Olosuhteiden uhri?

Mä oon pitänyt tänään vapaapäivän. Tässä touhujeni lomassa oon miettinyt paljon vastuuta. Ennen kaikkea minun vastuuta minusta. Sitä, miten vastuunkantamisen sijaan olisi niin paljon helpompaa heittäytyä esimerkiksi olosuhteiden uhriksi. Miten paljon kevyempi olisi sulkea silmät omalta kivulta ja suunnata katseensa muihin. Toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan, poliitikkoihin, mihin nyt ikinä keksiikään. Osoittaa sormella ja todeta että kyllähän minä voisin hyvin jos vaan sinä tekisit näin tai tuo asia olisi noin.

Ja kuitenkin, päästäkseni eteenpäin, voidakseni aidosti hyvin elämän eri tasoilla, on ainoa väylä kääntää katse itseeni. Katsoa sitä kaikkea mitä minun pinnan alla on piilossa, miten minä itse seison oman hyvinvointini tiellä. Nämä ajatukset kuljettavat minut väistämättä myös parisuhteen äärelle. Sen kaiken äärelle mitä minä tuon mukanani omaan parisuhteeseeni. Miten paljon olen vuosien varrella kaatanut toisen kannettavaksi, miten paljon olen ottanut kantaakseni sellaista mikä ei minulle kuulu. Miten helppoa on vastuuttaa toinen omasta onnellisuudesta ja samaan aikaan pahimmillaan heittäytyä uhrin rooliin ja jättää toinen kantamaan minun syvimpiä haavojani vain, koska en itse kykene kantamaan vastuuta minusta.

Tämän linkin takaa löytyy yksi parhaista keskusteluista mitä olen parisuhteesta kuullut käytävän.

https://youtu.be/gJ-fRgAzRZU

Kaksi elämän viisastamaa, Tommy Hellsten ja Maria Drockila, kuljettavat tässä kuuntelijan parisuhteen ydinkysymysten äärelle. Olen kuunnellut tämän useamman kerran ja yhä uudelleen löydän siitä aina jonkun uuden kerroksen.

Mikäli parisuhde kiinnostaa, suosittelen todella käyttämään 41 minuuttia elämästä tämän kuunteluun!

Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT® Essi Sivula
www.suomentyoyhteisoterapeutit.fi

 

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.