Turvassa terapeutin vastaanotolla

Keräillessäni eilen kuvia lattialta asiakkaani lähdettyä kotiin huomasin olevani onnellinen. Mietin Jungin sanoja: ”Jos lainkaan aion hoitaa toista ihmistä terapeuttisesti, minun on luovuttava kaikesta ylimielisestä tiedosta, kaikesta auktoriteetista ja halusta vaikuttaa. Minun on välttämättä omaksuttava dialoginen menetelmä, joka syntyy yhteisten kokemusten jakamisessa.”

Mietin Harri Virtasen kirjaa Trauma ja rakkaus, jossa hän kertoo kohtaamisestaan Murray Steinin kanssa. Stein on psykoanalyytikko, joka on kirjoittanut useita yleistajuisia kirjoja Jungin ajatuksista. Virtanen kertoo ajatelleensa, ettei voi tuhlata kohtaamistaan vain tyhjänpäiväiseen jutusteluun. Hän kysyi Steiniltä, mikä oli tärkeintä mitä tämä oli elämässään oivaltanut. Stein mietti hetken ja vastasi: ’Autenttisuus ihmissuhteissa’. Virtanen kirjoittaa, että myös terapeuttinen kohtaaminen on autenttinen. Muuten se ei ole terapeuttinen.

Rehellisyys terapiasuhteessa on äärimmäisen tärkeää. Terapeutin pitää olla rehellinen peili asiakkaalleen, hänen tunteilleen ja kokemuksilleen. Terapiasuhde saattaa olla asiakkaan ainoa suhde, jossa tapahtuu autenttista kohtaamista. Autenttisuuteen kuuluu rehellisyyden ja avoimuuden lisäksi kuuntelemisen taito, Virtanen kirjoittaa. 

Kävellessäni autolle mietin kaikkea tätä ja sitä, että minä saan olla osana jotain näin ainutlaatuista ja ihmeellistä. Merkityksellistä. Olen kiitollinen siitä. 
Kirjoitin tästä kaikesta joskus runon. 

Kun tapasimme
en ensin tiennyt yhtään mistä aloittaa
ja kun sitten lopulta aloitin
en uskonut loppua olevan lainkaan 

Sinä opetit minulle
ettei haitannut yhtään jos ei tiennyt
ymmärtänyt 
osannut
tai tullut mitään mieleen
että siinä oli hyvä levätä
ajatusten välissä 
ja hengitellä samaan tahtiin

Kerta kerralta
minä putosin 
johonkin turvalliseen 
ja mietin 
voiko jotain näin raskasta
kantaa noin kevyenä
voiko tässäkin maisemassa 
nähdä noin paljon
silmuilla olevia puita
ja näin sekavassa 
olla noin paljon selkeyttä

Oi kuinka kaunis pitsi
sinä sanoit
kun maalasin häpeäni paperille
ja sait minut tuntemaan
ettei minussa mitään niin rumaa olekaan 
etten sitä voisi näyttää
Ettei sitä voisi yhdessä katsoa

Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Anna Rissanen, Turku 
Ajanvaraukset puh. 050 3622 608

 

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.