”Hän ei suostu riitelemään kanssani.” ”Hänellähän tässä on jokin ongelma, ei minulla.” ”Hän se tässä kiukuttelee, mitä minä olen muka tehnyt?” Oletko joskus kuullut vastaavia kommentteja? Ajatellut ehkä itse näin? Kaikki nämä kommentit antavat ymmärtää, että olisi jotenkin mahdollista, että kahden ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa on vain yksi joka ”vaikuttaa” ja toisella ei ole siihen osaa…

Kunnia ja ylpeys. Suoran näkemisen kautta nöyryyteen, oman kokoiseksi kasvamiseen… On sanonta, että me yksilöt ollaan ympäristömme tuotos. Esimerkinomaisesti, jos olisin syntynyt Afrikassa olisin afrikkalainen uskomuksineen. Jos olisin syntynyt kuninkaan jälkeläiseksi, olisin sellainen uskomuksineen jne. Jos me ei olla saatu kasvaa moniulotteisessa ympäristössä, meistä ei rakennu moniulotteisia ihmisiä ja niin edelleen. Olen suomalaisessa ja vakaumuksellisessa perheessä kasvanut aivan…

Nyt kun kurkkaan selkäni taakse huomaan, että tämä vuosi on minulle henkilökohtaisesti erityisen merkityksellinen. Vuoteni aloitti tapahtumaketju, jossa koin yhteistyökumppanimme ajavan ylitseni, ottavan minulle kuuluvan vastuun ja ohittaen johtajuuteni. Tosiasiassa kysymyksessä oli aikuinen vastuunotto tilanteessa, jossa kumppanimme oli täysin kykenevä hoitamaan tehtävän itsenäisesti minua kuormittamatta. Kaadoin kokemuksestani kummunneen tunnekuorman ikävällä tavalla kumppanimme niskaan ja kohdistin…

Kuinka kauniisti katsot rakasta lemmikkiäsi? Puhutko sille nätisti, hyväksyt sen sellaisenaan, kera kaikkien joskus ärsyttävienkin piirteiden, vaatimusten ja tarpeiden? Entä kuinka katsot itseäsi? Hyväksyvästi, lempeästi, myötätuntoisesti? Vai kriittisesti, väheksyen ja mitätöiden? Lemmikin läsnäolevasta kohtaamisesta voisi olla apua oman itsenkin lempeämpään hyväksymiseen, kun hetkeksi pysähtyy tämän äärelle. Olemme kovin usein itseämme kohtaan vaativia ja kriittisiä, emme…

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, sanotaan. Ehkä amerikkalainen filosofi Ralph Emersonin ajatus “Se mitä olet huutaa niin kovaa, etten kuule mitä sanot”, pohtii vastaavaa. Sen miten haluaisin tulla omien arvojeni, toiveideni, tarpeideni, mielipiteideni, ylipäänsä ajatusteni ja itseni näköisenä nähdyksi, tulisi olla mahdollisimman ristiriidatonta suhteessa kaikkeen itseilmaisuuni, jotta viestintäni olisi kokonaisuudessaan kyllin eheää ja selkeää…

Kun lapset eilen hyppivät välitunnilla kuraojaan naama edellä ja toiset lapset tulivat kertomaan siitä mulle, tajusin olevani ihmeellisellä tavalla kiitollinen, että sain olla se aikuinen, jonka lapset tulivat hälyttämään paikalle. Että sain todistaa jotain niin pitelemätöntä riemua, että minä sain hengittää samaa ilmaa, joulukuista tihkusadetta, kenkien alla lätisevää liejua ja maan hajua. Lapset eivät elä…

Uuden kodin rakennustyömaalla kävi kova tohina. Sain olla touhussa mukana vaikka enimmäkseen minua taidettiin hätistellä aikuisten jaloista pyörimästä.  Pikkusiskoni tulisi syntymään syksyllä. Tähän aikaan opin ajamaan ilman apurattaita uudella hienolla sinisellä pyörälläni. Sen taidon oppiminen on piirtynyt mieleeni; kurvasin parkkipaikan yli raksallemme vedetyn jatkoroikan päältä ja pysyin pystyssä, mikä innostus ja vapauden riemu. Minun piti…

”Olin vain rehellinen”, toteaa henkilö, kun hänen sanomisistaan jälleen kerran harmistuttiin. ”Totuus kirpaisee”, toteaa toinen, juuri ilkeään sävyyn sivallettuaan. ”Mä vaan sanoin miten asia on, valehdellako olisi pitänyt?”, ihmettelee kolmas kuin pieni lapsi silminnähden hämillään aiheuttamastaan mielipahasta.  Rehellisyys ei yksistään ole hyve. Se muuttuu hyveeksi mielestäni vasta silloin, kun läsnä on hyvä tahto ja empatia.…

Pysähdyin R-kioskille ostaakseni lentävän lounaan vaihtaessani työpistettä kesken päivän. Vanhempi mies istui penkillä kioskin ulkopuolella. Tervehdin häntä ohi kävellessä, mutta hän ei vastannut mitään. Eikä ihme toisaalta tai tietenkään – eihän me tunnettu toisiamme ja toisaalta tervehtimiseni keskeytti ehkä yllättävänä häiriönä vallitsevan hiljaisuuden, tai ehkä hän ei vain ehtinyt reagoida.  Kun palasin ulos kioskista, hymyilin…

Istahdin aikaiseen junaan Hämeenlinnassa. Paikkani löytyi kookkaan, ehkä noin ikäiseni miehen vierestä. Katseemme kohtasivat ja hän nyökkäsi ystävällisesti, vaikka puhui puhelimeen keskittyneen oloisesti. Vaihdoimme hymyt.  Minua väsytti. Olin valvonut osan yötä harmillisiin ajatuksiini jumittuneena. Silmiä kuivi, käsissä tuntui epämiellyttävä tärinä ja pulssi tuntui ohuelta ja silti kiivaalta. Olin omissa maailmoissani, mutta kuulin puhelun käsittelevän varmasti…