Miten paljon me usein ihaillaankaan rohkeutta, ihmistä joka uskaltaa ylittää itsensä, tekee asioita jotka ehkä pelottaa, päätöksiä jotka saattaa toisesta tuntua ylitsepääsemättömiltä. Rohkeudella on monesti suuruuden kaiku, se on jotain isoa ja mahtavaa, teko, joka saa ainakin hänet, joka vielä kerää omaansa, haukkomaan henkeään, huokailemaan ihastuksesta, toiset jopa vihaiseksi jos itse ei kutsun kuultuaan ole…
Olin jälleen maanantaista tiistaihin Helsingissä, nuo pari päivää kuukaudessa ovat naamioituneet suurimmalle osalle tuttaviani ja ystäviäni työkeikoiksi, kinkku- ja makkarakaupoiksi. Tätä pari päivää/ kuukausi on jo jatkunut kolme vuotta, neljäs ja viimeinen pyörähti juuri käyntiin. Osa toki jo tietää, että kyseessä on ollut hieman toisenlaiset myynti- ja markkinointireissut kuin yleensä. Olen aloittanut 2019 vuoden alussa…
Sairastuminen syöpään sai aluksi ilmat pihalle. Olin diagnoosin saatuani shokissa kun kuolemanpelko monien muiden pelkojen joukossa hyökkäsi päälle armottomana, hetkeä kunnioittamatta, maton jalkojen alta vetäen. Ei syövälle merkitse se minkä ikäisiä ovat lapset. Ei sekään miten terveellisesti on elänyt. Eikä edes se miten paljon rakastaa. Koska se vaan tulee kelle tulee. Haluan kirjoittaa kriisiin joutumisen…
Lapsena minusta tuntui, että tragedia ei ollut siinä, ettei lapsia ole. Tragedia oli lapsi, etenkin raskaus. Ei kukaan toivonut minun kokevan niin. Mutta siltä minusta tuntui. Naisen osa oli synnyttää. Hoivata. Synnyttää. Hoivata. Synnyttää. Minun maailmassani äitiys tarkoitti hidasta näivettymistä, kaiken itselle tärkeän hautaamista. Se oli unelmien kuolema. Nuorena naisena olin päättänyt suojella itseäni pahimmalta:…
Uudenvuoden ensimmäisenä päivänä lähdin kävelylle. Vastaani tuli vanha nainen joka kulki eteenpäin niin kumarassa, ettei varmastikaan pystynyt näkemään kuin omat jalkateränsä ja lumen pinnassa näkyvät edellisen kulkijan askeleet. Horisontin näkeminen vaati häneltä suuria ponnisteluita. Lähemmäksi päästyäni huomasin, että hänellä oli jalassaan tohvelit. Hän tunnusteli keskittyneesti tienpintaa ja köpötteli varovasti eteenpäin pienen askeleen kerrallaan. Meitä oli…
”Anteeksianto on lahja, jonka annat itsellesi.” -Anthony Robbins- Viime vuosina useampaan kertaan olen pohtinut aika paljon anteeksiantoa, mitä se minulle merkitsee, mitä pitäisi antaa anteeksi, miksi pitäisi antaa anteeksi, pystynkö antamaan anteeksi. Olen tehnyt omasta mielestäni paljonkin työtä anteeksiannon kanssa, yrittänyt pakottaa itseäni antamaan anteeksi. Niinhän meidän kuuluu tehdä. Ja mitä enemmän olen pakottanut itseäni,…
Nyt kun kurkkaan selkäni taakse huomaan, että tämä vuosi on minulle henkilökohtaisesti erityisen merkityksellinen. Vuoteni aloitti tapahtumaketju, jossa koin yhteistyökumppanimme ajavan ylitseni, ottavan minulle kuuluvan vastuun ja ohittaen johtajuuteni. Tosiasiassa kysymyksessä oli aikuinen vastuunotto tilanteessa, jossa kumppanimme oli täysin kykenevä hoitamaan tehtävän itsenäisesti minua kuormittamatta. Kaadoin kokemuksestani kummunneen tunnekuorman ikävällä tavalla kumppanimme niskaan ja kohdistin…
Oletko sinä itsenäinen?…. Oletko ajatustesi vanki?… Suoritatko elämää muiden ohjeistusten mukaan? Toimitko, niin kuin sinun odotetaan toimivan? Jääkö oma elämä elämättä? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä meille kaikille, jotka matkaavat kohti omaa itsenäistymistä. Muistan kauan aikaa sitten, kun Juhani Töytäri kertoi Saavutusten seikkailuissa mieleenpainuvan tarinan. Nuoripari meni naimisiin ja sunnuntaina vaimo paistoi pekonia. Hän leikkasi jokaisesta…
Seuraan suurta ihmispaljoutta Helsingissä ja mietin kuinka moni täyteen mittaan ehtinyt ihminen on kasvanut kehonsa lisäksi henkisesti aikuiseksi. Niin monesti käy, että ihmisen keho kasvaa, mutta mieli jää lapsen tasolle. Mitä tämä tarkoittaa? Tarkoitan sitä, kun lapsi kasvaa vanhemman seurassa, joka ei ole itse kehittynyt aikuiseksi, jolloin lapsesta kasvaa vanhempi. Siis vanhempi ihminen. Nuoresta vanhemmaksi,…
Olen nyt reilun parin vuoden ajan tutkinut itseäni, sanoisinko suht intensiivisesti. Yksin, terapiassa sekä erilaisissa ryhmissä. Olen tutustunut pelkoihini, häpeään minussa ja sen juuriin, sukupolvien ketjun mukana kulkeviin traumoihin. Olen eheyttänyt vihaani, kohdistamalla sen, patoutuneen voiman, sinne mihin se kuuluu. Olen tuntenut suurta surua ja itkenyt paljon, totuutta kohti kulkiessani. Olen siis halunnut kohdata varjoni…
Hyllyssäni on jo pitkään pölyttynyt kirja, johon tartuin joitakin kuukausia sitten. Se on tuntunut minulle ajankohtaiselta nyt. Kirjan alkulehdillä on runo: ”Synnytyspoltoissani itkin myös sinua yksivuotias. Itkin sylipesää jonka pian menettäisit haparoivia linnunjalkojasi askel tuskin vielä kantoi vauvansänkysi tuhinaöitä se oli pedattu jo seuraavalle Itkin miten pieni olit. Miten pieni minä olinkaan kaiken suuren edessä.…
Heräsinkö vai onko tämäkin unta? Elämä on ihmeellistä…todella ihmeellistä. Kun kirjoitan tätä, ihminen minussa sanoo, ”älä viitsi”. Tietoisuus puolestaan yllyttää sormia tanssimaan. Tommy Hellsten piirsi fläppitaululle toipumisen vaiheet. Ensimmäisessä vaiheessa ”tuska” laittaa minut liikkeelle. En jaksa enää. En tiedä mitä tehdä. Missä on vapaus? ”Muuta tietä ei ole”, kuten Tommy muistutti minua eilen lenkkipolulla. Kuuntelin…
Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!
Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.