Koen eläneeni lähes koko elämäni surunkantajana. Olen kantanut surua elämän ja kuoleman aiheuttamista menetyksistä niin omalla kohdallani kuin ympärillä olevien puolesta. Ja niin monen muun tavoin olen tiedostamattani kantanut myös edellisten sukupolvien suruja, niitä, jotka heidän elämän aikana jäivät kohtaamatta. Oman surukuormani takaa olen aistinut hyvin helposti ympärilläni koetun surun, joka on usein saanut minut…
Minusta tuli äiti yli 21 vuotta sitten. Väti eli äitipuoli minusta tuli 15 vuotta sitten. Lapsensa menettänyt äiti minusta tuli yli neljä vuotta sitten. Koiran vanhempi minusta tuli kahdeksan vuotta sitten. Isovanhempi minusta tulee ehkä tulevaisuudessa. Olen aina haaveillut olevani äiti. Vauvakuume minulla on ollut 5 vuotiaasta asti ja se on yhä. Reilu 10 vuotta…
Äitiys ei aina ole valinta. Toisinaan se tulee yllättäen, toisinaan äidiksi ei saa tulla omista toiveista huolimatta. Ja samaan aikaan meistä jokaisella on äiti. Elävä, kuollut, läsnäoleva, poissaoleva, maailman paras, toimillaan kipua aiheuttanut, paljon opettanut tai opettamatta jättänyt, ankara tai kiltti, jotain enemmän tai kaikkea yhtä paljon. Äitiys opettaa paljon, lapsen silmin sekä itse äitinä.…
Aina ei ole helppoa nähdä tapoja, joilla itse estämme toisia pääsemästä lähellemme – vaikka kaipaammekin yhteyttä, merkitystä, tukea ja turvaa. Oman tarvitsevuuden tavoittamattomuus ja hyväksymättömyys voi olla niistä yksi. Kun suostumme yhteyteen oman tarvitsevuutemme kanssa, lähellemme vapautuu tilaa toisillekin tulla helpommin liki – ei vain auttamaan ja tukemaan, vaan myös vastavuoroisemmin, aidommin ja täydemmin jakamaa…
Mä oon pitänyt tänään vapaapäivän. Tässä touhujeni lomassa oon miettinyt paljon vastuuta. Ennen kaikkea minun vastuuta minusta. Sitä, miten vastuunkantamisen sijaan olisi niin paljon helpompaa heittäytyä esimerkiksi olosuhteiden uhriksi. Miten paljon kevyempi olisi sulkea silmät omalta kivulta ja suunnata katseensa muihin. Toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan, poliitikkoihin, mihin nyt ikinä keksiikään. Osoittaa sormella ja todeta että kyllähän…
Eilen sain viimeisen sytostaatin. Nyt voi alkaa toipuminen niistä. Ja valmistautuminen hoidon seuraavaan vaiheeseen, eli sädehoitoon. Juuri tässä hetkessä koen vähän epätodellisen helpottunutta oloa ja etsin itsestäni iloa, joka kaiketi tähän vaiheeseen myös kuuluu. Ennen sitä on kuitenkin joku sananen sanottavana. Oma perhe, oma lapsuuden perhe, puolison perhe, naapurit, monet ystävät ja jopa tutut ja…
”Minulle kiltti ihminen on yksilö, joka noudattaa sydämeensä kätkeytyvää etiikkaa. Kiltti ihminen kantaa tietoisuudessaan pysyvästi huolta toisista ihmisistä.” Tämä on suora lainaus Stefan Einhronin kirjasta Aidosti kiltti. Hän kertoo kirjassa kiltteydestä, sen eri puolista ja ilmenemismuodoista. Miten paljon hyvää kiltteydellä on mahdollista saada aikaan ja toisaalta miten paljon sen alle kätketään pahuutta, miten usein se…
Uupumus, mistä siinä on kysymys? Olen oppinut näkemään uupumuksen ennen kaikkea ihmistä jollakin tavoin suojaavana reaktiona. Se on alitajuntamme reaktio johonkin, jonka se kokee oman selviytymisemme kannalta suureksi uhaksi. Ehkä tarpeettoman usein uupumuksen kohdalla korostetaan sitä, miten se kehittyy pitkän ajan kuluessa (tämä on osin myös totta). Puhutaan loppuun palamisesta, joka on mielestäni käsitteenä hieman…
Nimi: Marjut Räty Siviilisääty: Naimisissa Ammatti: Yrittäjä Mitä nämä edellämainitut asiat minusta kertovat? Tai mitä kertoo se, että olen kouluttautunut moneen eri ammattiin? Mitä kertoo se, että minulla on neljä lasta? Ei oikeastaan yhtään mitään. Ne ei kerro sitä, että olen voittanut syövän ja noussut ylös monen loppuunpalamisen jälkeen. Ne ei kerro sitä kuinka paljon…
Tässä kuvassa olen sairaanhoitajaopiskelija. Vuosi taitaa olla 1996. Tulin kutsutuksi postin mainoskuvaukseen ja sain pläjäyksestä käteen muistaakseni jonkin verran yli 1000 mk. Se oli valtava raha opiskelijalle ja ihan pätevä kipuraha järkälemäisestä jännityksestä ja vaivaantuneisuudesta mitä tilanteessa koin. No, ymmärsin myös, että korvaus oli iso lohkare sairaanhoitajan palkasta. Mutta rehellisesti, en pohtinut sekuntiakaan että vaihtaisin…
Turvallisessa työyhteisössä terävät kulmani hioutuvat ja muuttuvat pyöreiksi. Sellaisiksi niinkuin palapelin palat, jotka sopivat yhteen ja täyttävät tehtävänsä osana suurempaa kokonaisuutta. Terävät kulmani pyöristyvät luottamuksesta, arvostuksesta – siitä, että koen juuri oman palaseni tärkeäksi. Juuri sellainen turvallinen työyhteisö minulla nyt on. Minun palaseni hiotuminen osaksi kokonaisuutta on kestänyt pian kahdeksan vuotta. Terävät kulmani: riittämättömyyteni, syyllisyyteni…
Kun haluan olla turvassa, menen töihin! Kun avaan työpaikkani oven, voin purkaa kaikki suojaukseni, voin hellittää valppaudestani ja pakonomaisesta ympäristön ja ihmisten mielialojen skannauksesta ja voin näyttää kaikki tunteeni: ihastukseni, jännitykseni, suruni, vihani tai rakkauteni… pelkäämättä, että tuhoudun tai tunteeni vahingoittavat työntekijöitämme tai asiakkaitamme. Olen etsinyt turvaa koko elämäni ja kaikkialta. Olen käyttänyt kaikki mahdolliset…
Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!
Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.