Kuka minä olen?

Miten hyvin tunnetkin minut
on lopulta juuri sen kokoinen pala
minkä pystyt katsomaan
ilman, 
että tulkitset, leimaat, 
analysoit, kuvittelet 
tai nojaat omaan
tai jonkun muun kertomaan 
tietoon
mielipiteeseen
olettamukseen 
tai kertomatta jättämiseen 
minusta
tai mielestäsi minun kaltaisista.

Sillä sen verran oikeasti tunnet minua
minkä jätät katsomatta
läpi omien haavojesi.
Niiden,
jotka vielä ovat 
löytymättä –
jakamatta
elämättömiksi jääneet
ja huomaamatta 
muodostuneet
niiksi sokeiksi pisteiksi
joita et 
luottamattomuuden
ja turvattomuuden 
vuoksi ole päässyt
vielä
vapautumalla tuntemaan 
antautumalla kokemaan ja
tarvitsemalla liittämään
rakkaudessa
osaksi sinua,
kokonaisemmaksi. 

Sillä juuri sen verran 
minä olen sinulle minä
kuin sinä olet itsellesi sinä – 
kaikki muu minussa sinulle
on sitä osaa sinussa 
jota et vielä ole voinut
katsoa tai uskoa
itsessäsi. 

Niin paljon me olemme 
yli sen 
mitä emme vielä tunne,
että olisi tuhlausta 
tuomita 
tai sanoa
tuntevansa jo kokonaan.

Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Marjo Juutilainen, Hämeenlinna
Ajanvarauksen puh. 050 3486778

 

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.