Blogimme:
Muutos on mahdollinen

  • Yksinäisyys

    Yksinäisyyden tunne on merkillinen asia. Merkillinen siinä mielessä, että vaikka olisi kuinka paljon ihmisiä ympärillä, perhe, lapsia ja ystäviä, silti voi kokea olevansa yksin. ”Yksin tänne synnytään, yksin täältä kuollaan” kuuluu lause, mutta siihen väliin jää kokonainen elämä, jota ei ole tarvitse rämpiä yksin. Yhteyden esteenä eivät välttämättä ole muut ihmiset vaan omat pelot näyttäytyä…

  • Sinulle

    Sinulle, joka tahdot matkata itseesi, tulla nähdyksi ja kuulluksi arvostavassa läsnäolossa sekä löytää yhteyttä ydinminääsi, voidaksesi elää yhä aidommin sellaisena itsenäsi, joka todella olet. Ihminen tavattavissa – koulutuksessani olen kohdannut haavoittuvuuttani ja niin siitä kuin totena olemisesta nousevia uutta luovia mahdollisuuksia sekä opiskellut terapian viitekehykseen liittyviä keskeisiä teorioita. Uskon, että olemalla totta kaiken itsessään olevan suhteen, ymmärtämällä ihmisen mieltä ja kehoa…

  • Rikkova rehellisyys

    ”Olin vain rehellinen”, toteaa henkilö, kun hänen sanomisistaan jälleen kerran harmistuttiin. ”Totuus kirpaisee”, toteaa toinen, juuri ilkeään sävyyn sivallettuaan. ”Mä vaan sanoin miten asia on, valehdellako olisi pitänyt?”, ihmettelee kolmas kuin pieni lapsi silminnähden hämillään aiheuttamastaan mielipahasta.  Rehellisyys ei yksistään ole hyve. Se muuttuu hyveeksi mielestäni vasta silloin, kun läsnä on hyvä tahto ja empatia.…

  • Masennus vai ahdistus

    Näin pitkien vapaiden jälkeen kysellään usein, että ”onko akut nyt ladattu?”. Nykyajan kodit ovat pullollaan kyseisiä virtalähteitä ja jokainen lapsikin ymmärtää hyvin, mitä tapahtuu, jos akku ei ole ladattuna. Koneiden ja laitteiden käynnissä pitäminen on hyvin keskeinen tehtävä, jotta saat tärkeitä ja ei niin tärkeitä asioita hoidettua. Mutta miten on ihmisen oman akun tilanne? Kuinka…

  • Syyllisyys ja häpeä

    Syyllistyminen on terve tunne, jolle suostuminen tekee meistä hyväntahtoisia ja oikeankokoisia inhimillisiä ihmisiä. Syyllisyys viittaa tekemiseen, joka on jollakin tavalla väärin. Siitä vapautuu nöyrtymällä: tunnistamalla ja tunnustamalla väärä tapansa toimia. Vastuullisesti syyllisyytensä kohtaava ja tunnustava ihminen pyrkii myös korjaamaan vääränlaista käytöstään. Virheet tai epäonnistumiset osoittavat inhimillisyyttä, vastuu näkökykyä oman toiminnan vaikutuksesta toisiin ihmisiin sekä tahtoa…

  • Muutos

    Viime vuosikymmen tarjosi minulle elämän kokoisen viisauden: ”Jos tekee niin kuin on aina tehnyt, saa mitä on aina saanut.”  Tämän viisauden alkuperä on hiukan kiistelty. Jonkun mielestä sen leiskautti ilmoille alunperin Albert Einstein, joku toinen on merkinnyt lausujaksi Henry Fordin. Minulle sen lausui rakas kouluttajani Carita Hellsten, joka murheellisesti siirtyi ajasta ikuisuuteen reilu muutama vuosi…

  • Uupumus

    Jokainen, joka on kokenut uupumuksen tietää, ettei sillä ole mitään tekemistä sellaisen väsymyksen ja liikarasituksen kanssa, josta selviämme ottamalla muutaman päivän rennosti ja lepäämällä. Uupumus on jotain monin kerroin väsyttävämpää, se on totaalinen henkinen ja fyysinen väsymystila, joka tuntuu luissa ja sielussa saakka. Muistan, miten uupumukseen sairastuneena tuntui siltä kuin olisin ollut kuoleman sairas. Työuupumuksen…

  • Minä riitän!

    Olen joskus, itse asiassa valtaosan elämästäni, tuntenut hyvin vahvasti, että minä en ole tarpeeksi, en kelpaa, en riitä. Tämän päälle olen pienestä pitäen rakentanut hienoja himmeleitä ja kehitellyt strategioita, joiden ansiosta olen kuvitellut tulevani nähdyksi. Jossain kohtaa masennukseni jälkimainingeissa aloin epäillä, että paha oloni ei ehkä olisikaan se normaali, että niin ei kuuluisikaan olla. Silloin…

  • Uudenvuodenlupaus

    Nyt on taas se aika vuodesta, kun kuulee monen aloittaneen uuden vuoden jollain lupauksella, joka liittyy oman hyvinvoinnin edistämiseen. Itse kuulen eniten lupauksia liittyen alkoholin, tupakan tai sokerin käytön rajoittamiseen tai liikunnan lisäämiseen.  Kaikki edellä mainitut ”oman hyvinvoinnin kampanjat” voidaan sanoa liittyvän ihmisen fyysiseen olemukseen. Iskulauseena voisi olla: kohtelen ruumistani paremmin. Ja kun ihminen kohtelee…

  • Viisas elämä

    Pohdimme jouluna mitä kukin ottaa mukaansa tästä vuodesta ja sanoin itselläni sen olevan luottamus. Tänään oivalsin sen vieläkin syvemmin, miten kiitollinen olenkaan siitä, että olen uskaltanut opetella luottamaan siihen, että elämä kantaa. Uskomaan sen, miten meille aina tapahtuu juuri oikeat asiat, vaikka ne eivät sillä hetkellä siltä tuntuisikaan. Viisas elämä tarjoilee meille mahdollisuuksia kasvaa ja…

  • Joulusatu

    Lapsi on taipunut ikkunan ääreen kyynärpäät ikkunalautaan nojaten. Hänen syvä katseensa tavoittaa ehkä taivaita, kun hän odottaa näkevänsä lunta. Märkä asvaltti kiiltää katulampun valossa ja tummat tuijat keinuvat tuulessa. Niihin kiinnitetyt jouluvalot pomppivat tummien varjojen seassa kuin laivojen valopilkut aalloilla yön selässä. Voi miten tahtoisinkin lapsen tämänkin toiveen toteutuvan.  ”Keneltä sai tähden, tuo katse pienokaisen?…

  • Ongelmat saavat alkunsa mielestä

    Mieli ei kykene ratkaisemaan kaikkea. Ennen kaikkea se ei kykene ratkaisemaan kärsimystä, jonka se on itse aiheuttanut, tai johon se on osasyyllinen. Mieli ei voi kuitenkaan tätä käsittää, joten se jatkaa ja jatkaa yrityksiään ratkaista asioita, joihin se ei ole kykenevä. Näin mieli sairastuu, ja se alkaa tietämättään ajaa takaa itseään. Se muuttuu siis käärmeeksi,…

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.