Blogimme:
Muutos on mahdollinen

  • Minä ja minun varjoni

    ”Monien kokemus ihmistyöstä on, että auttajan ja autettavan varjoista voi muodostua silta pimeyden yli, kun ne pääsevät koskettamaan toisiaan ja tunnistamaan yhteisen ytimensä. Silta rakentuu toisaalta ihmiskohtalojen pohjimmaisesta samankaltaisuudesta ja toisaalta siitä nöyryydestä, mikä kasvaa oman kuvansa näkemisestä varjossaan. Varjonsa tunnistamisen jälkeen auttajan on vaikea lyödä, selitellä, mestaroida tai hylätä. Elämä osoittautuu suuremmaksi ja todemmaksi…

  • Rakkaus

    Ei ole helppoa olla ihminen maailmassa, jossa rakkaus ei vallitse. Kun puhun rakkaudesta minulta kysytään, että mistä rakkaudesta puhun? Ihmisten välisestä vai Jumalan rakkaudesta? Tähän vastaan, ettei ole kuin yksi rakkaus. Se vain ilmenee eri muodoissa mutta sen alkuperä on aina sama. Siksi sanoja rakkaus ja Jumala voi käyttää lähes synonyymeina, sillä niin lähellä ne…

  • Häpeän pika Express

    Istun aamukahvilla ja tunnustelen mieleni sisäistä aamuruuhkaa. Kuuntelen kuinka keskenään ristiriitaiset tunteet kolistelevat ristiin rastiin kuin junat pakkasen puremilla raiteilla. Miten voin tietää minkä junan kyytiin tulisi hypätä tai mahdollisesti perään juosta?  Kahvi haalenee nopeasti ja minä juon hitaasti. Aamutakki repsottaa päällä huolettomana vaikka minä olen huolissani. Orava lyö leikkiä puunrungolla, vaikka minun otsani on…

  • Hyvä elämä

    Elämä kolhii ja tuottaa henkistä kipua meille kaikille, se on väistämätöntä. Psykoterapeutti Jon Frederickson erottelee kivun ja kärsimyksen toisistaan. Kipu on osa elämää, johon kuuluu niin ilon kuin surunkin hetkiä. Kärsimys sen sijaan on seurausta siitä, ettemme suostu kohtaamaan elämää, ja vallitsevaa hetkeä sellaisena kuin se on. Siten kärsimys on valinnaista, kun ensin tämän asian…

  • Mihin ihminen uskoo?

    Se mihin ihminen uskoo, on kiehtonut minua aina. Olen huomannut, että suhtautumiseni uskomusmaailmaan on ollut suurimman osan elämääni negatiivissävytteinen. Liekö se sitten peruja siitä pettymyksestä, mitä lapsena koin joulupukkihuijauksen paljastuttua, mene ja tiedä. Joka tapauksessa asenteeni uskomuksiin ja sitä kautta jopa uskonnollisiin ja uskon asioihin muuttui vuosi vuodelta skeptisemmäksi.    Tapani suhtautua ihmisen uskomuksiin alkoi…

  • Bull shit!

    Huomaan syksyn mittaan ajautuneeni tilanteeseen, jossa odotan kärsimättömänä seuraavaa mahdollista hengähdystaukoa. Hurjan paljon asioita, hurjan mukaviakin asioita ja liian vähän aikaa ja voimia kaikkeen.  Kävelen kahvikupin kanssa olohuoneeseen. Olen onnellinen odottamastani ja pitkästä aikaa koittaneesta kotityöpäivästä. Hiljaisessa kirjahyllyssä roikkuu kaksi virttynyttä villasukkaa. Alkaa itkettää. Havahdun, että lapset ompelivat niihin kiinni narua keittiön lattialla tässä joku…

  • Ihminen tarvitsee ihmistä

    Pohdin itsenäisyyttä, tervettä erillisyyden ja omien rajojen tunnistamista sekä liittymistä, yhteenkuuluvuutta, tarpeita ja näiden kaikkien yhteyttä toisiinsa. Oman ja toisten yksilöllisyyden tunnistaminen on tärkeää, sillä siitä syntyy kyky kunnioittaa itseämme ja toisiamme. Yksilöllisyyden kunnioittamisesta taas syntyy kyky liittyä ja kokea yhteyttä itseen ja toisiin. Ei voi olla kaksikkoa ilman kahta yksikköä (tai monikkoa ilman useampaa…

  • Tunnistatko oman aidon itsesi?

    Lapsella (ja myös aikuisella) on oikeus olla oma itsensä. ”Olet vaan oma itsesi!” – aina se ei mene ihan näin helposti. Mikä mahdollistaa sen, että voi olla oma itsensä – se, joka ytimiltään on? Voidakseen tulla siksi, joka on, lapsi tarvitsee turvallisen kiintymyssuhteen ja hoivaajan, joka peilaa että hän on tervetullut ja ilo. Hänen on…

  • Pitkän parisuhteen salaisuus

    Luin aamulla Uutis Sirkuksen uutisen, jonka otsikko kuului; ”Aviomies hyvinpiteli perheenäidin Haapavedellä.” Jos jollekin ei Uutis Sirkuksen uutisointi ole tuttua, niin kyseessä on satiirinen, asiat ylösalaisin esittävä uutiskanava, joka naurahduksen lisäksi saattaa pistää miettimään. Tai näin ainakin minulle kävi. Uutisessa perheenäiti oli järkyttynyt miehensä hellistä eleistä ja ihmetteli, että mihin katosi mies, se jurottava mörrimöykky, jonka luuli…

  • Psykologisen turvan kokemus

    Ihmisen on tärkeä kokea tietynlaista tervettä hallinnan tunnetta arjestaan ja kokea voivansa suhteellisesti vaikuttaa siihen mitä hänen elämässään tapahtuu. Mutta milloin tuo terve hallinnan tunteen tarve muuttuu haitalliseksi kontrolloinniksi? Mikä itse asiassa käynnistää meissä tuon haitallisen kontrollin tarpeen? Kyse on paljon psykologisesta turvallisuuden tunteesta. Koemmeko olevamme turvassa elämään kuuluvien epävarmuuksien keskellä? Pelon nostaessa päätään saatamme…

  • Isän ei tarvitse muuttua äidiksi – eikä olla naisen jatke

    Moi mä oon Pekka. Päivä on nyt ohi. Mun vaimo Tuija on koneella. On mun ilta hoitaa lapset. Tai itseasiassa kaikki illat on. Olen ihan helvetin väsynyt. Työpäivän jälkeen kotityöt tuntuu raskaalta. En tajua miksi mun pitää tehdä nämä kaikki jutut. Tai tiedänhän mä. Koska vaimo on raatanut lasten kanssa aamusta alkaen. Ja hän on…

  • Psyykkinen syntyminen

    Olen saanut paljon Tommy Hellstenin teksteistä ja yksi niistä menee muistini mukaan näin: ”Kaikki me synnymme fyysisesti, monet psyykkisesti ja jotkut jopa hengellisesti.” Tätä voisi makustella ja reflektoida vaikka kuinka pitkään, mutta jaan nyt, mitä tämä keskimmäinen osio minussa herättää: siis psyykkinen syntyminen. Ja en siis tulkitse, mitä luulen Tommyn tarkoittaneen, vaan jaan, mitä tuo…

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.