Blogimme:
Muutos on mahdollinen

  • Turva löytyy turvattomuuden takaa

    Emme voi hallita elämää vaan meidän tulee antaa elämän hallita meitä. Emme tiedä mistä tulemme emmekä mihin olemme menossa, emme siis oikein varmuudella tiedä missä olemme ja mistä kaikessa on kyse. Tämä on matka, jossa olemme ymmällä. Kaiken kukkuraksi meille selviää vähitellen, että matkamme tulee päättymään tuhoon. Muutumme maaksi, jonka päällä tällä hetkellä tallomme. Ei…

  • Pelkäätkö kuolemaa?

    Muistelen jonkun sanoneen joskus suurin piirtein näin: ”Mitä enemmän tutustuin kuolemaan, sitä enemmän tunsin olevani elossa.” Muistan, kuinka se tuntui aluksi järjettömältä aiheuttaen itsessäni jopa ärtymystä ja vastustusta. Mutta vuosien myötä tästä on tullut yksi lempiajatelmistani ja koen ymmärtäväni sen pointin paremmin nykyään. Paljon on kuitenkin täytynyt tapahtua, jotta olen päässyt tähän. Kuolema oli nimittäin…

  • Ilo erottuu paremmin tummaa taustaa vasten

    Kärsimyksen ongelma on suuri eikä meidän ole esiripun tällä puolen mahdollista löytää siihen lopullista ymmärrystä. Mutta sen voimme inhimillisen kokemuksen perusteella sanoa, että kärsimys ei tule tuhoamaan, särkemään eikä kiusaamaan. Se tulee opettamaan. Vastoinkäymiset, vaikeudet ja kipu opettavat enemmän kuin menestys ja pinnallinen onni. Mutta me emme kuitenkaan opi niistä mitään ellemme nöyrry, taivu ja…

  • Monenlaista häpeää

    Me kaikki tarvitsemme rakkautta ja hyväksyntää. Silloin, kun meidän rakkauden osoituksemme mitätöidään tai kielletään, saa se meidät häpeämään rakkautta ja sen tarvetta. Kun rakkaus on peliväline ja vallankäytön ase, läheisyys näyttäytyy meille silloin turvattomana ja epäluotettavana. Koemme turvattomuutta, jos emme voi lähisuhteissamme luottaa kehenkään tai mihinkään. Meillä kaikilla on oikeus rakastaa ja kokea vastarakkautta ja…

  • Tämä ei ole minun elämääni!

    ”Ajattele, jos voisit luottaa siihen, ettet enää itse hylkää itseäsi” Näkökulma joka multa jäi pitkään pimentoon on omien rajojen tunnistaminen myös silloin, kun joku asia tuntuu ylivoimaisen vaikealta, pelottavalta tai itselleni väärältä. Olin oppinut olemaan päättäväinen, sitkeä, tekemään, opiskelemaan ja edistämään asioita, tuntui miltä tuntui. Menemään paikkoihin, jotka tuntuivat ylivoimaisilta. Rynnimään rajojeni yli. Esittämään varmaa.…

  • Minä kyllä pärjään!

    ”Minähän en mitään ulkopuolista apua tarvitse” Näin minä ajattelin – lähes 40 vuotta – ja saatoin jatkaa lausetta: minä kyllä pärjään ja selvitän sotkuni yksin. Syyllistyin myös ajattelemaan niin, että terapia olisi vain ”sairaita” (muita) varten. Lisäksi päättelin niin, että jotkut meistä vain väsyvät, uupuvat ja sen tien päässä on burn out ja/tai masennus. Ja…

  • Syyllinen tahtomattasi?

    Yleisesti ajateltuna syyllisyys tarkoittaa väärin tekemisen tunnetta. Ihminen kokee tietoisuutta, että on tehnyt jotain väärää tai rikkonut lupauksen. Syyllisyydentunnetta voidaan myös manipuloida toisten toimesta. Tällöin mm. paheksumalla tai syyllistämällä saadaan toinen ihminen tuntemaan syyllisyyttä kaikkeen hänestä väitettyyn. On tervettä kokea syyllisyyttä, kun on tehnyt väärin. Tunnustamalla teko, joka aiheuttaa syyllisyyttä, helpottaa oloa. On myös tärkeää…

  • Olet mitä ajattelet

    Kognitiivinen kolmio on auttanut minua ymmärtämään, miten ajatukset, tunteet ja toiminta nivoutuvat keskenään. Tämä konsepti on peräisin kognitiivisen psykoterapian puolelta ja se havainnollistaa, mikä on tyypillisin näiden kolmen muuttujan kiertokulku: ensin päähämme tulee ajatus (eri tutkimusten mukaan meillä tulee 50 – 80 000 ajatusta vuorokaudessa!), siitä seuraa tunne mistä puolestaan seuraa toiminta. Ja toimintaa seuraa…

  • Elämäniloa vai toivottomuutta?

    Aloittaessani lopputyötäni jännittämisestä en olisi uskonut, että voin lopulta nähdä jännittämisen aidosti toipumisena, herkkyytenä tai merkkinä elävyydestä. Voimavarana. Niin taitaa kuitenkin olla.  ”Jännitys liittyy aina tunneprosessien alkupäähän. Se syntyy siitä ristiriidasta, että ihminen toivoo hyväksyntää ja samanaikaisesti pelkää tulossa olevan torjunnan aiheuttamaa kipua. —-Näin ajatellen myös jännitys ja masennus ovat ajatusrakennelmina toistensa vastakohtia. Jännittäjä pelkää…

  • EI – minä päätän itse!

    Toivottavasti sinun kesäsi on ollut sellainen, kuin sen halusitkin olevan. Moni meistä on saanut levätä, nauttia grilliruokia ja maistella kuplivia kesäjuomia. Nyt lomaherkut ja nautinnollinen laiskottelu vaihtuvat aikaisiin aamuheräämisiin ja arkisiin aikatauluihin. Hyvä niin, kuka sitä aina lomailla jaksaisi. Varsinkaan kun ainakin minulla kesän herkuttelut näkyvät vyötäröllä. Mutta mitä ihmettä? Me ei saada palautua hiljalleen…

  • Elämää rajoittava HÄPEÄ

    Olen tykännyt kirjoittamisesta, mutta sen edessä on pitkään ollut jokin este, suoranainen lukko. Niinpä toivoin, että saisin kirjoitettua nyt kesällä, kun olisi aikaa. En tiennyt tarkemmin, mistä halusin kirjoittaa, mutta yksi aihe, johon osuin ja joka kirjapinostani nousi kiinnostavana esiin, oli häpeä. Siihen siis törmäsin ja siitä olen sitten kirjoittanut päiväkirjaa, jonkun runon ja piirtänytkin…

  • TUNTEET – tunnistanko, näytänkö vai piilotanko?

    Tunteet ovat mukana jokapäiväisessä elämässämme ja ohjaavat meidän tekemisiämme. Tunteet tuntuvat aina myös kehossamme. Tunnetaidoilla tarkoitetaan erilaisten tunteiden tunnistamista ja sanoittamista sekä ilmaisemista. Kaikki tunteet ovat tärkeitä ja sallittuja, ei ole väärin tuntea tunteita eikä ole olemassa vääriä tunteita. Meillä on lupa tuntea juuri niitä tunteita mitä tunnemme. Tunteiden yksi tärkeimmistä tehtävistä on kertoa meille,…

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.