Pyysimme tyttäremme kuoltua kaikki muistamiset Hyvinkään sairaalan lastenosaston tukitilille. Tämä osasto tuli meille hyvin tutuksi melkein yhdeksän vuoden aikana. Vammainen lapsemme kohdattiin tasa-arvoisena ihmisenä. Sovimme, että rahat saa käyttää osana isompaa hankintaa.
2018 lokakuussa saimme tiedon, että osastolle oli hankittu laite, jolla desinfioidaan kankaisia turvakäsiä, joita voidaan käyttää pienten vauvojen turvana luomassa suojaa, kun hoitajien ja vanhempien kädet eivät ole saatavilla.
Tämä muisto neljän vuoden takaa lämmittää yhä. Olen miettinyt elämääni tyttäreni kanssa viime aikoina erityisen paljon. Millaista on kun tietää oman lapsen kuolevan. Teen vapaaehtoistyötä Lupa Lapsuuteen -yhdistyksen perhetukihenkilönä perheissä, joissa on lapsi tai nuori kuolemassa. Kuoleman hengitys niskassa on minulle tuttu tunne. Sairaan lapsen äärellä eläminen on minulle tuttu tunne.
Tämän kaiken äärellä tunnen olevani tutussa maastossa. Tunnen kuinka arvokas ja merkityksellinen on elämä. Miten kohtaamisella on painoa ja miten saattotyö on raskasta. Monena päivänä mietin miten erilaisia elämiä me kaikki saamme. Elämän merkitys ei ole vuosissa. Elämän merkitys on sisällössä. Miten kohtaamme toinen toisemme. Miten olemme läsnä. Miten tunnemme. Kohtaamme itsemme. Kuka meitä on saattamassa, kun kuolema saapuu?
Elämä on arvokas. Arvokkuus on siinä miten kohtaamme toinen toisemme ja sen millaisen jäljen jätämme niihin, jotka kohtaamme. Elämä on kohtaamista. Koskaan emme voi tietää minkä äärellä ihminen juuri nyt elää. Joten kohdataan toisemme lempein silmin ja sydän kohti toista sydäntä. Kohdataan, koska kohti on paljon ellei kaikki.
Ihminen tavattavissa -terapiakoulutuksen opiskelija, seksuaaliterapeutti, uusperheneuvoja Pauliina Flang
www.pauliinaflang.fi
