Jää vain rakkaus

03.06.2019

Vuonna 1697 syntyi Ruotsissa, ilmeisesti Gotlannin piispa Israel Kolmodin kynästä, Suvivirsi. Se suomennettiin 1700 ja virsikirjaan se tuli 1701. Suvivirttä on laulettu 1800-luvun lopulta asti koulujen kevätjuhlissa. Jos hiukan raottaa Suvivirren syntytaustaa, saa se mielestäni entistä syvemmin koskettavan ulottuvuuden. 

Pieni jääkausi 1500-1800 -luvuilla jäähdytti Euroopan. Indonesiassa, Japanissa ja Islannissa tapahtui jääkauden tuhoa lisääviä suuria tulivuorenpurkauksia, joiden seurauksena auringonvalo ei päässyt riittävästi maahan asti. Elinolosuhteet olivat monin paikoin mahdottomat. Esimerkiksi 1690-luvun suurina kuolonvuosina Suomessa, silloisen Ruotsin Itämaassa, monista pitäjistä kuoli yli puoletkin väestöstä. Sadot tuhoutuivat, ihmiset näkivät nälkää ja sairastuivat lavantautiin, pilkkukuumeeseen ja punatautiin. Ennenkuin aurinko taas alkoi paistaa, paistoi se jo luottamuksessa kaiken tarkoitukseen: ”Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon, se luonnon uudeks luopi, sen kutsuu elohon.”

Omassa historiassamme maanviljelys hengissä pitävänä elinkeinona on kiistaton. Luonnon kiertokulku ja Luojan antaman sään armoilla eläminen on opettanut nöyräksi ja kiitolliseksi, kun ihmisten on ollut konkreettisesti mahdotonta pyrkiä hallitsemaan olosuhteita. Talven jälkeen kevät ja luonnon elpyminen ja uudistumiskyky ovat olleet jokavuotinen ihme - elämän jatkumisen turva. Keväällä kun ruis tulee oraalle, on hallan pelko ollut todellinen elämän ja kuoleman kysymys. Kyllä siinä kädet jos toisetkin ovat ristiin menneet. 
”Mun sieluni sä liitä, myös äänes kuorohon ja armon Herraa kiitä, kun laupias hän on.”

Virren suomennoksen aikaan elinolojen ankaruus ja ruumisröykkiöt ovat käsittämätön tausta virren kiitollisuutta pursuaville sanoille. Ehkä virsi ilmentääkin siinä mielessä rakkauden tarvetta, pois pääsyn tarvetta armottomasta ahdingosta, katkeruudesta ja elämän pysähtymisestä. Kun ei ole enää mitään, jää vain rakkaus, joka voi tuoda lohtua ja toivoa, lupausta elämästä kaiken pimeyden ja epätoivon keskelle. 
”Sun rakkautes liekki sytytä rintaamme, luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme.”

Vaikka tässä ajassa elämmekin yltäkylläisyydessä, kaukana omavaraisuudesta, on meillä yhä erilaisia elämän ja kuoleman kysymyksiä: henkisiä ja sosiaalisia jääkausia, suoristuskeskeistä ankaruutta, valheellista olosuhteiden hallinnan ylläpitämistä, yksinäisyyttä, epäinhimillisyyden tautia ja kommunikointivajetta. Ken havahtuu elävänsä näissä ikeissä ja niistä irti haluaa, tuntuu hänelle kevät ja jään sulaminen yhä suurelta ihmeeltä. 
”Kun Henkes virvoituksen vain sielu saanut on, keväisen kaunistuksen se saa kuin Libanon.”

Yksin selviytymisen ihanne on petollinen, sillä olemme yhä ja aina tarvitsevia ja vasta heikkoina todellisella tavalla vahvoja, koska silloin olemme totta. Heikkous tekee meistä tarvitsevia: silloin meillä on yhteys keskenämme ja elettävänä ihmisen kokoinen elämä, jonka narut eivät olekaan vain omissa käsissämme. ”Suo suloisuutta maistaa myös sielun sanassas, ain armos sille paistaa, niin on se autuas.”

Jo joutui armas aika ja Suvi suloinen ~ 

Nautinnollista uudestisyntymisen ihmettä, uutta kesää jokaiselle! On lupa nauttia sen väriloistosta, joka ei ole itsestäänselvää, mutta samalla vuorenvarmaa joka vuosi, jonka elää saan. Se on lahjaa.

Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Marjo Juutilainen, Hämeenlinna
Ajanvauksen puh. 050 3486778

 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.