Opiskelijoiden kertomaa

"Ihminen tavattavissa -koulutus on ollut minulle tie peloista, yksinäisyydestä, vaativuudesta ja hyväksynnän hausta kohti luovempaa, kevyempää ja rennompaa elämää. Vaativuus, etenkin itseäni kohtaan, ja hyväksynnän hakeminen oman hyvinvointini kustannuksella ovat olleet tiedostamattomia keinojani suojautua sisäistä turvattomuutta ja riittämättömyyden tunnetta vastaan. Vaikka suojakeinot ovat tarjonneet aiemmin elämässäni turvan, menetin niiden kääntöpuolena pitkäksi aikaa kosketuksen sisäiseen ääneeni, elämänilooni ja luovuuteeni.

Koulutuksen ensimmäisen kahden vuoden matka omaan itseeni on ollut elämäni kannalta käänteentekevä. Tätä koulutusta ei ole voinut suorittaa, vaan se on täytynyt kokea! Kun olen luopunut suojamuureista yksi toisensa jälkeen, on yksinäisyyden tunne kadonnut ja yhteyden kokeminen muiden ihmisten kanssa on helpompaa. Läsnäolon esteiden havaitseminen ja niistä vastuun ottaminen ovat tuoneet minulle vapauden olla aidosti minä. Sen on mahdollistanut koulutusryhmän tarjoama turva ja peili. Ulkoisten odotusten sijaan olen alkanut ohjautua sisältä käsin, kuunnella ja kunnioittaa omia tunteitani, tarpeitani ja unelmiani. Vaativuuden sijalla on yhä useammin armollisuus ja velvollisuuksien tilalla ne asiat, joista oikeasti nautin.

Oman persoonan kanssa työskentely on loppuelämän kestävä tehtävä. Oma prosessini on jatkunut läpi jatkokoulutuksen, jossa syvennyimme psyykkisiin ilmiöihin ja asiakastyöskentelyyn paitsi teoriassa myös käytännössä. Juuri siksi, ettei koulutuksesta olisi voinut valmistua katsomatta ensin omaan itseensä, välillä kaikessa tuskallisuudessaankin, koen saaneeni hyvät lähtökohdat Ihminen tavattavissa -terapeuttina toimimiseen: rinnallakulkijana ja peilinä kenelle tahansa, joka on kiinnostunut tutustumaan itseensä syvemmin tai kaipaa tukea elämän käännekohdissa."

- Katri Suhonen, oikeustieteen maisteri


"Koulutus merkitsi minulle neljän vuoden tiivistä prosessia itseni kanssa ja osana ryhmää. Ryhmän palaute toiminnastani ja siitä millaisena he minut näkivät ja kokivat, vahvisti itsetuntemustani ja ymmärrystäni siitä millainen olen, antoi luvan olla sitä mitä olen.
Koulutuksessa painotetaan vahvasti oman itsetuntemuksen merkitystä. Täytyy siivota omat kaapit ja vakiinnuttaa yhteys omiin tunteisiin ja tarpeisiin ennen kuin istuu terapeutin tuoliin. Se on arvokas periaate ja terapeutin työn laadun tae.

Olen kohdannut omat selviytymisstrategiani ja luopunut niistä vähitellen. Tilalle on alkanut kasvaa uusi identiteetti, persoona. Menneisyystyöskentely toiminnallisten menetelmien avulla ja kipeiden tunteiden läpieläminen ovat muuttaneet ja eheyttäneet minua syvästi. Sitä kautta on voimistunut yhteys omaan sisäisyyteeni, ”ohjausyksikköön”, joka on korvaamaton tutka oman hyvän elämän luomisessa ja terapeutin työssä.

Myös teorioita oli innoittavaa opiskella kun ensin kasvoi maaperää, mihin uutta tietoa istuttaa. Koulutus mahdollisti minulle myös uudenlaisen ammatti-identiteetin. Työnantajani suhtautui myönteisesti koulutukseeni ja olen kiitollinen kun olen saanut muokata työnkuvaani osaamiseni kehittyessä. Hiljattain yksi pala koko työ- ja opiskeluhistoriassani loksahti paikoilleen kun käynnistin Taideyliopiston Sibelius-Akatemian alumnimentorointiohjelman.

