Katosinko itseltäni?

13.02.2019

Onko niin, että yksinäisyyttä kokiessaan ihminen on ennen kaikkea kadottanut itsensä? Ihmisellä ei ole elävää ja hyväksyvää suhdetta siihen kuka ja minkälainen on. Hän alkaa tarjoilla ympäristölle ja lopulta jopa itselleen sellaista versiota itsestään, jonka on nähnyt herättävän muissa vastakaikua ja hyväksyntää huolimatta siitä, että leikkaa itsestään samalla suuria osia pois. 

Häpeän ydinkokemus on siinä, että ihminen yrittää ojentautua toista kohti ja kertoo tarpeestaan, mutta siihen ei syystä tai toisesta vastata. Kun tämä tapahtuu riittävän monta kertaa, ihminen alkaa piilottaa tunteitaan ja niiden alla olevia tarpeitaan ja kokee niistä häpeää. Tällöin häpeä on asettunut tavallaan todellisen itsen ja maailman väliin eristeeksi, olemme hukassa itseltämme ja koemme yksinäisyyttä. Kokemus saattaa olla niin syvä ja pitkään jatkunut, ettemme edes enää oikein tunnista sitä yksinäisyydeksi vaan yritämme hoitaa sitä aktiivisuudella, hampaat irvessä suorittamalla tai rajustikin turruttamalla. Silti epämääräisen tyhjä olo pysyy jämähtäneenä omassa olemuksessa.

”The worst kind of loneliness is not being alone, it’s being surrounded by people and still feeling alone”, sanotaan. Seura voi toisinaan jopa alleviivata yksinäisyyden tunnetta. Mutta jos palaan ydinongelmaan, itsensä kadottamiseen, seura ei tietenkään voikaan ratkaista sitä ellen ensin anna muille mahdollisuutta nähdä itseäni kokonaisena.

Keinoja tukea toista löytämään aito ja kokonainen yhteys itseensä ovat vilpitön uteliaisuus, hyväksyvä suhtautuminen kaikkiin ja erityisesti niihin puoliin, joita on vaikea tutkia. Juuri niiden ällöttävien, vihaa, surua ja vastenmielisyyttä herättävien puolien valon ja lempeän hyväksynnän ääreen tuominen on olennainen osa häpeän läpi kulkemista. Tällöin alan tuntea itseni yhä laajemmin, uskallan harjoitella ja kokeilla uusia asioita, tunnen olevani tärkeä, alan aidosti olemaan se kuka olen. Lopulta siitäkin huolimatta, etteivät kaikki puoleni aina herätä ihastusta muissa. Häpeän väistyessä vähenee myös kokemus yksinäisyydestä.

Käsitykseni mukaan yksinäisyys poistuu ylipäätään vain korjaavissa ihmissuhteissa, lämmön ja toisen uteliaan kiinnostuksen ja sitoutumisen myötä. Syvää, emotionaalista yksinäisyyttä ei poisteta tehokkaasti, nappia painamalla, kaavioita tekemällä tai edes kirjoja lukemalla. Tällainen yksinäisyys ei poistu pelkästään kognitioita tai toimintaa muuttamalla. Se on syvä kokemus kelpaamattomuudesta, itsensä kadottamisen toinen nimi. Minä voin kuitenkin ihmisenä, laittamalla itseni aidosti likoon suhteeseen, pikkuhiljaa luoda toiselle ihmiselle todellisuuden ja tilan, jossa hän kelpaa ja uskaltaa olla yhä kokonaisempi oma itsensä. Tilan, jossa hän löytää yhteyden itseensä. 

Sinä näit minut
valoni
ennen kaikkea pimeyteni
kauneimmat sanani
rumimmat ajatukseni

Sinä katsoit minut kauniiksi
ja minä lepäsin
sinun silmiesi pohjassa asti
sydämesi tasaisessa sykkeessä

Minä jäin sinuun
ja sinä kannoit minua
mukana mielessäsi
höyhenen kevyenä

Se riitti
kannattelemaan
koko elämäni painon

Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Anna Rissanen
 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.