Rakkaus ei tule ihmisen kokemukseen vaikka hänelle kuinka kerrottaisiin mitä kaikkea rakkaus on. Rakkaus tulee kokemukseen vain siten, että ihmiselle näytetään elävästi mitä se on.
Näyttääkseen rakkauden luonnetta sen olemus tulee ymmärtää, mutta ei pelkästään ymmärtää, vaan ilmentää sitä itse. Elävästi.
Mitä rakkaudesta sanotaan? Muunmuassa näin: Rakkaus on pitkämielinen, lempeä, ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei etsi omaansa (omaa kunniaansa), ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden kanssa.
Näyttääkseen ja virtauttaakseen muille rakkautta, tulee osata rakkauden luonne itse. Löytää se itsestään.
Ihmisyys on sen kaltainen moniulotteinen rakenne, että rakkauden olemuksessa on haastavaa pysyä.
Siksi itsensä katsominen rehellisesti rakkauden peilipinnassa on tarpeen. Itsensä katsominen totuudellisesti saattelee varsin usein nöyryyteen.
Tunnenko itse rakkauden luonteen?
Osaanko ilmentää sitä ja virtauttaa muille? Elänkö rakkautta elävästi todeksi vain puhunko vaan siitä?
Rakkaus asuu vain nöyrässä sydämessä.
