Kun elämä vie, antaa sen viedä

Nyt se on sitten tehty! YouTube kanava perustettu. MedicEar. En olisi ikinä uskonut.

Kaikki alkoi siitä kun reilu viikko sitten hoidin Kanta-Hämeen keskussairaalan korvapoliklinikalla potilasta, joka oli saanut hankalan verenvuodon nenästä siitä syystä, että koronanäytetikku oli joutunut väärään paikkaan. Nenäkäytävän kattoon. Vaikka sen pitäisi olla nenänielussa.

Tarkistin, minkälaisia opetusvideoita netti tarjoaa koronatestauksesta jotta voisin lähettää linkkiä näytteenottajille. Oli todella hämmentävää huomata, että toistuvasti näytteenotto opastetaan…miten sen nyt kauniisti sanoisi… vähemmän optimaalisella tavalla. Opetusvideolle on selvästi tarvetta – ajattelin. Ajatus asettua kameran eteen tuntui todella epämiellyttävältä, mutta aihe ja tarve olivat niin yleishyödylliset, että katsoin sen suorastaan velvollisuudekseni.

Onneksi sain rautaisen ammattilaisen tekemään videota! Ei siitä muuten mitään olisi tullut. Kiitos Luolavisuals! Kuvasimme videon tiistaina. Sitten alkoikin tapahtua paljon ja lyhyessä ajassa!

Torstaina eli toissapäivänä havahduin alkuiltapäivästä tarkistamaan mikä aihe mahtoi olla juuri alkamassa olevassa koulutuswebinaarissa, Korva-, nenä- ja kurkkutaudit – Pään ja kaulan kirurgia ry:n syyskokouksessa. Ja kappas vaan. Aiheena oli Covid-19 – ei toki mikään yllätys. Laitoin viestin opetusvideosta yhdistyksen puheenjohtajalle, joka nosti asian esille webinaarissa. Erikoislääkärikollegiona todettiin yhteinen huoli siitä, että Covid-19 näytettä otetaan moninaisilla tekniikoilla liian moninaisista paikoista. Eräs kollega esitti ajatuksen siitä, että asia voisi hyvä olla viedä mediaan – esim. Ylen aamuun.

Kahvitauolla välähti mieleen soittaa ystävälleni Heikki Valkamalle Ylellä. Hän laittoikin tuulemaan ja kysyi hyvinkin pian, viiden minuutin kuluttua, olisinko valmis tulemaan jo seuraavana aamuna Ylen aamuun. Perjantaiaamuna! Se tuli liian nopeasti, sanoin, mutta tänä aamuna, lauantaina olin sitten Anna Lehmusveden vieraana Ylen aamussa. Olipa jännittävä kokemus! Anna laittoi itsensä likoon ja antoi minun ottaa suorassa lähetyksessä koronanäytteen nenästään. Rohkeaa!

Viime yön nukuin todella huonosti! Sen perästä pelkäsin ajatusten tulevan klöntteinä ulos ja käsien tärisevän, mutta kokemus olikin rohkaiseva. Kyllä sitä kannattaa heittäytyä ja olla vain oma epätäydellinen itsensä. Riittävän hyvä juuri tällaisenaan. Siitä sain tänään hienon kokemuksen. Ja sitten puristettiin Karrin kanssa vielä video ulos tuutista kolmeen mennessä.

Vaan on tähän ollut pitkä polku kuljettavana. En usko, että olisin lähtenyt edes videon tekoon ilman sitä matkaa, jonka olen saanut aloittaa Ihminen tavattavissa – kasvuohjelmassa. Matkaa, joka on vasta alussa kohti itseni tuntemista ja hyväksymistä.

Huuh! Olen todella kiitollinen tästä kokemuksesta. Ja väsynyt! Ihan puhki. Ensi yönä varmasti nukuttaa.

Ihminen tavattavissa -kasvuohjelmamme opiskelija Marko Juutilainen

 

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.