En ole vakuuttunut siitä, että olisin syntynyt syyttömänä. Varhaiset muistikuvani ja minulle kerrotut tarinat todistavat minun olleen syyllinen jo silloin. Äitini kertoi minulle, että isäni ei toivonut syntymääni. Pian syntymäni jälkeen sairastuin keuhkoputkentulehdukseen ja minua hoidettiin kotikaupunkini ulkopuolella lastensairauksiin perehtyneessä sairaalassa. Se oli äidilleni raskasta, koska hänellä oli kolme muuta lasta hoidettavana. Taiteellisesti lahjakkaan veljeni…

Yhtäkkiä koen epävarmuutta ja solahdan tunteeseen, jonka vallassa vääristyvät ajatukset itsestäni: en osaa, olen naurettava, olen armottomasti mokannut, olen surkea, voi kunpa maa minut nielaisisi. Häpeä valtaa tilaa ja on valmis polkemaan minut maan rakoon. Mitä juuri tapahtui? Mistä häpeä pääsi minut yllättämään? Pystynkö erottamaan onko kokemani nöyryyttäjä tai alistaja, häpeän lietsoja, itsessäni vai ulkopuolellani?…

Häpeää ja siitä kumpuavaa narsismia tarkastellaan helposti yksilö tasolla, kuitenkin molemmat näyttäytyvät meille myös yhteiskunnallisesti ja globaalisti. Me ihmiset elämme osana yhteiskuntaa. Jos emme koe tulevamme yhteiskunnan hyväksymiksi aiheuttaa se häpeää. Jos yhteiskunnassa ihannoidaan kilpailua ja pärjäämistä lisää se häpeää.  Häpeä on tunnetta siitä, että yhteys toisiin ihmisiin on uhattuna. Eriarvoistaminen aiheuttaa häpeää sekä sodat…

Riittämättömyyden, jännityksen ja häpeän tunteet sekä kummallinen olo, jolle en löydä oikein selitystä, ovat olleet minulle tuttuja matkakumppaneita pitkään. Koko Ihminen tavattavissa -koulutusohjelman ajan olen puhunut väsymättä vatsassani vellovasta kummallisesta kehotuntemuksesta, jolle en ole löytänyt loogista selitystä. Ja miten tuttua ja turvallista onkaan pyrkiä järkeilemään olotilat ja tunteet, analysoida ne näppärästi pakettiin, ratkaista paha olo…

Ihmisiä on kuin muurahaisia, Ne loputonta polkuansa taivaltaa. On kaukaa katsottuna kaikki samanlaisia, niin ettei heitä toisistaan voi erottaa. Kurkistaa jos voisi sielun syvyyteen, Niin kahta samanlaista eipä ois’.” (Veikko Lavi – Jokainen ihminen on laulun arvoinen) Itse kuulun siihen ikäluokkaan, joka muistaa radiossa soitettavan Veikko Lavin laulua – Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Laulussa…

Istun aamukahvilla ja tunnustelen mieleni sisäistä aamuruuhkaa. Kuuntelen kuinka keskenään ristiriitaiset tunteet kolistelevat ristiin rastiin kuin junat pakkasen puremilla raiteilla. Miten voin tietää minkä junan kyytiin tulisi hypätä tai mahdollisesti perään juosta?  Kahvi haalenee nopeasti ja minä juon hitaasti. Aamutakki repsottaa päällä huolettomana vaikka minä olen huolissani. Orava lyö leikkiä puunrungolla, vaikka minun otsani on…

Yhtäkkiä koen epävarmuutta ja solahdan tunteeseen, jonka vallassa vääristyvät ajatukset itsestäni: en osaa, olen naurettava, olen armottomasti mokannut, olen surkea, voi kunpa maa minut nielaisisi. Häpeä valtaa tilaa ja on valmis polkemaan minut maan rakoon.  Mitä juuri tapahtui? Mistä häpeä pääsi minut yllättämään? Pystynkö erottamaan onko kokemani nöyryyttäjä tai alistaja, häpeän lietsoja, itsessäni vai ulkopuolellani? …