Blogimme:
Muutos on mahdollinen

  • Koin olevani täysin arvoton

    Luulin muuton kerrostalosta omakotitaloon helpottavan elämäämme. Toisin kävi. Keskeneräinen talo savipihoineen ja lukuisine velvollisuuksineen raskautti minua lisää ja sisäinen pahaolo alkoi tiivistyä. Eräänä päivänä puolisoni soitti minulle ja kehotti laittamaan radiosta tietyn kanavan päälle, voisi kuulemma olla minulle kuultavaa. Siellä oli menossa haastattelu aiheesta naisten väkivalta. Haastattelun nainen oli osallistunut Maria Akatemian järjestämään, naisille tarkoitettuun…

  • Pysähtyessä yhteys palautuu

    Olen saanut lahjaksi jotakin todella koskettavaa ja merkittävää. Ei, minulla ei ole lapsia. Ei, minulla ei ole tiimiläistä, kumppania, aviopuolisoa. Ei, minulla ei ole punaista tupaa ja perunamaata, mutta minulla on koirani Hipsu; aina oikeaan osuva tunteideni tulkitsija, ehdottoman rakkauden ja hyväksynnän antaja, aina odottava ja hersyvän iloinen kohtaamisestamme. Hipsu ei ole heiluttavinaan häntäänsä, vaan…

  • Pahin viholliseni onkin rakkaus?

    Nöyryys ja vaatimattomuus, niiden taakse on helppo piiloutua, pukea päälleen painava uhrin viitta ja jättää kaikki vastuu muiden kannettavaksi. Jotkut meistä on opetettu olemaan terveellä ja rakentavalla tavalla nöyriä, jotkut taas ovat imeneet ympäristöstään nöyryyden, jossa vastuu kuitenkin jätetään aina muiden kannettavaksi. Nöyryys tarkoittaa asioiden arvostamista ja kiitollisuutta, aitoa ymmärrystä omaa keskeneräisyyttään kohtaan. Nöyryys ei…

  • Energiatason säätely

    Kun elämässä on kuormaa keho reagoi menemällä yli-tai alivireyteen. Itse reagoin ylivireydellä. Sydämeni syke nousee, mieli harhailee, häärään, unohtelen asioita, multitaskaan, mieli menee kierroksille. Kehossa tuntuu ahdistusta ja se on levoton. En ole linjassa itseni kanssa. Ylivireydessä on aktiivisena sympaattinen hermostomme. Kehossamme on stressitila. Taistele ja pakene! Valmistaudu! Pidä suojaukset ylhäällä! Ole valppaana! Kun keho…

  • Terapeutin työ

    Itsetuntemus Tänään pääsin kertomaan omasta työstäni @bnifiils yrittäjätapaamisessa. Puhuin itsetuntemuksesta. Työssäni itsetuntemus on isossa keskiössä tehdessäni terapiaa asiakkaiden kanssa. Itsetuntemukseen kuuluvia teemoja ovat mm.:   Tarpeet Ihmisyyden syvimmät tarpeet ovat tarve tulla kuulluksi, nähdyksi, huomioiduksi, rakastetuksi, olla turvassa ja liittyä muihin.   Tunteet Meillä on muitakin tunteita kuin ok fiilis tai että vituttaa. Tunteet tuovat…

  • Paskoja päiviä

    Joskus vaan on paskoja päiviä Yksi asia johtaa toiseen ja edelleen kolmanteen. Istahdin nuottivihkopinon ääreen miettiäkseni mitä niille nuoteille teen. Koska luovuin jo pianosta. Koska mielummin käytän aikaani maalaamiseen. Tuli mieleen äiti, jolla oli paljon nuotteja, koska hän opetti pianonsoittoa. Tuli valtava ikävä. Ja valtava sääli ja suru ja suuri riittämättömyyden tunne. Koska haluaisin, että…

  • Yksinäinen ja ulkopuolinen

    Tämä tarina kertoo pienestä linnusta. Tarina voisi olla kertomus yhtä hyvin rumasta ankanpoikasesta kuin parvestaan eksyneestä peiposta. Lintusesta, joka ei oikein koskaan kokenut kuuluvansa joukkoon. Kun pieni lintunen kuoritui munastaan, hän näki hetken häivähdyksenä äidin rakastavan katseen. Kuin peilistä hän koki ja näki, että hänessä on jotain ainutlaatuista ja ihanaa. Lintuemo oli kuitenkin kovin uuvuksissa…

  • Suru

    Koen eläneeni lähes koko elämäni surunkantajana. Olen kantanut surua elämän ja kuoleman aiheuttamista menetyksistä niin omalla kohdallani kuin ympärillä olevien puolesta. Ja niin monen muun tavoin olen tiedostamattani kantanut myös edellisten sukupolvien suruja, niitä, jotka heidän elämän aikana jäivät kohtaamatta. Oman surukuormani takaa olen aistinut hyvin helposti ympärilläni koetun surun, joka on usein saanut minut…

  • Vanhemmuus on vaativa tehtävä

    Minusta tuli äiti yli 21 vuotta sitten. Väti eli äitipuoli minusta tuli 15 vuotta sitten. Lapsensa menettänyt äiti minusta tuli yli neljä vuotta sitten. Koiran vanhempi minusta tuli kahdeksan vuotta sitten. Isovanhempi minusta tulee ehkä tulevaisuudessa. Olen aina haaveillut olevani äiti. Vauvakuume minulla on ollut 5 vuotiaasta asti ja se on yhä. Reilu 10 vuotta…

  • Lapsettomuus ja äitiys

    Äitiys ei aina ole valinta. Toisinaan se tulee yllättäen, toisinaan äidiksi ei saa tulla omista toiveista huolimatta. Ja samaan aikaan meistä jokaisella on äiti. Elävä, kuollut, läsnäoleva, poissaoleva, maailman paras, toimillaan kipua aiheuttanut, paljon opettanut tai opettamatta jättänyt, ankara tai kiltti, jotain enemmän tai kaikkea yhtä paljon. Äitiys opettaa paljon, lapsen silmin sekä itse äitinä.…

  • Tarvitsemme toisiamme

    Aina ei ole helppoa nähdä tapoja, joilla itse estämme toisia pääsemästä lähellemme – vaikka kaipaammekin yhteyttä, merkitystä, tukea ja turvaa. Oman tarvitsevuuden tavoittamattomuus ja hyväksymättömyys voi olla niistä yksi. Kun suostumme yhteyteen oman tarvitsevuutemme kanssa, lähellemme vapautuu tilaa toisillekin tulla helpommin liki – ei vain auttamaan ja tukemaan, vaan myös vastavuoroisemmin, aidommin ja täydemmin jakamaa…

  • Olosuhteiden uhri?

    Mä oon pitänyt tänään vapaapäivän. Tässä touhujeni lomassa oon miettinyt paljon vastuuta. Ennen kaikkea minun vastuuta minusta. Sitä, miten vastuunkantamisen sijaan olisi niin paljon helpompaa heittäytyä esimerkiksi olosuhteiden uhriksi. Miten paljon kevyempi olisi sulkea silmät omalta kivulta ja suunnata katseensa muihin. Toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan, poliitikkoihin, mihin nyt ikinä keksiikään. Osoittaa sormella ja todeta että kyllähän…

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.