Muutoksen hyväksyminen on hidasta

Viime viikolla koko maailma vyöryi voimalla kohti. Yhdessä yössä läsnäolo luokassa muuttui meetseiksi ja teamseiksi, linkeiksi ja Wilma-viesteiksi. Keskiviikkona koko perhe pääsi suoraan lähetykseen (vaatteet oli päällä, mutta niin oli mikkikin!). Ihmiset tätä etäopetyötäkin tekevät.

Maailma vyöryy voimalla myös silloin kun itkun takaa tavoitan, miten paljon lapseni yrittää ja vielä harjoittelee kaikkea uutta. Kunpa vaatimuksen ja riittämättömyyden rinnalle asettuisi vahvemmin hyväksyntä, inhimillisyys, luottamus ja hyvyys.

Ettei omaa epävarmuutta ja pelkoa tarvitsisi kiukulla kompensoida, suorittamalla pakottaa elämää järjestykseen, koska samanlaista järjestystä ei enää ole olemassa. Kahden etätyöläisen, kahden alakoululaisen ja viisivuotiaan arjessa tätä on koeteltu. Muutoksen hyväksyminen on hidasta ja vaikeaa, mutta mahdollista.

Kollegojen ja esimiesten tuki on ollut korvaamatonta. Yksin ei ole tarvinnut tuntemattomaan hypätä. Jokainen uusi hetki tässä uudessa tilanteessa on mahdollisuus suhtautua siihen inhimillisesti. Luottaa vaikka vain niin pienin askelin kuin voimia on. Voin valita tehdä sellaista, mihin voin vaikuttaa. Pidän huolta jaksamisesta, hyvinvoinnista ja siitä, että pysyisin mahdollisimman pitkään terveenä.

Ja ainakin luonnossa kaikki on jo järjestyksessä. Voimia ja luottamusta meistä jokaiselle!

Ihminen tavattavissa -jatkokoulutusopiskelija, opettaja Marja Vepsä-Taipale

Terapeuttimme tekevät vastaanottotyötä nyt myös verkossa. Yhteystiedot löytyvät tästä linkistä!

 

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.