Syyllisyys

28.01.2020

Eppujen säkeistöä muokaten: "Syyllisenä syntymään sattui hän." Olen päättänyt vapautua sisälläni elävästä syyllisyydestä, joka on taivuttanut minua elämässäni melkoisiin suorituksiin ja anteeksi pyytelyihin. Tämän mahdollistaa se, että alan tiedostamaan piirteen itsessäni. En ole syyllinen, vaan minussa elää syyllistyjä. Valtava ero. 

Tähän saakka olen kulkenut tietäni uskoen, että muiden tunnetilat ja heitä heiluttavat tapahtumat ovat vastuullani jollain tapaa. Aina. Kun joku lähestyy minua kulmat kurtussa, ensimmäinen ajatukseni on: mitä minä taas olen tehnyt? Surkeimpina itsesäälin hetkinä tämä piirre on johtanut jopa ajatukseen että muilla olisi helpompaa, jos minua ei olisi. Kun kantaa tällaista problematiikkaa itsessään, on selvää että siellä missä liikkuu on uusi syyllisyyden kohta jälleen mahdollinen. Sisäinen tilaus on päällä. Tarvitaan vain yksi sopiva syyllistäjä tai eteen osuva yllättävä tunnereaktio, niin taas mennään.

Syyllisyys ei tunne järkeä. Se on tunnetason totuus ja maailmaa katsotaan siitä totuudesta käsin. Jos mieheni on etäinen ja vetäytyvä, minussa nousee levottomuus. Olen varmasti tehnyt jotain ja varmuuden vuoksi hyvittelen. Syyllistyjän päähän ei nimittäin mahdu ajatus, että miehellä voi itsellään olla ongelmia ja sen pituinen se. Syyllisyys aiheuttaa minussa itseinhoa. Ja sitä inhoa välttääkseen, on tehtävä jotain. Tämä kaikki on ollut tiedostamatonta, mutta on selvä, että jos virta vie kipua kohti, sitä on tietenkin rimpuillut kaikin voimin poispäin. Vastavirtaan. 
Olenkin nähnyt hirmuisesti vaivaa, etten olisin syyllinen. Huolehdin, murehdin, järjestän ja hoidan muita. Olen reilu ja kärsivällinen. Joustan ja hymyilen. Mitä vaan ettei kukaan minulle rakas suutu.

Syyllisyyttä väistellessä, hujahtaa helposti koko elämä. Lopussa löytyy katkera ihminen, joka on kaikkensa antanut uhri. Omaa elämää ei ole ja se on muiden syy.  Paitsi jos herää tilanteesta, kohtaa ongelman itsessään ja alkaa työstämään sitä. En ole enää sori. Mutta ymmärrän, jos jollain on paha mieli ja se saa olla.

Ihminen tavattavissa -terapeutti, vuoravoikutusasiantuntija Ruusa Hentilä, Helsinki
Yhteydenotot puh. 044 070 4448

 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.