Koulutuksen myötä sain niin ikään laajan tukiverkoston, joka koostuu upeista persoonista, vastuullisista aikuisista. Tukiverkoston, jonka puoleen voin kääntyä missä tahansa asiassa.
Koulutus on siis kokonaisuudessaan vaikuttanut tapaani elää, olla yhteydessä itseeni ja toisiin. Olen ihan toisella tavalla läsnä missä tahansa vaikutankin; työryhmän vetäjänä, ystävänä, parisuhteessa, tanssiparketilla tai terapiasessiossa. Tällä hetkellä elän kaikin puolin tasapainoista ja hyvää, omannäköistäni elämää."

- Tiina Tuomikoski, laatupäällikkö

"Aikamoinen reissu on tullut tehtyä. Eilen sain 4 lukuvuotta kestäneen matkan päätökseen ohjattujen opintojen osalta: eilen oli viimeinen päivä Ihminen tavattavissa -koulutuksessa.

Ensimmäiset 2 lukuvuotta meni tutkiessa itseä pohjamutia myöten. Jungin termein tuli vaellettua varjoissa oikein urakalla. Ja neljään lukuvuoteen sisältyi myös vähintään 2 vuoden oma prosessi (oma henkilökohtainen terapia kerran viikossa, vertaisryhmä 2krt/kk, tunne- ja prosessipäiväkirjan pitäminen, jne.), jonka yhtenä tarkoituksena oli puhdistaa ”omaa peiliä”, jotta voi toimia toiselle puhtaampana peilinä. Kahtena viimeisenä lukuvuotena oma prosessi tuntui jopa kiihtyvän entisestään.

Oman prosessin ohella myös teorian paino lisääntyi myös ja aloimme asteittain opettelemaan toisten kohtaamista. Tutustuimme riippuvuuksiin, masennukseen, lapsuuden kiintymyssuhteisiin, traumoihin, kehollisuuteen, narsismiin ja moniin, moniin muihin psykologisiin ilmiöihin.

Lopputyönkin sain jo väännettyä niinkin kepeästä aiheesta kuin parisuhde, sen kriisiytyminen ja toipuminen.

(case esimerkkinä oma elämä - kiitos kanssamatkasta Ruusa TÄHÄN UPOTETAAN VIDEO RUUSA JA AKU HENTILÄ). 

Se vasta huikea matka olikin. Vielä olisi pikku rutistus matkaa jäljellä, kun teen loput harjoitusmentoroinnit. Se on kyllä myös ollut mielettömän merkityksellistä ja palkitsevaa tekemistä. Se vetää nöyräksi ja kiitolliseksi, kun saa ihmisen kanssa matkustaa rinnalla sparraten.

Ei tässä voi kuin hölmistyneenä todeta, että sanoinkuvaamaton kiitos Ihminen tavattavissa -ohjelmalle ja kaikille kouluttajille ja kanssamatkustajille. Nyt voin aloittaa loppuelämän - levollisempana kuin koskaan.”

- Aku Hentilä, finanssialan asiantuntija


"Olen puolivälissä kotimatkaa tutulla pysähdyspaikalla. Tänään päättyi nelivuotinen Ihminen Tavattavissa-koulutukseni. Vilkaisin juuri peilistä kasvojani ja pyyhin kyyneleitä poskiltani. Pyyhin haikeuden ja liikutuksen kyyneleitä. Mutta ennen kaikkea kiitollisuuden kyyneleitä. Olen kulkenut elämäni ehkä rohkeimman matkan. Olen ylpeä itsestäni. Koulutus on hyvin riittämätön sana kuvaamaan kaikkea kokemaani.

Kyllä, olen oppinut psykodynaamisesta teoriasta, skeematerapiasta, traumoista ja hahmoterapiasta. Olen tutustunut osapersoonatyöskentelyyn, narsismiin, häpeään, masennukseen ja kehollisuuteen. Listaa voisi jatkaa pitkästi. Liikutukseni ei kuitenkaan liity näihin kirjoihin, ei teorioihin tai metodeihin. Se liittyy niihin kaikkiin kohtaamisiin, nähdyksi tulemisen tunteeseen ja rakkauteen, jota olen kokenut. Erilaisuudestamme huolimatta olemme lopulta hyvin samanlaisia. Meissä kaikissa elää pieni tyttö tai poika, joka kysyy aina saman kysymyksen: Kelpaanko minä? Kelpaanko ja riitänkö ihan vaan minuna? Ilman ponnistusta. Ilman suoritusta. Olenko turvassa? Olenko rakkauden arvoinen?

