Pakko saaha hevonen!
Vuosi sitten näihin aikoihin aloin todenteolla innostua kaviollisista nelistäjistä, en oikein tiedä miksi, mutta se johti vakaaseen ajatukseen että ostaisin oman hevosen. Mainitsin asiasta ystävälle jolla jo oli oma kopsukka kodissaan - itseasiassa kaksikin.
Miksi miehet eivät puhu tunteistaan?
Omalta osaltani ja oman kokemukseni kautta, avaan omia näkemyksiäni asiasta.
Kävellessäni aamulla varvastossut jalassa autolle muistin äkkiä kaikki ne aamut, jolloin ilmassa on ollut alkava syksy. Taivas on sininen ja kirkas, ruohikossa kaste ja pellon yllä leijuu usva. Ruohikon läpi kävellessä jalat kastuvat ja tekee mieli kietoa kädet vartalon ympärille peitoksi.
Riittääkö yhteistä intoa, huumoria, fyysistä ja henkistä yhteyttä, turvaa, kunnioitusta, ristiriitojen sovittelukykyä ja -halua, hyvää tahtoa? Vai onko kenties yksinäisyyttä enemmän kuin yhteyttä? Ohittamista enemmän kuin kohtaamista? Ahtautta enemmän kuin tilaa?
Olen yrittänyt viimeisinä kuukausina vähentää "pakkoja" elämästäni, sillä totta puhuen niitä on oikeasti hyvin vähän. Mielelläni ja helposti silti puhuisin edelleen kiireestäni ja kaikista välttämättömistä hoidettavista asioistani, "pakosta" tehdä sitä ja tätä.
Pohdiskelen elämää, tässä palasia pohdinnasta.
Kunnioituksesta:
Mitä kunnioitus minulle merkitsee?
Tänään istuin rannalla ja katselin koirani veikeää leikkiä nelivyöjäärää vastaan. Koiraa ällötti ja samalla viehätti tuo vikkeläjalkainen kovakuoriainen. Minua tuo mielen ristiriita ja ällötystä täynnä oleva koiran ilme hymyilytti.
Ihmiset uskovat ajatuksiinsa ja luottavat sanoihin. Ajatukset ovat sanoja pään sisällä. Ajatukset ohjaavat toimintaa voimakkaasti, vaikka ajatukset eivät olisi millään tavalla totta. Ne kun ovat vaan pään sisäisiä sanoja.
Pelko ja häpeä ovat kuoleman voimia, Rakkaus ja Rohkeus ovat elämän voimia.
Näiden välillä joudumme valitsemaan. Pelon ja rakkauden välillä. Valitkaamme siis viisaasti.
