Blogimme:
Muutos on mahdollinen

  • Silmät ovat sielun peili

    Olen nyt reilun parin vuoden ajan tutkinut itseäni, sanoisinko suht intensiivisesti. Yksin, terapiassa sekä erilaisissa ryhmissä. Olen tutustunut pelkoihini, häpeään minussa ja sen juuriin, sukupolvien ketjun mukana kulkeviin traumoihin. Olen eheyttänyt vihaani, kohdistamalla sen, patoutuneen voiman, sinne mihin se kuuluu. Olen tuntenut suurta surua ja itkenyt paljon, totuutta kohti kulkiessani. Olen siis halunnut kohdata varjoni…

  • Aivan liian yksin

    Hyllyssäni on jo pitkään pölyttynyt kirja, johon tartuin joitakin kuukausia sitten. Se on tuntunut minulle ajankohtaiselta nyt. Kirjan alkulehdillä on runo: ”Synnytyspoltoissani itkin myös sinua yksivuotias. Itkin sylipesää jonka pian menettäisit haparoivia linnunjalkojasi askel tuskin vielä kantoi vauvansänkysi tuhinaöitä se oli pedattu jo seuraavalle Itkin miten pieni olit. Miten pieni minä olinkaan kaiken suuren edessä.…

  • Heikoinkin ihminen yltää rakkauteen

    Heräsinkö vai onko tämäkin unta? Elämä on ihmeellistä…todella ihmeellistä. Kun kirjoitan tätä, ihminen minussa sanoo, ”älä viitsi”. Tietoisuus puolestaan yllyttää sormia tanssimaan. Tommy Hellsten piirsi fläppitaululle toipumisen vaiheet. Ensimmäisessä vaiheessa ”tuska” laittaa minut liikkeelle. En jaksa enää. En tiedä mitä tehdä. Missä on vapaus? ”Muuta tietä ei ole”, kuten Tommy muistutti minua eilen lenkkipolulla. Kuuntelin…

  • Vastuu, joka ei kuulu minulle!

    Taakankantajan rooli syntyy, kun matkansa alku taipaleella oleva pieni ihminen ajautuu olosuhteisiin, joissa hän joutuu ottamaan tavalla tai toisella liian suurta vastuuta liian varhain. Se voi merkitä sitä, että lapsi joutuu vastaamaan itsestään ja omista tarpeistaan liian varhain. Se voi merkitä sitä, että lapsi saa sisaruksensa vastuulleen liian varhain. Se voi merkitä sitä, että lapsi…

  • Pelosta luottamukseen

    Jo pienenä sain tutustua pelkoon. Se nousi siitä, ettei perheessämme oltu läsnä. Minusta tuli irrallinen ja tunnetasolla hylätty. Tämä johti vähitellen kyvyttömyyteen luottaa kehenkään muuhun kuin itseeni. Minä sairastuin vahvuuteen ja minusta tuli omavoimainen. Tästä en tietenkään ollut tietoinen, vaan se oli minulle normaalia, koska muusta en tiennyt. En siis nähnyt pelkoani, koska olin sen…

  • Vanhat tutut: pelko ja häpeä

    ”Ethän koskaan luovu unelmistasi. Silloinkaan luovuta, kun usko käy vähiin ja pää tahtoo painua alas, älä edes silloin kun vierii vuodet ja haaveet kuin loittonisivat vain — sillä, kun aika on se tapahtuu kuin tarkoitus on! Kiitos 105-vuotias Hattulan Pyhän Ristin kuoro ja Ari Lehtonen kantaesityksestä Näen Sinut -teokselle, johon sain kunnian tilauksesta tehdä tekstin. Upea sävellys Juuso Vanonen.”  ~ Näissä mietteissä…

  • Henkinen väkivalta

    Pyydän anteeksi itseltäni. Se miten minua on kohdeltu ei ehkä tee niin kipeää kuin se miten olen antanut kohdella itseäni. Tunnen valtavaa surua ja haluan pyytää itseltäni anteeksi etten ole ymmärtänyt omaa arvoani ja oikeuttani hyvään kohteluun. Minua on kohdeltu huonosti jo niin varhain, että huonosta itseeni kohdistuvasta käytöksestä on minun maailmassani tullut se ”normaali”.…

  • Jännitys ja pelko

    Olen juuri palannut Rautalammilta psykodraamaohjaajakoulutuksen internaatista ja haluan jakaa jotakin oppimastani, koska se koskettaa ymmärrykseni mukaan hyvin ihan jokapäiväistä elämääkin. Intensiiviviikon yhtenä päätavoitteena oli vahvistaa ohjaajuutta muun muassa sen kautta, että ohjaan toisen ryhmäläisen psykodraaman. Psykodraamat ovat tärkeitä ja arvokkaita hetkiä oman itsetuntemuksen vahvistamisen ja minuuden eheytymisen kannalta koko ryhmälle — koin epävarmuutta tämän vastuun…

  • Ihmiset ympärillämme

    Olen käynyt yksilöterapiassa ja se oli minulle hyvä ja toi elämääni paljon vakautta niissä elämäntilanteissa. Reilu kaksi vuotta sitten pohdin, että tarvitsen jotakin missä voin löytää itseni syvemmin. En tiennyt miten tai missä. Onni oli, että lähdin mukaan Ihminen tavattavissa -kasvuohjelmaan. Sen minkä tämä kahden vuoden kasvuohjelma on minussa saanut aikaan ovat peilit, jotka ryhmäläiset…

  • Ehdoton rakkaus

    Tuletko sinä nähdyksi ja kuulluksi parisuhteessa? Mitä tämä kysymys sinussa herättää? Eikö minun (miehenä) olisi järkevämpä käyttää aikaa johonkin tuottavampaan, mitä ”silkkikukka” arvojen pohtimiseen? Tämä on kuitenkin niin tärkeä aihe, koska vaille jääminen tekee sairaaksi. Vaille jääminen saa myös tekemään outoja, niitä valintoja mitä ei haluaisi tehdä. Ihminen voi kokea ristiriitaisia tunteita parisuhteessa, jossa kokee…

  • Miltä se tuntuu kun täyttää 50?

    Tätä on lähiaikoina kysytty minulta aika usein, no nyt voin vastata siihen näin kokemusasiantuntijan varmalla otteella, koska hetki on lähellä. Tuntuuko se edes miltään? Miltä elämän eläminen tuntuu? Tuntuuhan se, ainakin se tuntuu siltä, että olen elänyt jo jonkun aikaa, nähnyt, kuullut ja vallankin tehnyt paljon kaikenlaista. Vähän tuntuu, myös siltä miltä tuo numero 50…

  • Äiti-ikävä

    Pieni tarina äidistä ja tyttärestä. Eletään vuotta 2017. On erikoisen lämmin toukokuu. Olen nuorimman lapseni kanssa äitini mökillä, jonka puutarhaa hän on intoa täynnä valmistamassa taas uuteen kesään. Onnenpensaan keltaiset kukat loistavat kirkkaan sinistä taivasta vasten, kuin valmiina vastaanottamaan kaikkea sitä hyvää, joka heille kuuluukin. Eedit nukahtaa päiväunille mumman keinuun ja puheensorinaamme, kun nautiskelemme kunnon…

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.