"Olin juuri saanut purjeet laskostettua
ja pantua punaiseen pussiin, 
kun hän ilmestyi siihen kuin tyhjästä
syksyn kalpea aurinko selkänsä takana. 
Ei hän nimeään sanonut,
eihän hänen edes tarvinnut,
katseli vain pitkään
kuin olisi tuntenut.
Nostin säkin selkääni 
ja lähdin kävelemään
mutta hän seurasi 
ja näytti silmissään surun. 
Siitä tiesin, että se olin minä.
Minä sellaisena, joka olin ollut.
Minä sellaisena, joka en enää ollut.
Ja me molemmat ymmärsimme.
Milloin tulet takaisin? hän kysyi.
Milloin muistat kuka olet?
Ja minun kävi häntä sääliksi-
Minä yksin, hylättynä. 
Heitin säkin maahan,
ja näin kuinka tuttu hän oli
ja näin kuinka vieras hän oli. 
Kaappasin hänet syliini,
rutistin lujasti ja suutelin. 
Ei ole helppo itseään kuolemalle jättää, 
ei ole helppoa luopua haudastaan.
Muut pitävät sinusta nyt huolen, sanoin.
Mene ja tanssi varjojesi kanssa.
Tee nuotio maahan jota ei enää ole
ja viritä se kuollut kitarasi.
Mutta älä enää katso perääni,
älä houkuttele synkkään sambaasi.
Soita niitä kuolleita laulujasi
ja päästä otteesi minusta.
Kovasti sinua rakastan
vaikka varjoille jätänkin.
Kovasti rakastan ja ymmärrän
mutta takaisin en tule."
(Tommy Hellsten, ote kirjasta Muutos)

Lähtisinkö uudestaan tälle matkalle? 
Lähtisin. Hetkeäkään empimättä."

- Anna Rissanen, erityisluokanopettaja


"Enpä olisi joskus arvannut, että minä vaellan läpi tällaisen polun. Että minä mahtuisin samaan lauseeseen, kun puhutaan psyyken rakenteesta lapsen kehityksessä, psykosynteesistä, masennuksen teoriasta, hahmoterapiasta, autenttisesta liikkeestä, TRE:stä, addiktioista, häpeästä, psykodynaamisesta teoriasta, osapersoonallisuuksista, kriisi- ja traumateoriasta, narratiivisesta teoriasta, skeematerapiasta, psykiatriasta, ratkaisukeskeisestä teoriasta, narsismista... 

Ja noiden lisäksi kaksi ensimmäistä vuotta kokemuksellisen työskentelyn kautta syväsukellusta omaan itseen. Mutta olen sellaisen polun nyt käynyt - aivan itseni takia! Neljä lukukautta, noin kolme ja puoli vuotta olen siis käyttänyt omaa aikaani Ihminen tavattavissa -koulutuksessa, koulutuspäivien välissä noista kevyistä aiheista kirjoja tenttien. Enkä kadu hetkeäkään, vaikka polku on ollut raskas ja työläs. Minä voin nimittäin nyt paremmin kuin koskaan tähän mennessä, en tunne enää rinnassani outoa puristusta, se ei siis oikeasti ole osa minua. Uskallan sanoa, että tiedän nyt, kuka olen. Ja haistan, maistan, tunnen, kuulen, aistin ja näen kaiken ympärilläni aivan erilailla! 

Suuret kiitokset kouluttajille sekä näille huikeille kanssamatkaajille, teillä on aina tärkeä paikka minussa."

- Teemu Tuuli, tehtaanjohtaja


"Sietämättömän suuri kärsimys oli se katapultti, joka sai minut astumaan tälle tielle. En tiedä missä olisin ilman läpikäymääni kasvuohjelmaa ja on vaikea kuvitella, että olisin aikuisiälläni saanut mistään muualta yhtä monipuolisia eväitä matkaani. Jotkut saavat jo lapsuudenkodistaan riittävät eväät elämäänsä, ja jotkut jäävät niistä vaille. Jälkimmäisten on mahdollista täyttää eväskoriaan vielä myöhemmällä iällä <3 Itse hain koulutukseen oman hyvinvointini tähden, en niinkään ammatillisista tavoitteista käsin. Se oli hyvä lähtökohta silloin, sillä ensimmäistä kertaa elämässäni myönsin itsekin tarvitsevani paljon huomiota, hoivaa ja apua. Oli tärkeää saada riisuutua hoitajan asusta ja tulla esiin tarvitsevana, haavoittuvana ihmisenä. Minulle oli myös tärkeää pitää muutama ”välivuosi” kasvuohjelman jälkeen. Näiden vuosien aikana olen saanut elää ja hengittää todeksi kaikkea kasvuohjelmassa herännyttä. Uudelleen käännetty ja möyhitty maa on saanut elpyä ja siihen istutetut siemenet ovat alkaneet kasvaa terveiksi taimiksi. Nyt koen, että olen valmis jatkamaan opintoja eteenpäin ammatillisessakin tarkoituksessa."

