Blogi

Vielä seitsemän vuotta sitten se olin minä, joka ei tarvinnut terapiaa, sillä minulla oli kaikki hyvin. Mitä nyt masennusten takia kävin terapeutilla, mutta purin huonoa oloani, sitähän se oli. Hain apua asioihin, joita en osannut ratkaista itse. Mielestäni muut tarvitsivat terapiaa, en minä.

Muilla menee lujaa. On urat ja perheet ja yhteiset ystävät. On grilli-iltoja kesäisten järvien rannoilla ja yhteisiä laskettelumatkoja Suomeen ja ulkomaille. On naisten mökki-irtiottoja ja miesten eräreissuja. On vaikka mitä ja minä mietin, miten ja miksi olen jäänyt tuon kaiken ulkopuolelle.

”Olen ollut sokea, olen ollut kuuro. Todellisuus on kokonaan muuttunut, se on saanut kokonaan uuden ulottuvuuden. Minä kuuluun tuohon ulottuvuuteen, se on minussa ja minä siinä. Se ei tee kuitenkaan vanhasta merkityksetöntä, päinvastoin.

Tiedättekös, että minä valmistuin perjantaina Ihminen tavattavissa -terapeutiksi? Kuuden vuoden rutistus kohti omaa itseä palkitaan uudella ammatilla todistuksen kera. Täytyy sanoa, että matka on ollut käsittämättömän ennennäkemätön. Haastava, raastava ja pelastava, silmiä avaava.