Milloin aloittaa terapia

”Sinä kävelit tuosta ovesta sisään juuri sinä päivänä kun olit siihen valmis.”

Muistan varmasti ikuisesti nämä oman terapeuttini minulle lausumat sanat vuosia sitten. Ne antoivat todella paljon voimaa ja lohtua kun voivottelin jossain kohtaa, miksi en tullut aiemmin terapiaan. Koin tuolloin, että terapiasta saamani hyödyt olisivat olleet tarpeellisia jo vuosia aiemmin ja että olin hukannut elämässäni aikaa, vaikka siinä ei näin jälkeenpäin tarkasteltuna ole mitään järkeä. Totuudelliset sanat avasivat minulle sitä, että tein päätöksen lähteä terapiaan vasta siinä vaiheessa kun olin siihen valmis enkä enää vain puoliksi ”läpällä” tms. Elämä ohjasi siihen suuntaan kun isot kriisit vavisuttivat minuuden rakenteita ja olin vihdoin valmis pyytämään ja hiljalleen vastaanottamaan apua. Päätös ei ollut helppo, terapia kun harvemmin on vain hauskaa itsensä tutkiskelua, koska menin todellakin kohtaamaan niitä omia salattuja pimeitä puolia, luurankoja kaapissa. Aika oli tullut. Taloudellinen tilanne myös mahdollisti terapian aloittamisen ja pystyin järjestelemään aikaa tapaamisille kalenteristani. Jälkeenpäin viisasteltuna niitä olisi kyllä löytynyt jo paljon aiemmin.

Nyt itse terapeuttina haluan tarjota keskusteluapua nopeasti ja mahdollisimman matalalla kynnyksellä, koska ajoitus on tärkeää eikä pitkä odottelu terapiaan pääsemiseksi auta ketään. Itselleni merkittävin syy terapian aloitukseen oli läheisen kuolema, mutta sen ei tarvitse aina olla jotain näin suurta tai dramaattista, pienikin riittää hyvin. Niistä elämän pienistä asioista kun saattaa paljastua jo vaikka mitä merkityksiä. Itselläni oli luonnollisesti kaikenlaisia mielikuvia terapiasta, millaista se on tai millainen minun pitäisi asiakkaana siellä olla. Ja kun en ollut käynyt terapiassa, esimerkiksi sen rankkuudesta oli kuullut kaikenlaista ja se nosti kynnystä aloittamiseen. Ajan myötä nuo mielikuvat ovat romuttuneet ja mielestäni on tullut avoimempi. Terapiassa ei pidä olla oikeastaan millään tavalla vaan siellä voi olla ihan juuri sellainen kuin sillä hetkellä on, oli se sitten mitä tahansa. Yhteys toiseen ihmiseen on se joka kantaa ja jokainen terapia on omansa näköinen ja sille löytyy tilaa olla sitä. Mitään asiaa ei tarvitse vältellä, ihan kaikista pienistä tai suurista asioista voidaan puhua niiden omilla nimillä.

Sydän edellä mennään. Lämpimästi tervetuloa terapiaan.

Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®, mindfullnessohjaaja Janne Halla

Varaa aikasi www.mitasunsydansanoo.com

www.mitasunsydansanoo.com/blogi

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.