- Nina Nousiainen, sairaanhoitaja


"Olen suorittanut elämääni useampaankin loppuunpalamiseen asti. Elämäni on ollut miellyttämistä, myötäilyä ja kiltteilyä. Se on myös ollut täynnä erilaisia selviytymisstrategioita ja valheellisia kokemuksia yhteydestä muihin ihmisiin ja maailmaan. Vasta Ihminen tavattavissa -koulutus lennätti minut matkalle oman häpeäni maailmaan. Kolmannen opintovuoden lopussa ja neljännen alussa minussa lähti liikkeelle vielä tuolloin nimetön prosessi. Edetessään se kuitenkin avasi minulle tietä kohti minulle tuntemattomaksi jääneeseen häpeääni ja näin ollen se tarjosi ensimmäisiä todellisia yhteyden kokemuksia. 

Terve häpeä on välttämätön ja eheyttävä sekä yhteyttä ihmisten välille rakentava tunne. Häpeä voi myös olla rikkovaa, elämää myrkyttävää ja yhteyttä estävää. Tällainen häpeä on sisäistynyt osaksi ihmisen identiteettiä ja vääristää niin ihmisen maailmankuvaa kuin hänen minäkuvaansa. 

Häpeää voi kuitenkin oppia sietämään ja tunnistamaan. Häpeään sairastunut ihminen on itsensä hukattuaan hukannut häpeän terveet ja hyvää elämää edistävät elementit sekä sen, että parhaimmillaan häpeä toimii oppaana toipumisessa ja omaksi itseksi kasvamisessa. Häpeänsä tunnistanut ja hyväksynyt ihminen kykenee hahmottamaan esimerkiksi, miten ja miksi hän piiloutuu tai vetäytyy. Tunnistettu ja hyväksytty häpeä on myös merkki aitouden astumisesta ihmiseen: kun häpeän, en ole huono vaan voin huonosti. Häpeän, koska otan ensimmäisiä askeleita haavoittuvaisuuteni näyttämiselle. Sille, että olen arvokas, sille että tarvitsen muiden apua. "

- Ria Tuomas-Kettunen, kouluttaja


"Olen ammatiltani tutkija. Järki-ihmisenä olen suhtautunut kasvuun ja itsetuntemukseen analyyttisesti ja teoreettisesti. Noin 35 vuoden iässä aloin kohdata vaikeuksia elämässä. Ratkaisuni oli hankkia kirjoja toisensa perään. Kolusin Akateemisen ja Suomalaisen kirjakaupan hyllyt, nettikaupat ja kirjastot perusteellisesti, kantaen kotiin itsetuntemusoppaita; …”Miehet ovat Marsista, Naiset Venuksesta”,  ”Zen ja rakastamisen taito”,  ”kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu”,  ”Miksi vahva nainen aina valitsee väärin”,   ”Kiukku on voimaa”  ja niin edespäin. Kävimme loputtomia keittiöpsykologisia keskusteluja ystävieni kanssa, vertaillen elämiämme lukemiimme oppaisiin. Tunsin iloa ja tyydytystä siitä, että ’tiesin’ miksi olin monella elämänalueella ajautunut umpikujaan. Silti mikään ei tuntunut muuttuvan.

Ihminen tavattavissa -koulutus haastoi minut ensimmäistä kertaa astumaan järjen ja tiedon alueelta tunnemaailmaan. Tutustuminen tunteisiin avasi ainutlaatuisella tavalla ymmärryksen siitä, mitä lukemani ’tieto’ omalla kohdallani tarkoitti. Suostumalla kokemaan vaikeitakin tunteita olen ensimmäistä kertaa elämässäni saanut kosketuksen siihen, millaisia asioita ja ristiriitoja kätkeytyy toistuvien ongelmien ja ajatus-mallien alle. Siltä pohjalta minussa on herännyt kiinnostus myös isompia kysymyksiä kohtaan: Millainen ihminen olen todellisuudessa? Mitkä ovat todelliset tarpeeni ja tunteeni? Miten koen itseni ryhmässä? Millaiset vuorovaikutustaidot minulla on? Mistä käsin olen tehnyt valintoja elämässäni? Osaanko vetää rakentavia rajoja?  Ja mikä tärkeintä: Elänkö itseni näköistä elämää?

