Blogimme:
Muutos on mahdollinen

  • Ihan vapaasti omaa mieltä

    Olin viime viikonloppuna erään kasvuyrityksen johtoryhmän kanssa strategiapäivillä. Lähes kaksi vuorokautta melkein taukoamatonta puhetta, mielipiteitä, näkemyksiä, kannanottoja, kyseenalaistamisia, väittelyitä jne… Todellista olympiahenkeä ja satakymmenottelua parhaimmillaan. Huomattavaa oli, että vahvojen näkemyserojen aikanakaan ei syntynyt ensimmäistäkään riitaa henkilöiden välille. Mieleeni palautui elävästi ne aikaisemmat organisaatiot, joissa olen kokenut vastaavaa. Ja samalla myös muistin, taas kerran, mikä näitä…

  • Mikä sinusta tekee elävän?

    Katselin aamuvarhaisella uinuvia polkupyöriä rautatieasemalla. Jostain syystä ne viehättivät minua ja kiersinkin niiden ympäri yhä uudelleen junaani odotellessa. En oikein tiennyt olisiko näky ollut enemmän taideteos, kaltaistensa kokoontuminen vai polkupyörien hautausmaa, mutta yhtä kaikki, ne vangitsivat minut kummallisella tavalla. Ehkä samaistuin niihin jollakin tasolla? Mielessäni naurahdin mielikuvitukselleni, joka alkoi kehitellä kullekin pyörälle omaa tarinaansa. Onko jonkun…

  • Oletko jäänyt jumiin menneeseen?

    Mitä niitä menneitä nyt märehtimään? Katse eteenpäin ja keskitytään positiiviseen.  Positiivisuudessa ja eteenpäin katsomisessa ei sinällään ole mitään väärää, sitä monesti tarvitaan, mutta jos edellä mainittuja mantroja käytetään vaikeiden asioiden ja epämiellyttävien tunteiden väistelyyn ja yli hyppelyyn, saatetaan olla katkeralla tiellä.  Mitä on märehtiminen? Minulle märehtiminen tarkoittaa juuri sitä, ettei asioita ole ollut mahdollista tai…

  • Vuorovaikutus on kahden kauppaa

    Arkielämässä kokemukseni mukaan, me luomme silmämme ei suinkaan taivaaseen vaan toisiin; pomoon, työkavereihin, puolisoon, tosi-tv-tähtiin ja milloin keneenkin. Useimmat meistä tarkkailevat toisten käytöstä, kasvojen ilmeitä, sanomisia ja sanomatta jättämisiä herkeämättä. Teemme mitä eriskummallisimpia tulkintoja ja luulemme, että niiden täytyy olla totta. Vaikka kukaan ei ole sanonut, että olet tehnyt virheen työssäsi, niin tuo ilme varmasti…

  • Äitipuoli ulkopuolisena omassa elämässä

    ”Joo, mä olen Viola. Lapseton etä-äitipuoli. Tai bonusäiti, niinkuin joku sanoo…En kyllä tiedä missä kohtaa noi huomaa, että olisin bonusta, jotain lisää, olisinpa edes sitä puolikasta. Nyt taidan olla vain liikaa…. tai ylimääräinen.  Mulla on tässä lasi viiniä… on ilta ja muut nukkuu.  Tätä valkkaria me juodaan muuten iltaisin yhdessä, kun nautiskellaan elämästä, minä ja…

  • Kun vanha vamma alkaa vaivata

    Moni meistä on joskus loukannut ja telonut itsensä niin, että kehoomme jää sen seurauksena vaiva, joka saattaa kiusata vuodesta toiseen tai olla hiljaa, mutta äkisti uudelleen aktivoitua. Taustalla voi olla vakava loukkaantuminen, joka joskus hoidettiin tai vain pieni täräys, jonka seuraamuksia ei täysin tuolloin ymmärretty ja se hoidettiin vain levolla pois. Voi jopa olla, että…

  • Miksi riippuvuus on niin yleinen ilmiö?

    Kysymys on haastava. Miten vastata tähän kirjoittamatta aiheesta kirjaa? Kuinka esitellä päätelmän ympärille asetetut olettamukset? On totta, että tänä päivänä tiedetään, että ainakin ensimmäisen maailman ihmisillä on suhteellisen paljon riippuvuuksia ja tässä nimenomaan keinotekoisia riippuvuuksia, joihin olemme kiinnittyneinä mielialamuutoksien ja mielihyvän toivossa. Rajoitumme vielä tarkastelemaan riippuvuuksia, jotka em. lisäksi ovat haitallisia yksilölle itselleen tai toisille.…

  • Koti

    Hikoillessani viimeisiä pahvilaatikoita muuttoa varten kasaan pohdin kysymystä kodista. Mitä se minulle merkitsee? Opiskeluaikana luovuin mielummin kodista kuin vapaudesta joka kesä. Tämä tarkoitti tavaroiden pakkaamista jonkun kellariin ja jokasyksyistä uuden kodin metsästystä. Rinkka ja fillari olivat minun pakettiautoni. Sängynpääty kerrallaan fillaroiden taittui muuttoni toisinaan. Koti on ollut minulle huoltopiste, josta suuntaan kohti varsinaista elämää.  Jossain…

  • Uusi vuosi, uudet kujeet?

    Uusi vuosi tuo monesti toiveita muuttaa jotain. Innokas aloitus, tsemppaaminen, ehkä lopahdus ja pettymys lopahduksesta. Survomme itseämme kohti muutoksia ja väsytämme itsemme uusien vaatimuksien keskellä. Tapahtuuko todellinen muutos pakotetun toiminnan kautta vai voisiko se pikemminkin toteutua sen ihmettelyn kautta, että miksi pakotan, miksi vaadin, miksi ajattelen itsestäni niin kuin ajattelen. Miksi en kelpaa itselleni sellaisena…

  • Apua – tunteita työpaikalla

    Ihmisillä on tunteita. Ihmisillä on kyky tuntea lukemattomia erilaisia tunteita. Tunteet kuuluvat elämään samalla tavalla kuin hengittäminen tai sydämen lyönnit. Tunteita tunnetaan ja näytetään niin kotona, kaveripiireissä kuin harrastuksissakin. Tunteet ovat läsnä torin laidalla olevien huikkaringissä yhtä lailla kuin pursiseuran kesäkokouksessa. Tunteita on.  Paitsi, että töissä yritetään olla, niin kuin niitä ei juurikaan olisi. Töissä…

  • Mitä kuuluu – ei valittamista

    Kulttuurissamme on hyvän päivän tervehdyksiä, joiden syvällinen tarkoitus jää helposti huomaamatta. Esimerkiksi tämän artikkelin otsikon viestin voi tulkita niin, että jos ei ole valittamista, ei kuulu mitään!? Ehkä muitakin tulkintoja löytyy.  Viime aikojen isompia otsikoita lukiessa tuntuu, että miksi vain negatiivinen uutinen saa julkisuutta? Onko se ainoa klikkauksen tai lehden ostopäätöksen peruste? Se, että menee…

  • Tämä hetki

    Tällä kertaa olen taas ottanut itselleni mahdottoman tehtävän. Pitäisi onnistua kirjoittamaan asiasta, josta ei voi kirjoittaa. Miksei? Siksi että sanat eivät ylety siihen. Ne ovat jotenkin liian karkeita, banaaleja ja itsessään tyhjiä. Mutta koska meillä ei muita välineitä ole, joudun tyytymään niihin. Pidetään kuitenkin mielessä, että sanat ovat parhaimmillaan vain jonkinlaisia osoittimia tai tienviittoja, ne…

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.