Huhhuijjaa. Tänään päättyi pitkä lähes nelivuotinen matka ihminen tavattavissa -terapeuttikoulutuksessa. Viimeiset lähipäivät ovat nyt takana, ja lopputyö pientä hiontaa vaille valmis. Nyt juuri väsyttää, mutta on kiitollinen ja samalla jokseenkin hämmentynyt olo kaiken koronahälyn keskellä.
Onpa ollut matka tämä koulutus. Uskallan sanoa, että vain harva koulutukseksi kutsuttu voi tarjota jotakin niin syvää ja merkittävää matkaa kuin mitä Ihminen tavattavissa -koulutus
on minulle tarjonnut.
Viimeisenä koulutuspäivänä huomasin pohtivani vielä rakkauden tarvetta. Miten vaikea ihmisen onkaan uskoa olevansa rakkauden arvoinen heikkona, keskeneräisenä ja tarvitsevana. Siis juuri silloin kun rakkautta kaikista kipeimmin tarvitsisimme. Näinä hetkinä kuitenkin niin usein suljemme itsemme vakuuttuneina siitä ettemme tällaisena voi muille kelvata. Häpeämme tarvitsevuuttamme ja kuvittelemme, että meidän on ensin ”muututtava rakkauden arvoiseksi”.
Meidän on myös hyvin vaikea ellei mahdotonta rakastaa toisissa ihmisissä niitä puolia, joita emme kykene itsessämme rakastamaan. Mitä tämä kertoo meistä ja kulttuurista jossa elämme?
Itse koen tulleeni siihen pisteeseen, jolloin oma tarpeeni tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olen, ylittää tarpeen ihmetellä toisten ihmisten keskeneräisyyttä. Nämä kaksi asiaa kun vaikuttavat liittyvän toisiinsa. Kuinka voisin koskaan todella riittää aidosti itselleni, jos vielä löydän itseni ihmettelemästä toisen vaillinaisuutta? Ainoa syy tuomita toisen keskeneräisyys on se, ettei ole löytänyt ja integroinut kyseistä puolta vielä itseensä. Meissä ihmisissä kun on kaikkea.
Kiitos kaunis kurssikamut ja kouluttajat!
Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Veli-Matti Anttila, Turku
Yhteydenotot puh. 050 3770148
