Istahdin aikaiseen junaan Hämeenlinnassa. Paikkani löytyi kookkaan, ehkä noin ikäiseni miehen vierestä. Katseemme kohtasivat ja hän nyökkäsi ystävällisesti, vaikka puhui puhelimeen keskittyneen oloisesti. Vaihdoimme hymyt.
Minua väsytti. Olin valvonut osan yötä harmillisiin ajatuksiini jumittuneena. Silmiä kuivi, käsissä tuntui epämiellyttävä tärinä ja pulssi tuntui ohuelta ja silti kiivaalta. Olin omissa maailmoissani, mutta kuulin puhelun käsittelevän varmasti tärkeitä ja vaativia bisnes- ja digimaailman juttuja. Vedin syvään henkeä ja laitoin silmät kiinni. Takin hihani ja käsivarteni jossain sen alla koskettivat miehen tummansinisen puvuntakin hihaa, joka oli kiristynyt vahvan käsivarren ympärille, täyttäessämme ahtaanoloisen penkkiparin viimeistäkin senttiä myöten.
Kaivoin repustani kirjan (Owe Wikström: Vasta rakkaus antaa merkityksen), jonka olin saanut ystävältäni kiertoon joitakin viikkoja aiemmin, mutta en ollut ennättänyt sitä vielä ennen tätä aloittaa. Ystäväni oli piirtänyt sisäkanteen otsikon kahden ensimmäisen sanan väliin silmukan yhdistääkseen nämä: vastarakkaus antaa merkityksen. Hymyilin ihastellen hänen oivallustaan. ”Totta, noinkin sen voi ilmaista”, ajattelin.
Mies loi ohikiitävän katseen kirjaani ja jatkoi puheluaan. Niin minäkin aina katselen mitä kirjoja ihmiset lukevat. Koska rakastan kirjoja. Ja jos voin tässä sanoa, jotenkin rakastan myös ihmisiä. Ainakin useimmiten.
Kirja vei minut pian mennessään pois takinhihoista, digimaailmasta ja väsymyksestäkin. Olin hetkessä varma, että ei ollut sattumaa, että aloin lukea kirjaa juuri nyt. Se puhui minulle vasta nyt varmasti enemmän kuin hetkeäkään aiemmin, koska vasta rakkaus antaa merkityksen. Pasilan kohdalla loppui puhelu, joka oli jossain vaiheessa vienyt miehen kuulemani perusteella ainakin Kiinaan. Minä puolestani olin sillä hetkellä käynyt Notre-Damessa ja ihmismielen ja -sydämen monissa kammareissa.
”Saavumme hetken kuluttua Helsinkiin”, kuului kuulutus. En olisi malttanut pakata kirjaa reppuuni. Yhtäkkiä mies sanoi: ”sinulla ei olekaan ihan kevyttä matkalukemista” ja hymyili taas. Hymyilin takaisin ja vastasin: ”paremmin ei voisi kirjaa kuvata, niin heviä settiä tuntuu olevan”. Toivotimme toisillemme hyvää päivän jatkoa, hymyjen kera. Oli sitten vastarakkaus tai vasta rakkaus, on kaiken merkityksellisyys siinä.
Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Marjo Juutilainen, Hämeenlinna
Ajanvaraus puh. +358 (0) 50 3486778
