Ei tarvitse hävetä, että käy terapiassa…

…kuuluu nyt monesta tuutista. Tämä on totta, mutta ihmettelen sitä, että miksi tätä painotetaan ja kuka sitä painottaa?

Onko yksikään tietomurron kohteeksi joutunut Vastaamon asiakas sanonut häpeävänsä? En sano, että kukaan ei häpeäisi, mutta joukkoon mahtuu varmasti monenlaista kokijaa. Jos omat terapiasessioni muistiinpanot olisivat maailmalla, niin minun murheeni olisivat aivan muualla kuin sen häpeämisessä, että käyn terapiassa.

Tämä julkinen keskustelu on saanut minut pohtimaan, että mitä kaikkea terapiassa käyneisiin ja yhä käyviin sijoitetaan, joka ei ole millään tavalla yhteydessä siihen, mitä he tuntevat? Tällaistahan voidaan kutsua projisoinniksi; oma tiedostamaton häpeä sijoitetaan toiseen.

Kuulen uutisissa kuinka jotkut poliitikot ja asiantuntijat puhuvat kauniisti ja myötätunnolla siitä vääryydestä, että jo kerran haavoitettua ihmistä tällä tavoin haavoitetaan lisää. Olen samaa mieltä; tapahtunut on suuri yksityisyyden loukkaus ja väärin. Mutta miksi kuulen tässä sävyä, joka karskahtaa ainakin minun korvaani, vaikka sanat joita he sanovat ovat ihan kauniita? Mikä käsitys ihmisellä, joka ei ole käynyt terapiassa, on terapiasta ja ihmisistä, jotka terapiapalveluja käyttävät?

Terve sairaudentunto, keskeneräisyys ja oman haavoittuvuuden ymmärtäminen, on sitä terveintä osaa ihmisessä. Ihminen, joka kykenee käsittelemään itsessään olevia tiedostettuja puolia ja kohtaamaan tiedostamattoman, sekä tutkimaan avoimesti oman psyykkeen rakenteita toisen ihmisen edessä, eivät ole minun silmissäni niitä yhteiskuntamme haavoittuvimpia ja heikoimpia lenkkejä vaan päinvastoin. He ovat vastuunottajia ja tekevät sen, koska joku tai jotkut eivät ole omaansa kantaneet.

Se, että joku puhuu ”heistä, jotka tarvitsevat terapiaa” on asettautumista jollekin sellaiselle korokkeelle, jota ei ole. Näin ammatillisesta kulmasta katsottuna, se vaikuttaa defenssiltä, jota olisi hyödyllistä tutkia terapeutin vastaanotolla lähemmin.

Piirsin nelisen vuotta sitten tällaisen pöllön. Se tuntuu nyt ajankohtaisemmalta kuin koskaan.

Pidän erityisen arvokkaana niitä julkisia ulostuloja terapiassa käyneiltä, joita mediassa on näkynyt. Me kaikki, jotka olemme terapiassa käyneet, emme ymmärrä mistä häpeästä te muut puhutte. Tai hetkinen – nyt projisoin. Korjaan: minä en ymmärrä mistä puhutte, kun sanotte minulle, että minun ei tarvitse hävetä. En häpeä yhtään. Olen tehnyt tärkeitä tekoja itseni ja lähimmäisteni hyväksi. Olen siitä ylpeä.

Ihminen tavattavissa -terapeutti ja vuorovaikutusasiantuntija Ruusa Hentilä 
Hän on käynyt terapiassa ja työstää yhä itseään ja omaa loputonta keskeneräisyyttään ammattilaisten kanssa yhdessä.

Ruusan yhteystiedot löydät tästä linkistä: Mindfaculty Oy

 

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.