Blogimme:
Muutos on mahdollinen

  • Vertaistukea johtajille

    Monet johtajat ovat päässeet huipulle, koska ovat elämänsä aikana fokusoineet vahvasti suorittamiseen ja menestyksen tavoittelemiseen. Aseman saavuttaminen onkin yhteiskunnassamme legitiimi tapa luoda ihmisarvoa. Mutta jos ihmisen arvo rakentuu pelkän suorittamisen varaan,…

  • Menneisyyteni vanki?

    Onko oman menneisyyden tutkiminen turhaa? Ruokkiiko se vain ahdistustani estämällä jo unohtamasta menneet ja katsomasta tulevaan? Onko se vain turhaa märehtimistä, jonka fiksu aikuinen voi vain päättää jättää taakseen kuin…

  • LÄSNÄ

    Ensimmäinen edellytys läsnäolon tilaan pääsemiseksi on uskallus menettää kontrolli. Sillä läsnä tässä hetkessä voi olla vain haavoittuvana, avuttomana ja heikkona. Toisin sanoen lapsen kaltaisena. Nöyryys on siis sellaisen ihmisen ominaisuus,…

  • SAA MYÖS EROTA

    Elämässä voi käydä hyvinkin. Viime vuosina en tosin ole oikein jaksanut siihen uskoa. Olen elänyt monin paikoin vaikeaa ja rankkaa vaihetta. Olen tottunut, että elämä on usein vaikeaa ja että…

  • Addiktion anatomia

    Addiktio on varsinainen pirulainen. Ihminen tavattavissa -koulutuksen myötä olen alkanut tajuamaan kuinka suuri pirulainen se onkaan. Ennen ajattelin addiktion liittyvän lähinnä päihteisiin ja nautintoaineisiin kuten viinaan, huumeisiin, lääkkeisiin, nuuskaan, tupakkaan,…

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.