Mihin olen tottunut, oppinut ja kasvanut, ei automaattisesti ole sitä mikä on minulle parasta.
Blogi
Jos minä lakkaan välittämästä ja huolehtimasta, kaikki kaatuu. Tässä onkin kepeä ja mukava ajatus. Uskomus, joka saa meidät toimimaan, kuten olemme aina toimineet. Mitä, jos yksi päivä vain laskisimme kuormamme ja katsoisimme, että mikä oikeastaan lakkaa olemasta, tai mikä kaatuu.
Minulla on neljä pikkusiskoa. Keskusteluista heidän kanssaan syntyy usein paljon hyvää. Tänään se nosti mieleeni sadun, jonka kirjoitin viime jouluna. Haluaisin vielä joskus rakentaa sadusta kuvakirjan.
Olin viime viikonloppuna erään kasvuyrityksen johtoryhmän kanssa strategiapäivillä. Lähes kaksi vuorokautta melkein taukoamatonta puhetta, mielipiteitä, näkemyksiä, kannanottoja, kyseenalaistamisia, väittelyitä jne… Todellista olympiahenkeä ja satakymmenottelua parhaimmillaan.
Katselin aamuvarhaisella uinuvia polkupyöriä rautatieasemalla. Jostain syystä ne viehättivät minua ja kiersinkin niiden ympäri yhä uudelleen junaani odotellessa.
Mitä niitä menneitä nyt märehtimään? Katse eteenpäin ja keskitytään positiiviseen.
Arkielämässä kokemukseni mukaan, me luomme silmämme ei suinkaan taivaaseen vaan toisiin; pomoon, työkavereihin, puolisoon, tositv tähtiin ja milloin keneenkin. Useimmat meistä tarkkailevat toisten käytöstä, kasvojen ilmeitä, sanomisia ja sanomatta jättämisiä herkeämättä.
"Joo, mä olen Viola. Lapseton etä-äitipuoli. Tai bonusäiti, niinkuin joku sanoo...En kyllä tiedä missä kohtaa noi huomaa, että olisin bonusta, jotain lisää, olisinpa edes sitä puolikasta. Nyt taidan olla vain liikaa.... tai ylimääräinen.
Moni meistä on joskus loukannut ja telonut itsensä niin, että kehoomme jää sen seurauksena vaiva, joka saattaa kiusata vuodesta toiseen tai olla hiljaa, mutta äkisti uudelleen aktivoitua.
Kysymys on haastava. Miten vastata tähän kirjoittamatta aiheesta kirjaa? Kuinka esitellä päätelmän ympärille asetetut olettamukset?
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 26
- 27
- 28
- 29
- 30
- 31
- 32
- 33
- 34
- seuraava ›
- viimeinen »