Ihminen tavattavissa -ohjelma on ensi vuonna ollut olemassa 20 vuotta. Tästä ohjelmasta on vuosien kuluessa kehittynyt aivan kertakaikkisen ainutlaatuinen konsepti. Olemme eläneet sen mukana ja itsekin kehittyneet sen mukana. Tämä lienee hyvä hetki hetkeksi pysähtyä sen ääreen, että mistä tuossa Ihminen tavattavissa -ohjelmassa syvimmältään on kyse? Mikä siitä tekee niin ainutlaatuisen ja miksi se edelleen on olemassa?
Uskon, että vastaus on ohjelman nimessä: “Ihminen tavattavissa”. Mikä on tämä “ihminen”, joka on tavattavissa? Vastatessamme tähän kysymykseen, meidän on katsottava riittävän syvälle. Mikä lopulta on ihmisyyden ytimessä, mikä tekee ihmisestä ihmisen, mitkä ovat hänen kaikkein keskeisimmät rakennusosansa?
Kun katson syvälle, näen kaksi asiaa, jotka ovat kaikkein tärkeimmät: totuus ja rakkaus. Näistä kahdesta asiasta syvin ihmisyys muodostuu. Ja jolleivät nämä kaksi asiaa ole ihmisyyden ytimessä, ihminen ei koskaan kasva siihen, mikä hän voisi olla ja mikä hän syvimmältään on. Ihmisenä oleminen on ihmiseksi tulemista. Ja tämä ihmiseksi tuleminen edellyttää totuutta ja rakkautta. Totuutta siksi, että vain todellisuudessa voimme kasvaa siksi mikä olemme.
Todellisuuteen emme kuitenkaan voi astua suoraan, vaan se tapahtuu asteittain, tunnistamalla se, mikä itsessämme ei ole totta. Ihmiseksi tuleminen on siis todeksi tulemista kuorimalla pois se, mikä ei ole totta. Tämä tapahtuu tulemalla yhä tietoisemmaksi. Tietoiseksi tuleminen vuorostaan tarkoittaa, että minä en enää ole katkeruus, ylimielisyys, kateus tai halveksunta. Minä olen se, joka katselee näitä asioita itsessäni. Silloin se, joka katselee on se, joka minä olen: se joka elää todellisuudessa ja katselee valheellisuutta olematta enää osa sitä. Jokin minussa on siis astunut valheesta ulos, valhe on siis minussa edelleen, mutta minä olen astunut siitä pois.
Jotta tämä olisi mahdollista, tarvitaan rakkautta. Tietoisuus edellyttää vapautumista syyllisyyteen. Uskallan katsoa itsessäni olevaa raadollisuutta ja tätä kautta ottaa siitä vastuu. Kun otan vastuun omasta viheliäisyydestäni, minun ei tarvitse sijoittaa sitä muihin. Ihminen, joka ei näe pahuutta itsessään, sijoittaa sen muihin. Kun taas ihminen, joka näkee sen itsessään, ottaa siitä vastuun. Hän siis vapautuu syyllisyyteen, ja tämä juuri onkin ensimmäinen merkki tietoisuuden syntymisestä. Syyllisyydestä siis vapautuu vapautumalla syyllisyyteen.
Omaa viheliäisyyttään ihminen ei kestä katsoa, jollei hänessä ole rakkautta itseään kohtaan. Rakkaus on siis voima, joka tekee mahdolliseksi katsoa omaa keskeneräisyyttä musertumatta. Ilman rakkautta oma pahuus tulee sijoittaa johonkin toiseen, siksi ettei kykene sitä kantamaan. Muiden syyttäminen ja halveksunta ovatkin strategioita, joilla yrittää ratkaista kysymyksen omasta pahuudestaan joutumatta sitä kohtaamaan.
Totuus siis paljastaa ihmisessä hänen pahuutensa, rakkaus taas antaa voiman hyväksyä se. Näin ihminen asteittain integroi oman varjonsa osaksi omaa persoonansa. Toisin sanoen hän oppii hyväksymään itsensä, vaikkei olekaan täydellinen. Hyväksyessään itsensä epätäydellisenä, hän hyväksyy myös muut.
“Joka on saanut paljon anteeksi, rakastaa myös paljon”, Jeesus kiteyttää nerokkaasti. Enää ei tarvitse tuomita eikä halveksia, voi hyväksyä muut samoin kuin hyväksyy itsensä. Juuri tätä on tietoisuus. Juuri tämä on se “ihminen”, jonka tulisi olla tavattavissa: totuudellinen ja rakastava.
–Tommy Hellsten, Ihminen tavattavissa -ohjelman perustaja
Blogikirjoitustemme avulla pyrimme tuomaan esiin ihmisiä tavattavaksi ja tuomaan erilaisia näkökulmia, jotka toivottavasti herättävät sinussa uusia oivalluksia ja antavat pohdittavaa.
Liity mukaan postituslistallemme ja varmistu, että kuulet uusimmista blogikirjoituksista, podcasteista, YouTube-videoista ja muista ajankohtaisista asioista! Mukaan pääset täältä.
