Tottele ihminen, tottele!

Heti syntymästämme lähtien meidät arvioidaan erilaisilla kriteereillä ja käsketään noudattamaan sääntöjä, joko kirjoitettuja tai kirjoittamattomia. Jo vastasyntynyt saa mahdollisuuden pettää vanhempiensa odotukset, kun arvosana maailmaantulon mahalaskusta ei olekaan täydellinen. Ja siitä eteenpäin vertaillaan, ohjataan, arvioidaan, pakotetaan, odotetaan jne, että ihminen noudattaa jotain toisten ihmisten kirjoittamaa kaavaa, jotta olisi hyväksytty ja kelvollinen.

Kun tarkastellaan yhteiskunnan ja työelämän tapoja, niin säännöt vain kiristyvät. Kautta historian valtaa on käytetty kontrolloimalla ihmisen käyttäytymistä peilaamalla sitä vallalla olevaan lakiin ja uskonnollisiin kirjoituksiin. Yhteiskunnan kehittyessä rajoitteiden määrä on vain kasvanut. Ihmisten pitää tietää, että kuinka syödään ja pukeudutaan etiketin mukaan, milloin mikäkin oppi oikeuttaa parempaan työhön sekä mitä muuta saan tehdä ja missä tilanteessa. Ja jos et tottele, sinua rankaistaan tai sinä et kelpaa.

Työelämän tahtimarssi lukitaan erilaisiin laatujärjestelmiin ja mallinnuksiin, jotta tehokkuusfantasiat toteutuisivat… ilman ihmisen omaa ajattelua. Yhteiset pelisäännöt sinällään kyllä lisäävät tehokkuutta, mutta muutos ei voi tapahtua ihmiselle vaan ihmisessä. Kyseenalaistaminen, intuitio ja uusiutuminen eivät mene laskentakaavan mukaan. Silloin myöskään luovat mahdollisuudet eivät tunnista matematiikkaa.

 

 

Rakkaus itseen mahdollistaa luovuuden

Ihmisen potentiaali on ihmisessä itsessään. Niin myös ihmisten luomien yhteisöjen potentiaali niissä olevissa ihmisissä. Erilaiset yhteisöt monesti kilpailevat keskenään. Kilpailu on hyvästä, koska se avaa uusia näkökulmia ja auttaa yhteisöjä kehittymään. Niin kauan se on positiivista, kun kilpailuun ei liity kateutta, mustasukkaisuutta tai jopa vihaa.

Vertailemalla itseään muihin, ihminen alkaa pitää itseään epäkelvollisena. Kun tätä inhimillistä poikkeamaa vahvistetaan vielä lukemattomilla täydellisyyttä ihannoivilla säännöillä, joita toiset epätäydelliset ihmiset kontrollin vimmassaan luovat, on monilla itsetunto koetuksella. Jos lähes kaikki on kielletty, niin mikä on sallittua?

Tässä kehityksessä on tärkeää löytää rakkaus itseensä. Se on meissä jokaisessa olevaa alkuvoimaista suurta energiaa, joka mahdollistaa rakastumisen elämään. Kun tämä syntynyt elämänrakkaus tuodaan työhön, mikä tahansa se kullakin on, kykenet hoitamaan työsi hyvin sekä hyödyntämään parhaalla tavalla omat vahvuutesi ja lahjakkuutesi. Samalla se vahvistaa itseluottamusta ja myönteistä kuvaa kaikesta ympärillä olevasta… työtovereista, asiakkaista, uusista mahdollisuuksista jne.

Osaammeko energisoida ensin itsemme ja sitten myös muut? Voisiko aito rakkaus itseen sekä totta oleminen omille tunteilleen ja tarpeilleen, johtaa myös kollektiiviseen hyvään? Osaammeko johtaa näin toimivien ihmisten yhteisöä?

 

Kannattaako tunteita totella?

Joukkueurheilussa on saavutettu viime aikoina hyviä tuloksia, kun valmennuksen painopistettä on siirretty kollektiivisesta lajiharjoittelusta ensin pelaajakohtaiseen ja sitten ihmislähtöiseen harjoitteluun. Ennen kuin joukkueen ja organisaation roolitusta voidaan rakentaa, pitää ymmärtää paremmin ihmisten tarpeita, motivaatioita, intressejä ja jopa henkisiä haavoja, tunnelukkoja sekä unelmia. Tulokset jo selvästi kertovat, että yksi yhteinen sääntö, tapa tai keino ei tuota kilpailullisesti parasta tulosta. Persoonan ja tunteen hyödyntäminen tuottavat juuri niitä uusia innovatiivisia ratkaisuja, jotka luovat kilpailutilanteessa uutta ja merkityksellistä, sekä henkilölle että joukkueelle.

Meistä ihmisistä jokainen on ainutlaatuinen. Silloin jokaisen tunteetkin ovat ainakin vähän erilaisia. Kannustetaan ihmisiä tottelemaan tunteitaan ja ohjautumaan sitä kautta itselleen sopivampiin olosuhteisiin. Vanhempien, tuttavien ja muiden vaikuttimien ohjeet ja neuvot ovat varmasti useimmiten hyvää tarkoittavia. Mutta kuuletko myös sen viestin, mitä oma navigaattorisi syvältä sisältäsi kuiskaa? Uskallatko totella sen antamaa ohjetta vaikka kartassa ei vielä polkua sille olisikaan?

 

Jari Hellstén, Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija
www.logicemotion.fi

 

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.