Parisuhdetta kantaa yhteinen halu selvitä haasteista

Parisuhde on mielenkiintoinen suhde. Se poikkeaa paljon kaikista muista ihmissuhteista sille asetettujen tiedostettujen ja tiedostamattomien latausten takia. Parisuhteista tehdään televisioviihdettä ja parisuhteita solmitaan ja päätetään mielentiloissa, jotka eivät aina ole vastuullisen aikuisen. Puolisolle saatetaan asettaa vaatimuksia ja toiveita, jotka ovat epärealistisia. Oman lapsuuden perhemallit erilaisine ihmissuhdekiemuroineen vaikuttavat itseen ja parisuhteeseen.

Vastustamaton vetovoima vetää puolisoita kohti toisiaan. Toisessa on sitä jotain. Rakastumisen tunne ja huuma ovat niin ikään selittämättömiä tunteita. Sellaisenaan aivan ihania. Ruoka ei maistu eikä unta tarvitse. Tarvitsee vaan kuulla toista ja tutustua toiseen enemmän. Tarvitsee toista valveilla ja unessa. Tarvitsee hengittääkseen ja elääkseen. Ja sitten ajan saatossa lähes kaikille koittaa arki haasteineen ja karikkoineen. Tulee valtataisteluita, tulee pettymyksiä. Halutaankin hengittää omaa ilmaa tai koetaan toisen halu omaan tilaan ahdistavana.

Tietoisten odotusten ja toiveiden tunnistamisen lisäksi, tärkeää olisi tunnistaa omia tiedostamattomia tunteita ja toimintaa ohjaavia tekijöitä. Omat, joskus siis tunnistamattomatkin, selviytymisstrategiat otetaan käyttöön ja ne eivät aina palvele yhteistä hyvää. Jossain kohtaa pari voi ryhtyä pohtimaan, miksi haasteita ja ongelmia tuovat aina samanlaiset tilanteet.

Onnistuminen vaatii yhteistyötä ja itsetuntemuksen kasvattamista

Lopulta se, miten haasteista selvitään, on koko jutun juoni. Toiset eivät halua sitä työtä tehdä, sillä siinä pitäisi pystyä näkemään myös itsensä rehellisesti, katsoa siihen kuuluisaan peiliin, ja siksi vaihtavat kumppania. Toiset sinnittelevät ja tyytyvät parisuhteeseensa, vaikka eivät saakaan siitä sitä kaikkea, mitä toivoisivat. Toiset taas onnistuvat luomaan hyvän ja onnellisen yhteisen elämän.

Parisuhteen paremmaksi työstäminen on yhteinen valinta. Itsetuntemuksen harjoittamisen kautta voi nähdä itsensä ja toisen aidosti, toinen toistaan tukien etsiä syitä ja selityksiä, luoda turvaa ja luottamusta, ja hakea levollista yhteyttä ja tasapainoa. Parhaimmillaan parisuhde on vastuullisten aikuisten aitoa halua olla yhdessä ja kunnioittaa toista erilaisuudesta huolimatta. Se on halua ja kykyä rakastaa toisiaan erillisinä, arvostavina ja hyväntahtoisina kumppaneita. Silloin yksi plus yksi onkin enemmän kuin kaksi.

Parisuhteen eteen kannattaa aina tehdä kaikki pelastamistoimet. Parisuhde opettaa luultavasti enemmän kuin mikään muu ihmissuhde. On tärkeää tutustua itseensä ja toiseen ja hyväksyä molempien keskeneräisyys. Usein parisuhdematkan kesken jättäminen nykyisessä suhteessa tarkoittaa matkan uudelleen aloittamista tai jatkumista siitä, mihin se jäi, seuraavassa suhteessa. Jos ihminen ei opi nykyisessä suhteessa itsestään, hän siirtyy seuraavaan suhteeseen samojen oppimattomuuksien kanssa.

Tärkeä kysymys onkin, onko tämä se parisuhde, jossa olet valmis opettelemaan sellaisia toimintamalleja, joiden varassa voi turvallisesti rakastaa itseä ja toista.

Ihminen tavattavissa -terapeutti, kognitiivinen lyhytterapeutti, seksuaalineuvojaopiskelija Maritta Joki
Väestöliiton terapiapalvelut Maritta Joki

 

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.