Blogimme:
Muutos on mahdollinen

  • Uimamaisterista valtiotieteiden maisteriin ja terapeutiksi

    Perjantai oli minulle merkityksellinen päivä. Valmistuin Ihminen tavattavissa-terapeutiksi maaliskuussa, mutta asia konkretisoitui nyt, kun sain diplomin käteen meidän vuosittaisessa alumnissa Porvoossa. Vaikka olen elämän varrella hankkinut koulutuksia uimamaisterista valtiotieteiden maisteriin, niin tämä menee omassa arvoasteikossani korkeimmalle sijalle. Tähän tutkintoon ei riittänyt pelkkä teoria ja kirjojen pänttääminen vaikka niitäkin toki tarvittiin paljon. Tämän tutkinnon saavuttamiseksi minun…

  • Uusi ammatti terapeuttina

    Tiedättekös, että minä valmistuin perjantaina Ihminen tavattavissa -terapeutiksi? Kuuden vuoden rutistus kohti omaa itseä palkitaan uudella ammatilla todistuksen kera. Täytyy sanoa, että matka on ollut käsittämättömän ennennäkemätön. Haastava, raastava ja pelastava, silmiä avaava. Lopputyöni on Ihminen ja hevonen tavattavissa, hevonen turvanantajana ja läsnäolon opettajana, polyvagaalinen teoria tukena omassa kasvussani. Tätä lopputyötä kasatessa meni useampi vuosi.…

  • Tahdon elää

    Istun aamukahvilla hitaasti heräilevällä torilla. Muutama hassu pulu näyttää eksyneeltä ja silti olevan kuin kotonaan. Ottavat muutamia askeleita ja pyrähtävät taas pari siivellistä laskeutuakseen parin metrin päähän toisin päin asetetuille mukulakiville ruuanhippusia keräämään. Vähän kuin minä eksyneenä, jolloin poukkoilen ja sinkoilen tyytyen hippusiin – kun en edes usko, että voisin saada enemmänkin ja helpommalla, koska…

  • Mitä mies haluaa?

    Olen mies ja minun pitää toimia kuin mies! On omaksuttava mieskulttuurin ikiaikaiset hyveet ja vältettävä naisellisia tapoja. Metsästys, kalastus, penkkiurheilu, voimankäyttö yms. ovat sallitumpia kuin esim. herkkyys, taiteellisuus ja sisustus. Kuka näin määrittelee? Miksi ohjaudumme ulkopuolisen maailman määrittelemiin ”sääntöihin”? Kävin taannoin nauttimassa ex-vaimoni tekemästä jalka- ja kasvohoidosta. On mahtavaa myöntää kuinka hyvän olon voi miehelle…

  • Pelko

    Pelko on kuin kirkuvan punainen punkki,  joka piilottaa jalkansa kun katson ja aion tutkia sitä: pysähtyy,  pienenee ja muuttuu avuttomaksikin. Mutta kun annan sen vipeltää rauhassa, kadotan sen äkkiä silmistäni ja tunnen kutinaa joka paikassa – ehkä mennyt lahkeesta sisään, röyhkeästi ottanut paikkansa  ja alkanut imeä minusta ravintoa pysyäkseen hengissä ja kasvaakseen. Synnyttäen samalla minulle…

  • Turvassa terapeutin vastaanotolla

    Keräillessäni eilen kuvia lattialta asiakkaani lähdettyä kotiin huomasin olevani onnellinen. Mietin Jungin sanoja: ”Jos lainkaan aion hoitaa toista ihmistä terapeuttisesti, minun on luovuttava kaikesta ylimielisestä tiedosta, kaikesta auktoriteetista ja halusta vaikuttaa. Minun on välttämättä omaksuttava dialoginen menetelmä, joka syntyy yhteisten kokemusten jakamisessa.” Mietin Harri Virtasen kirjaa Trauma ja rakkaus, jossa hän kertoo kohtaamisestaan Murray Steinin…

  • Rakkaus antaa merkityksen

    Istahdin aikaiseen junaan Hämeenlinnassa. Paikkani löytyi kookkaan, ehkä noin ikäiseni miehen vierestä. Katseemme kohtasivat ja hän nyökkäsi ystävällisesti, vaikka puhui puhelimeen keskittyneen oloisesti. Vaihdoimme hymyt.  Minua väsytti. Olin valvonut osan yötä harmillisiin ajatuksiini jumittuneena. Silmiä kuivi, käsissä tuntui epämiellyttävä tärinä ja pulssi tuntui ohuelta ja silti kiivaalta. Olin omissa maailmoissani, mutta kuulin puhelun käsittelevän varmasti…

  • Elämänhallinta

    Auriko paistaa ja lämmittää, se alkaa olla jo täällä, kesä! Ja Linnanmäki, jos mikä, on kesän merkki. Kävin siellä viikonloppuna ja vaikka näin vanhemmuuttani olenkin mieluummin jättänyt hurjat laitteet väliin, niin tällä kertaa tyttärieni yllyttämänä lähdin muutamaan. Istuin vaunussa ja odotin hiukset jo melkein valmiiksi pystyssä matkaan lähtöä. Sitten jo mentiinkin ylös ja alas, äkkikäännöksiä…

  • Kiitollisuus

    Isoäitini aikaan asiat olivat pieniä ja elämä vaatimatonta, mutta ilo sensijaan oli suurta. Nyt asiat ovat suuria ja meillä on kaikkea, mutta ilo näyttää olevan pientä. Mistä tämä voisi johtua? Kun saamme jonkin lahjan, vaikkapa palkankorotuksen tai ylennyksen, uuden kodin tai auton, parisuhteen tai paranemme sairaudesta, koemme tietenkin iloa ja kiitollisuutta. Elämä pursuaa sisältöä ja…

  • Rakkaus

    Mitä sinulle tulee mieleen sanasta rakkaus? Ajatteletko kumppaniasi, lastasi, vanhempiasi, lemmikkiäsi? Ajatteletko sen puutetta elämässäsi tai sitä, paljonko sinulla sitä on? Rakastatko ihmisiä, joiden kanssa työskentelet tai opiskelet? Rakastatko auringonpaistetta, suosikkipaitaasi, hyvää kirjaa, elokuvaa tai biisiä? Rakastatko puita, joiden ohi kävelet tai vanhaa miestä ja naista hitaasti yhdessä kävelemässä, rakastatko kaupan kassaa tai värikkäitä taloja? Rakkaus.…

  • Häpeä minussa

    Pelko valtaa mieleni. Se vie minut syviin vesiin kuin pyörre, joka painaa alas. Se vie mennessään kaiken, luottamuksen, uskon ja toivon. Se talloo minua, murjoo minua niin, etten usko itseeni. Häpeä minussa kertoo minulle, etten osaa mitään ja ei minusta mihinkään ole. Lapsi minussa pelkää. Ärsyynnyn häneen. Aikuinen minä, hylkää tuon pienen lapsen, joka on…

  • Rakkautta kohti

    Riitätkö itsellesi sellaisena kuin olet vai etsitkö rakkautta itsesi ulkopuolelta? Mikä ajaa ihmisen hakemaan hyväksyntää toisilta ihmisiltä? Lyhyt ja yksinkertainen vastaus: Jos todellista rakkautta itseään kohtaan ei vielä ole ihmisessä itsessään, pyrkii hän etsimään sitä itsensä ulkopuolelta. Silloin ihmisestä tulee rakkauden kerjäläinen. Yritämme ansaita hyväksyntää muilta esimerkiksi tekemisen kautta. Mikään tätä kautta saatu ”rakkaus” ei…

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.