Viime viikolla koko maailma vyöryi voimalla kohti. Yhdessä yössä läsnäolo luokassa muuttui meetseiksi ja teamseiksi, linkeiksi ja Wilma-viesteiksi. Keskiviikkona koko perhe pääsi suoraan lähetykseen (vaatteet oli päällä, mutta niin oli mikkikin!). Ihmiset tätä etäopetyötäkin tekevät. Maailma vyöryy voimalla myös silloin kun itkun takaa tavoitan, miten paljon lapseni yrittää ja vielä harjoittelee kaikkea uutta. Kunpa vaatimuksen…
Koronakriisi on taas tuonut itselleni pelot pintaan. Onneksi kuitenkin vain hetkittäin. Moodi ei ole jäänyt päälle. Joskus olisi ollut toisin. Ennen olin paljon pelokkaampi ihminen. Tällöin ulkoa triggeröityvä pelko jäi helpommin päälle. Olen tehnyt monta vuotta matkaa itseeni ja tällä tarkoitan, että olen alkanut tutkimaan ”olevaa itseäni” (”human being”). Ennen itseeni kohdistuvaa tutkimusmatkaani, oli ”tekevä…
Pelon tehtävänä on pitää ihminen hengissä. Pelko on rakentunut geeneissämme vuosituhansia. Liskoaivomme muistavat edelleen pimeässä vaanivat pedot ja muut vaaran paikat. Yhä edelleen yläkerran pimeässä vaatehuoneessa tai alakerran kellarissa vaanii jotain pelottavaa. Säikymme tiettyjä ääniä ja yllättäviä tapahtumia. Pelkäämme käärmeitä ja susia vaikkemme olisi niitä koskaan nähneetkään. Pelkäämme kuolemaa. Kaiken loppumista. Vai pelkäämmekö enemmän siihen…
Olen ajatellut paljon 90-luvun lamaa, sitä miltä se näytti ja ennen kaikkea tuntui reilun 10 vuotiaan lapsen silmin ja tuntein. Yrittäjäperheessä tilanne oli se, että yritys oli juuri muutettu uusiin, isompiin toimitiloihin ja velat näin ollen sen mukaiset. Kaikki oli kai pantattu mikä oli pantattavissa ja aikuisten pelko ja huoli varmasti ihan käsittämättömän suuri. Minun…
Olen ihan pikkuinen tyttö, ehkä 4- tai 5-vuotias puettuna hautajaismekkoon ja olen äitini kanssa pienessä kappelissa. Seisomme avonaisen arkun vieressä jättämässä vainajalle hyvästejä ennen varsinaista siunaustilaisuutta. Äitini viisaana naisena on tuonut minut sinne ja hänen seurassaan minua ei pelota yhtään, vaan pikkulapsen mutkattomalla tavalla vain ihmettelen isoäitini kellankelmeätä ihoa. Kuolema on läsnä ja me kunnioitamme…
POIKKEUSTILANNE PALJASTAA MEIDÄT. SE PALJASTAA TUNNESÄÄTELYTAITOMME JA ITSEMME TIEDOSTAMISEN TASOT. Vallitseva tilanne paljastaa meissä sen, miten toimimme kun pelko nappaa tuntemattoman edessä. Se paljastaa, miten joustava tai joustamaton mielemme on äkillisille muutoksille, miten hyvin tai huonosti siedämme epätietoisuutta ja kuinka kummallista, suorastaan järjetöntä käyttäytymistä, pelko saa aikaan. Pelko, hätä, murhe ja huoli ovat kaikki erinomaisia…
Lievät flunssa- ja vatsaoireet johtivat siihen, että olemme jääneet täksi viikoksi omaehtoiseen karanteeniin koko perhe. Terveydenhuollon ammattilaisina meidän tulee puolisoni kanssa olla erityisen tarkkoja siitä, missä kunnossa lähdemme työpaikalle, jossa jokaiset kädet ovat nyt erityisen tärkeät. Elän eristyksessä monenlaisin tuntein, joista ei ristiriitaa puutu. Eristys osuu heikkoon kohtaan itsessäni, suorittajaan nimittäin. Siihen, joka nauttii hyväksyntää…
Huhhuijjaa. Tänään päättyi pitkä lähes nelivuotinen matka ihminen tavattavissa -terapeuttikoulutuksessa. Viimeiset lähipäivät ovat nyt takana, ja lopputyö pientä hiontaa vaille valmis. Nyt juuri väsyttää, mutta on kiitollinen ja samalla jokseenkin hämmentynyt olo kaiken koronahälyn keskellä. Onpa ollut matka tämä koulutus. Uskallan sanoa, että vain harva koulutukseksi kutsuttu voi tarjota jotakin niin syvää ja merkittävää matkaa kuin…
Armo on ansaitsematonta rakkautta minun osakseni, sanotaan. Mitä se tarkoittaa? Mitä on ansaitsematon rakkaus? Kristinuskossa armolla on aivan oma avainasemansa, jossa ihminen on armahdettu jo armoa tarvitessaan. Entä meidän ihmisten välillä ylipäänsä? Voiko ihminen olla toiselleen armollinen? Mikä sitä estää? Ilman armoa on vaikea kuvitella uusia alkuja, turvaa virheiden myöntämiseksi, empatiaa tai vilpittömän hyvää tahtoa…
Kehu josta en tunnista tai tunnusta itseäni, ei myöskään uppoa. Kohteliaat ja kannustavat sanat norkoavat hetken korvissa kuin helmiksi tiivistyneet öljyläikät paistinpannun teflonpinnalla ja saavat lähinnä vaivautumaan. Epätodellinen sanahelinä jää vaille todellisuuspohjaa, tai oikeastaan tarttumispintaa, kunnes häviää ilmaan. Ehkä jopa epäilen kehujan vilpittömyyttä ja mietin mikä on kehun agenda sen sijaan, että ottaisin vain avoimesti…
Ajattelin kirjoittaa uupumuksestani, tästä olosta, joka on imenyt minusta nyt lähes kaiken voiman. Siitä, miltä näyttää minun kokemukseni yrittäjyydestä ja siitä, kun ei ole mahdollisuutta jäädä sairaslomalle, vaikka mikään muu ei käytännössä enää olisi edes vaihtoehto. Mietin, miten kuvaisin sen taakan painoa, jota mukanani kannan, mitä minulle tarkoittaa vastuu. Kuinka vähän happea mahtuu siihen tilaan,…
Parhaimmillaan se on tunne siitä, että saan olla mitä olen ja tulen itseni kanssa hyväksytyksi sellaisenaan. Se on kokemus siitä ettei minun tarvitse olla sitä tai tätä tullakseni hyväksytyksi, ollakseni riittävä ja toisen ystävyyden arvoinen. Parhaimmillaan ystävyys on ansainta-ajattelusta vapaata. Ystävyys on siis rakkautta. Sillä rakkaushan tuntuu juuri tuolta. Olemassa olevalta tosiasialta, johon mahtuvat muutokset, kasvut,…
Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!
Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.