Olemme samassa veneessä

Systeeminen perhekonstellaatio on kokemuksellinen ja intuitiivinen menetelmä, jonka avulla on mahdollista tarkastella meille tärkeissä ihmissuhteissa vaikuttavia, usein pinnan alla olevia dynamiikoita. 

Vaietut ja käsittelemättömät ongelmat, ristiriidat ja traumat painuvat piilotajuntaan, jossa ne siirtyvät taakkoina sukupolvelta toiselle, kuvaa Pirkko Siltala kirjassaan Taakkasiirtymät. Tällaiset teemat voivat olla perheissä kulkevia tai kollektiivisempia, sukujen ja kansakuntien taakkoja, jotka aiheuttavat seuraavissa sukupolvissa erilaisia oireita, joiden syistä emme enää ole tietoisia. Taakat voivat ilmetä kehossa olevina muistoina ja kokemuksina. Niistä voi olla seurauksina ei-toivottuja tunteita, joihin emme löydä syytä tai tapoja ja uskomuksia, joista emme ole tietoisia. Tällaiset perityt taakat voivat sitoa energiamme niin, ettemme oikein pääse eteenpäin. Emme ole vapaita, emmekä voi hyvin, mutta emme tiedä miksi.

Se mitä tiedämme perheestämme ja sen historiasta, voi konstellaatiossa näyttäytyä uudessa valossa ja saada uutta merkitystä. Olemme sodan kokeneiden lapsia ja lastenlapsia. Näiden kollektiivisten traumojen monenlaiset seuraukset vaikuttavat meissä yhä. Niiden vuoksi monista on tullut suorittajia ja selviytyjiä. Niiden vuoksi kannamme häpeää, joka ei meille kuulu ja niiden vuoksi saatamme masentua, lääkitä itseämme epäterveillä tavoilla tai kiinnittyä takertuvasti toisiin ihmisiin. Konstellaatio voi tuoda uutta ymmärrystä menneisiin tapahtumiin. Kärsimyksen seuraukset tulevat näkyville inhimillisinä kokemuksina. On mahdollisuus nähdä kirkkaasti, että rakkautta on ja on ollut, mutta jotkut tapahtumat ovat voineet estää sen osoittamisen ja virtaamisen.

Saksalaisen psykoterapeutin Bert Hellingerin kehittämä perhekonstellaatio perustuu mm. fenomenologiseen psykologiaan. Siinä on vaikutteita erilaisista ryhmä- ja perheterapiamuodoista, kuten psykodraamasta. Menetelmään on lisäksi vaikuttanut Hellingerin Afrikassa viettämät vuodet, jolloin hän vaikuttui Zulu-heimon jäsenten tasapainoisuudesta ja heidän tavastaan olla yhteydessä esi-isiinsä ja kunnioittaa heitä. 

Työpajoissa osallistujat tekevät oman konstellaation ohjaajan avulla. Muut osallistujat valitaan edustamaan konstellaatiossa tarvittavia perheenjäseniä. Työskentely on hiljaista, jopa meditatiivista. Tätä työskentelyä seuratessa, käsittelee se sitten omaa tilannetta tai jonkun toisen, voi syntyä voimakas kokonaisvaltainen kokemus yhteisestä jaetusta inhimillisyydestä. Meissä on paljon sellaista tietoa, josta emme tiedä mistä se tulee. Olemme samassa veneessä.

Konstellaatioiden vaikutus omassa elämässäni on ollut merkittävä. Olen jo aiemmin käsitellyt lapsuuttani ja työstänyt omia traumojani, mutta konstellaation avulla on avautunut uusia, syvempiä syitä esimerkiksi siihen, miksi olen toiminut läheisissä ihmissuhteissa niin kuin olen toiminut. Jotakin tiesinkin jo, mutta konstellaation avulla löysin itsestäni tunteita ja uskomuksia, jotka vaikuttivat minussa yhä ja joista en ole ollut tietoinen. Olen myös saanut nähdä vanhempani – ja heidän vanhempansa kohtaloita uusin silmin. Menneiden tapahtumien ja erityisesti niiden vaikutuksien ymmärtäminen on synnyttänyt uutta, syvää myötätuntoa heitä kohtaan. Samalla olen nähnyt ja hyväksynyt oman paikkani juuri tässä suvussa ja perheessä. 

Keväiseen konstellaatiotyöpajaamme osallistuneen sanoin: ”Konstellaatiossa parasta on, että merkitykset eivät lähde sanoista eikä tietoisesti koetusta, vaan se tuo jotakin uutta, jota ei aikaisemmin ole pystynyt käsittämään tai käsittelemään. Konstellaatiota on vaikea kuvailla, se pitää kokea.”

Ihminen tavattavissa -terapeutti, konstellaatio-ohjaaja Malla Hintsala
Ilmoittautumislinkki 14.9.2019 työpajaaan Helsinkiin: ILMOITTAUDU

 

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.