrategiat aktivoituvat ja riitoja ja erimielisyyksiä syntyy aina samoista asioita.

Sen sijaan, että lähdettäisiin yhteistyöhön ja yritettäisiin eheyttää toinen toistensa menneisyyden kokemuksia, niin aletaankin ylläpitää omia traumakokemuksia. Tämä kun kaikessa kurjuudessaan on kuitenkin tuttua ja siksi järjenvastaisesti turvallista. Tiedostamattomat tunteet ja tarpeet vaikuttavat siten koko elämään ja rasittavat parisuhdetta. Käyttäytyminen onkin usein lapsenomaista; mökötetään, kiukutellaan, vetäydytään mykkyyteen tai poljetaan jalkaa. Linnoittaudutaan omaan poteroon, josta kurkitaan toista, joka on omassa poterossaan ja tuskaillaan, miksi tuo toinen ei ymmärrä minua ja minun kurjaa oloani. Miksi tuo toinen ei tee minua onnelliseksi?

Oman käyttäytymisen ymmärtäminen tukee toimivaa parisuhdetta

Se, mitä ei itsessään tiedosta, ohjaa ajatuksia ja käyttäytymistä merkittävästi. Itseensä tutustuminen on avain parempaan parisuhteeseen ja elämään yleensä. Miksi toimin niin kuin toimin? Miksi minulle aiheuttaa hankaluuksia aina samanlaiset tilanteet? Miksi ajaudun kyynisyyteen, uupumukseen, haasteelliseen parisuhteeseen ja jatkuvaan riittämättömyyden tunteeseen? Mitä minä oikeastaan haluan ja tarvitsen saadakseni oman näköisen, itselleni hyvän ja tasapainoisen elämän?

Toimimattomaan vuorovaikutukseen ei ole tarpeen hakea syyllisiä, ainoastaan syitä. Ihmiset tarvitsevat tietoa käyttäytymismekanismeistaan, jotta voivat irrottautua haitallisesta kierteestä ja alkaa valita, miten haluaa toimia. Mikä on minun osuuteni ja minun vastuullani tässä parisuhteessa? Ymmärtämällä syitä ja omaa vastuuta, voidaan alkaa kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi ja alkaa rakentaa yhteistä, toimivaa parisuhdetarinaa. Ja vastuullisina aikuisina voidaan tarjota turvaa ja hyvää kasvualustaa myös omille lapsille. Lasten koti kun on ympärillä olevien aikuisten turvallisessa sylissä.

Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT ® Maritta Joki, Espoo
www.mentoritas.fi

Aikuisia ja lapsia vai aikuisia lapsia -on neliosaisen Parisuhteen karikot -blogisarjan ensimmäinen osa. Uusi blogikirjoitus julkaistaan perjantaisin Väestöliiton Terapiapalveluiden sivustolla. Parisuhteen karikot -blogisarja syventyy pitkän parisuhteen haasteisiin. Blogisarjan neljä osaa käsittelevät aikuisten haitallisia käyttäytymismalleja, uskottomuutta, eroa ja yhteisen elämän haasteita. Parisuhteen karikot -sarjan kirjoittaja Maritta Joki on kognitiivinen lyhytterapeutti sekä Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®.

 

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.