Kulttuurissamme on hyvän päivän tervehdyksiä, joiden syvällinen tarkoitus jää helposti huomaamatta. Esimerkiksi tämän artikkelin otsikon viestin voi tulkita niin, että jos ei ole valittamista, ei kuulu mitään!? Ehkä muitakin tulkintoja löytyy.
Blogi
Tällä kertaa olen taas ottanut itselleni mahdottoman tehtävän. Pitäisi onnistua kirjoittamaan asiasta, josta ei voi kirjoittaa. Miksei? Siksi että sanat eivät ylety siihen. Ne ovat jotenkin liian karkeita, banaaleja ja itsessään tyhjiä.
Kohta neljäkymmentä vuotta olen istunut aitiopaikalla, josta on ollut erinomaiset näkymät ihmisten sisälle.
Joulu on mysteeri siitä, mitä tapahtui ajalle, kun ikuisuus laskeutui siihen. Kaikki muuttui vaikka kaikki jäi ennalleen. Samalla tavalla kuin harmaa ja sumuinen maisema muuttuu, kun aurinko murtautuu esiin ja valaisee kaiken.
Tämä vanha kiinalainen sananlasku on puhutellut minua jo pitkään. On ihmeellistä miten pieni, lepattava ja heikko kynttilänliekki voi valaista pilkkopimeän huoneen aivan hetkessä. Ei tarvita muuta kuin että joku sen sytyttää, ja kaikki näyttää heti erilaiselta.
"Enää 12 päivää jouluun!", huudahtaa joulukalenterin aarteista innostunut lapseni silmät loistaen. Missä on minun innostukseni? Missä minun aarteeni?
Ihmisen luontainen tarve on olla yhteydessä toiseen. Perheenjäsenenä, joukkuetoverina, parisuhteessa, ystävänä jne. Erilaiset yhteisöt nivoutuvat toisiinsa yhteyden kautta. Ne saavat siitä myös erinomaisuuden voimansa sekä menestymisen valttikortit.
Sillä me muutamme toisia jatkuvasti ja itsekin muutumme. Esimerkiksi lapsi muuttuu herkästi siihen suuntaan millaisena hänet näemme. Määritelmät, leimat ja mitä häneen sijoitamme, muuttaa häntä. Kun lapselle hoetaan 18-vuotta, että olet huolimaton, hän oppii uskomaan sitä.
Pärjään kyllä, pakkohan se on. En tarvitse apua, on sitä pahemmistakin selvitty. Ei tässä mitään, pää pystyyn vaan, ei auta jäädä tuleen makaamaan. Kyllä tämä tästä, pärjään kyllä. Onko minulla vaihtoehtoja, se on vaan pärjättävä.
”Tunnetaitoja ei voi korvata älykkyydellä”, luki yhtenä otsikkona selailemassani kirjassa. Kirja käsitteli vihaa, tai tarkemmin sanottuna aggressiota. Vihasta tulee mieleen vihainen ihminen. Räyhäävä, meuhkaava, uhkaava. Minulle tutumpi puoli vihassa on ollut juuri sen hajottava, tuhoava puoli.
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 26
- 27
- 28
- 29
- 30
- 31
- 32
- 33
- 34
- seuraava ›
- viimeinen »