Luonnollinen terapeutti, taidan olla sellainen

”Eläinten, luonnon ja metsän merkityksestä ihmisen hyvinvoinnin vahvistajana on tehty viime vuosina monia tutkimuksia ja selvityksiä. Tutkimusten mukaan ihmisen aivot ja keho reagoivat luontoon osittain ikäänkuin automaattisesti. Jo pelkkä metsässä oleilu, ulkoilu tai liikkuminen vaikuttaa fysiologisesti kehon ja mielen palautumiseen.

Luontoympäristössä sydämen syke, hengitystiheys ja verenpaine laskevat. Keho viestittää mielelle kaikki hyvin -signaaleja. Positiiviset tunteet lisääntyvät ja negatiiviset vähenevät. Luonnossa ja eläinten parissa olosuhteet ovat siis hyvin otolliset rauhoittumiseen, läsnäoloon ja virkistäytymiseen.” (Osittain lainattu Sirpa Arvosen kirjasta: Metsämieli)

Omasta kokemuksestani tiedän luonnon ja eläinten tarjonneen korvaamattoman tuen oman henkisen kasvuni polulla. Vaikeina hetkinä olen saattanut ottaa koiran mukaan ja paeta metsään ympärillä olevaa sekasortoa ja hälinää. Metsässä, sammaleen päällä istuen puuhun nojaten olen itkenyt elämääni ja halannut koiraani, avannut sille ajatuksiani, yrittänyt ymmärtää tunteitani. Koira kuuntelee pää kallellaan ja nuolaisee naamasta. Viestittää minulle, että kaikki on hyvin juuri nyt.

Tai jos joskus kaipaan erityistä rauhaa, haen aitauksesta vanhan luottohevoseni Ruskan, harjaan sen ja hyppään sen selkään ilman satulaa ja ratsastan metsään. Saatan haahuilla siellä päämäärättömästi vailla ajantajua ja välillä pysähtyä aistimaan luonnon ääniä, tuoksuja ja kauneutta. Hevonen saa hetken vaikka rouskuttaa mustikanvarpuja, sitä on mahtava kuunnella. Minä vain hengitän ja aistin ympäröivää luontoa ja elän juuri sitä kyseistä hetkeä.

Eläinten ja luonnon tarjoamiin elämyksiin ja läsnäoloon pitää osata pysähtyä. Usein paahdamme menemään pää täynnä ajatuksia; on lasten kouluasiat ja harrastukset, perheen yhteiset suunnitelmat, työasiat, omien vanhempien hoivaaminen, ruoanlaitto, pyykki, sairastuminen, läheisen äkillinen kuolema ja niin edelleen. Murehdimme mennyttä ja pohdimme tulevaa. Sinänsä surullista, sillä tulevaisuutta ja menneisyyttä miettien jää juuri tämä hetki elämättä.

Kullakin eläimellä on oma tapansa ja historiansa olla olemassa, kuten meillä ihmisilläkin. Tapa tervehtiä kaukaa, huomioida muut, hyväksyä joku tulemaan lähelle ja olemaan lähellä tai asettaa raja miten lähelle voi tulla, arvostaa toisen olemusta sellaisena kuin se on juuri sillä hetkellä.

Tapaa, kohteliaisuutta ja hienovaraisuutta olla vuorovaikutuksessa toistemme kanssa, voidaan opiskella eläimen kanssa ja oppia paljon eläimiltä. Eläimet ovat usein hyvin viisaita, suorasukaisia ja reiluja toisiaan kohtaan. Monet eläimet tarvitsevat lähelleen samaa lajia olevan turvallisen ja tutun laumakaverin voidakseen hyvin, ihan kuten me ihmisetkin.

Eläimet tuovat elämään lohtua, läheisyyttä, vaikeiden asioiden ja tunteiden tunnistamista sekä niiden hyväksymistä, huolenpitoa, vuorovaikutustaitoja, rajojen asettamista, vastuun ottamista, aistien ja oman kehollisuuden tunnistamista, onnellisuuden ja ilon kokemuksia, kunnioitusta, arvostusta sekä tasavertaisuutta. Eläimet myös auttavat asettamaan tavoitteita, joita kohti kuljetaan yhdessä ja koetaan sekä ylä- että alamäkiä.

Luonani on mahdollista oppia pysähtymään tähän hetkeen eläinten ja ammattimaisen ohjauksen avulla. Keskustelutuki, pienen maatilan tarjoama rauha ja vehreys, erilaisten eläinten kohtaaminen ja niiden luontaisen käyttäytymisen seurailu sekä sosiaalisuus ja kiinnostus ihmistä kohtaan avaa usein uusia näkökulmia. Jotta oma ajattelutapa avautuu ja mahdollisesti muuttuu oivallukseksi ja kehittyy uudeksi toimintatavaksi, tarvitaan tukea, kannustusta ja hyväksyntää.

Tunnen eläimet, niiden käyttäytymisen ja tavat. Olen saanut koulutuksen Ihminen tavattavissa -terapeutiksi, suorittanut siis syväsukelluksen omaan elämääni. Tuon syväsukellusmatkan aikana, joka on nyt kestänyt noin 10 vuotta kaiken kaikkiaan (oikeastaan sukellusvenematka), on eläimillä ollut huomattava rooli henkisen kypsymiseni kanssa.

Ennen kaikkea eläimen kanssa yhdessä koetut onnistumisen hetket kohentavat itsetuntoa ja tukevat myös ihmisen kasvua. Eläinten avulla ja niiden kanssa olen kulkenut kohti unelmaani; tehdä töitä ihmisen ja eläinten parissa. On kulunut lähes 20 vuotta unelmaa etsiessä ja nyt se on totta.

Lienen aika LUONNOLLINEN TERAPEUTTI erityisesti sinulle, joka pidät eläimistä ja luonnossa liikkumisesta. Eläimet ja luonto, varsinkin yhdessä niiden tarjoamien tunnekokemusten kautta antaa mahdollisuuden kasvaa ihmisenä. Tervetuloa luokseni Cardehummaan!

Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija, MinD voimauttavan hevostoiminnan ohjaaja, sosiaalipedagoginen hevos-ja koiratoimintaohjaaja, eläinavusteinen valmentaja Ulla Hukka

Tutustu Ullan toimintaan: www.cardehumma.fi
 

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.