Uskallatko olla eksyksissä?

Osallistuin muutama vuosi sitten luennolle, jossa puhuja kertoi miehillä olevan naisia tarkempi suuntavaisto. Kuin sanojensa vakuudeksi hän pyysi osallistujia näyttämään missä on pohjoinen. Vilkaisin ympärilleni ison talon ikkunattomassa auditoriossa, ja kaikki miehet osoittivat oitis käsillään samaan suuntaan olkansa yli takavasemmalle. Vieressäni istunut nainen pudisti päätään ja hitaan lakonisesti totesi omat ajatukseni ääneen ”ei mitään hajua”. Nauroimme yhdessä.

Minulle pohjoinen on eteenpäin ja itä oikeaan. Auringosta suuntimen ottaminen ei avaudu, vaikka moni on yrittänyt sitä minulle selventää. Olen vähitellen tullut sinuksi tämän vajeeni kanssa ja todennut, että jos teelusikallisen saa, ei voi kauhalla annostella. Suuntavaistottomuuteni ei ole kuitenkaan estänyt minua kokeilemasta asioita, ja olen tuntenut jopa pienoista myötätuntoa itseäni kohtaan eksyillessäni auton ratissa tai kauppakeskuksissa.

Koronan myötä lenkkeilyni lähimaastoissa on lisääntynyt ja pikkuhiljaa haluni myös laajentaa reviiriäni. Olen ottanut maltillisia riskejä uusien alueiden valtaamisissa ja joskus joutunut köpöttelemään samaa tietä takaisin, kun usko omiin kykyihini on hiipunut matkan varrella.

Apua eksyksissä olemiseen

Viime kuukausien ilahduttaja ja apurini on ollut uusi älykello, jolla palkitsin itseni saavutettuani erään tärkeän tavoitteeni. Kellossa on sisäänrakennettu karttaohjelma, joka tallentaa reittini. Lenkin jälkeen endorfiinien hyrrätessä kehossani on riemastuttavaa synkronoida kello puhelimen kanssa ja tutkia missä tuli käytyä. Reitin jälkitarkastelu on paitsi hauskaa myös hyödyllistä, sillä saan samalla uusia ideoita seuraavien lenkkien suunnittelua varten. Se mikä näytti matkan aikana arveluttavalta umpikujalta, avautuu karttaa tutkimalla pyörätieksi tai metsäpoluksi, joka johtaa kuin johtaakin tutulle tienoolle.

Luonnossa eksymistä voisi verrata myös mielen eksyksissä olemiseen. Uskaltaaksemme olla eksyksissä meillä on oltava riittävä määrä turvaa. Liika turvattomuus saa aistimme sulkeutumaan ja kognitiiviset kykymme jäävät vajaakäytölle. Kun epävarmuus iskee, on hyvä osata rauhoitella itseä ja puhua lempeästi itselle. Ei mitään hätää, kaikki järjestyy. Tämä itsemme vanhemmointi lisää sisäistä turvallisuuden tunnettamme ja kirkastaa mielen jälleen löytämään ratkaisuja.

Siinä missä puhelimen karttaohjelma paikantaa sinut eksyessäsi maan kamaralle, voi hyvä ystäväsi tai terapeutti toimia mielesi kartturina ja auttaa sinua tunnistamaan, missä mielesi maisemassa olet liikkunut. Terapeutti voi kuvailla maastoa antamalla nimiä ja sanoja kuvailemillesi asioille ja ilmiöille, jotka kenties muuten jäisivät piirtymättä persoonaasi. Ulkopuolisena hän voi myös peilata, miltä sinun kokemuksesi, ajatuksesi tai uskomuksesi hänen näkökulmastaan kuulostavat. Tämä voi puolestaan auttaa sinua eriyttämään haitallisia uskomuksia itsestäsi ja saamaan tervettä etäisyyttä niihin, voidaksesi tehdä sinulle tärkeitä tekoja ja kulkea kohti sinun näköistäsi elämää. Terapeutti tai muu luotettava läheinen voi lisäksi pysähtyä kanssasi tutkimaan ja tuntemaan niitä tunteita ja kehotuntemuksia, joita matkasi on sinussa nostattanut. Mielen pimeydessä on helpompi vaeltaa, kun on rinnalla joku, jolla on kokemusta kellarista ja avaimia sieltä ulospääsyyn.

Eksymisen hyöty ja hinta

Mitä hyötyä eksyksissä olemisesta sitten on? Eikö olisi vain helpompi pysytellä tutulla mukavuusalueella ja olla kurkottelematta kuuseen? Helpompaa se varmasti olisi, ainakin lyhyellä aikajänteellä. Mutta missä me olisimme, jollemme koskaan olisi alkaneet kontata, nousseet jaloillemme ja alkaneet ottaa ensimmäisiä askeliamme? Missä me olisimme, jollemme koskaan olisi irtautuneet äitimme helmoista ja lähteneet kokeilemaan siipiämme ulkomaailmaan.

Oppimisen hinta on suostuminen eksymisen ja ei-tietämisen tilaan. Tilaan, jossa oma maailmanjärjestyksemme menee hetkeksi sekaisin ja hämmennys valtaa mielen. Tuo tila on kuitenkin taianomainen tila, jossa mielen ikkuna avautuu näkymälle, joka voi olla henkeäsalpaava. Se on tila, jossa kasvu tapahtuu ja syntyy uutta.

Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT® Tiina Tuomikoski
Yhteydenotot puh. 040 576 9756

 

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.