Olen näyttäytynyt elämässäni ulospäin melko kriittisenä, kaiken tietävänä ja vahvana ihmisenä. Sisimmässäni en kuitenkaan koskaan tuntenut olevani riittävän fiksu, tarpeeksi hyvä äiti, tai tarpeeksi pätevä koirankasvattaja. Se johti elämässäni ylisuorittamiseen. Olin vaativa ja pyrin täydellisyyteen, niin äitinä, kasvattajana kuin työntekijänäkin. Sen seurauksena minusta tuli ’superäiti’. En ainoastaan ollut tunnollinen, omistautuva ja kontrolloiva äiti, vaan loin samalla menestyksekkään uran jossa etenin nopeasti ja saavutin paljon.

Vaikka elämäni oppiarvoineen ja jännittävine ulkomaan komennuksineen on näyttänyt ulospäin lähes täydelliseltä, todelliset seuraukset ovat olleet raskaita. Tyttäreni suhteen olen tehnyt valintoja syyllisyydestä käsin, asettaen itseni ja elämäni tyttäreni käyttöön. Olen myös suorittanut opintoja riittääkseni itselleni, opettajille ja vanhemmilleni. Samalla sivuutin omat todelliset tarpeeni, hukkasin oman identiteettini ihmisenä ja varsinkin naisena, ja jätin suuren osan aikuista elämääni jotenkin ’elämättä’. Unohdin kokonaan kysymyksen, kenelle minä kuulun? Voisinko joskus hellittää ja antaa jonkun toisen tehdä asioita puolestani tai minua varten?  Voisinko luopua kontrollista?
Toimintaa ohjasi koko ajan pelko: mitä minulle tapahtuu jos luovun kontrollista? Hajoanko, tai hajoaako maailma ympärilläni? Kelpaanko enää kenellekään?

Työskentely Ihminen tavattavissa -koulutuksessa on vaikuttanut perusteellisesti elämääni, ihan jokaisella elämänalueella: työpaikalla, kotona, suhteissa ystäviin, suhteissa perheeseen. Roolien alta olen löytänyt haurauden ja hylkäämisenpelon. Herkistyminen haavoittuvalle puolelleni on muuttanut persoonani ja suhtautumista sekä itseeni että ympärilläni oleviin ihmisiin. Vaativuuden, täydellisyyden tavoittelun ja kriittisen asenteen tilalle on noussut paljon lempeyttä, aitoa iloa ja onnellisuutta. Itseni kanssa työskentelyn myötä olen myös pikkuhiljaa alkanut saada enemmän rohkeutta kuunnella itseäni, todellisia tarpeitani ja unelmiani. Siitä voimaantuneena olen alkanut luopua suorittamisesta ja kontrollista ja kääntää huomiota työnteosta, äitiydestä, lemmikeistäni ja kotielämästä myös kohti itseäni, ja aikuista naiseuttani.

Läsnäolotaitoni ovat kehittyneet melkoisesti: Olen oppinut kuuntelemaan toisia, olemaan heistä aidosti kiinnostunut, sekä olemaan läsnä. Olen ymmärtänyt lopettaa ystävieni ja perheenjäsenieni jatkuva ”opettamisen” ja neuvomisen, sillä jokaisen on oivallettava ja läpikäytävä oma polkunsa itse.

Terapia-asiakkaat ovat yksi ihanimmista asioista mitä minulle on elämässäni tapahtunut.  Koulutus on avannut minulle kosketuspinnan siihen, kuka minä todella olen, mitä todella haluan tehdä ja mikä elämässä on oikeasti tärkeää minulle. Siitä on seurannut uskallus alkaa hahmottaa isojakin elämää koskevia ratkaisuja ja muutoksia, elää itsensä näköistä elämää.

Tunnen kutsumusta terapeutin työhön. Tavoitteenani on Ihminen tavattavissa -koulutuksen jälkeen jatkaa opiskeluani, oppiakseni entistä paremmin kohtaamaan ja ymmärtämään kanssaihmisiäni sekä voidakseni kulkea heidän rinnallaan kun he tarvitsevat tukea tai haluavat tutustua itseensä paremmin. Olen aloittanut tarinateatteri-ohjaaja koulutuksen, josta jatkan vuonna 2014 psykodraamaohjaaja-koulutukseen. Toiveena on tulevaisuudessa työskennellä vaikeiden nuorten vanhempien kanssa, pariterapeuttina, psykodraamaohjaajana sekä mahdollisesti kriisityössä."

- Paula Hohti, apulaisprofessori