On aika harjoitella terapiaa

Heippa, olen Mari, Ihminen tavattavissa -terapeuttiopiskelija.

Vuonna 2019 lähdin Tommy Hellsten -instituutin kasvuryhmään. Aluksi kai ajattelin, että haen kasvuryhmästä jälleen yhden sulan valmentajan hattuuni. Aika pian ymmärsin, että kyseinen koulutus ei ole muita varten, vaan ihan minua itseäni varten. Itsetuntemusmatka on ollut antoisa, mutta myös rankka. Itsensä katsominen syvälle silmiin vaatii rohkeutta kohdata omat haavansa, pelkonsa ja haaveensa.

Se vaatii uskallusta: rohkeutta ottaa askelia haluttuun suuntaan, luopua turhaksi tulleista asioista sekä keskeneräisyyden sietämistä. Vaikka matkan itseensä voi tehdä vain itsensä kautta, voi kanssakulkijat olla siinä tukena. Itselleni kasvuryhmän ihmisistä on tullut rakkaita ja ymmärtäviä peilejä. Kasvuryhmän jälkeen jatkoin Ihminen tavattavissa -terapiakoulutukseen, ja nyt koulutus on tullut siihen vaiheeseen, että on aika harjoitella terapiaa myös muiden kuin oman opiskeluryhmän ihmisten kanssa.

Maaliskuusta lähtien otan vastaan muutaman asiakkaan terapiaharjoittelijana. Tuttuja ihmisiä en voi ottaa asiakkaiksi, mutta ohjaan teitä mielelläni opiskelukavereideni asiakkaaksi. Jos tunnet terapian kutsuvan sinua tai tunnet jonkun, joka haluaa tutkiskella itseään terapian muodossa, pyydäthän ottamaan yhteyttä yksityisviestillä tai sähköpostilla mari.blomqvist@paravita.fi.

Puhutaan ja kuunnellaan, kun tavataan!

Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Mari Blomqvist
www.paravita.fi

 

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.